22.2.2021 09:01 Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa ollaan lähellä runkosarjaotteluiden loppusuoraa. Nina Augustin heitti viikonloppuna kahdesti 10 pistettä, kun Robert Morris sai Horizon League -konferenssin runkosarjan päätökseen.

Nina Augustin oli vauhdissa viikonloppuna, kun Robert Morris sai konferenssinsa runkosarjan päätökseen. Kuva: Robert Morris.
Augustinin edustama Robert Morris kohtasi viikonlopun aikana kahdesti Purdue Fort Waynen. Perjantain ensimmäisessä ottelussa Robert Morris hävisi niukasti 67-71 (30-39). Augustin pelasi neljän virheen rasittamana viisikossa 11 minuuttia, joiden aikana hän ehti pussittaa kymmenen pistettä, napsia yhden levypallon ja riistää kerran.
Lauantaina Robert Morris päätti runkosarjaurakkansa voittoon, kun tällä kertaa Purdue Fort Wayne kaatui lukemin 77-63 (39-27). Jokainen Robert Morrisin viisikosta ylsi kaksinumeroisille lukemille, joista Augustin oli yksi kymmenellä pisteellä, levypallolla, syötöllä ja riistolla 23 minuutissa.
Horizon League -konferenssin lopputurnaus alkaa Robert Morrisin osalta torstaina, kun joukkue kohtaa Northern Kentuckyn ensimmäisellä kierroksella. Robert Morris sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi, Northern Kentucky taas kahdeksanneksi.
Atlantic Coast -konferenssissa Boston College onnistui yllättämään Lotta-Maj Lahtisen edustaman Georgia Techin. Boston College onnistui jäädyttämään Georgia Techin vain kahteen pisteeseen päätösneljänneksellä, ja voitti numeroin 43-49 (20-25).
Lahtinen pelasi totuttuun tapaan hurjat minuutit aloitusviisikossa. Catz Lappeenranta -kasvatti saalisti yhdeksän pistettä ja kolme levypalloa reilussa 37 minuutissa.
Tappiosta huolimatta Georgia Tech on edelleen Atlantic Coast -konferenssin kolmantena. Joukkueella on jäljellä vielä kaksi runkosarjaottelua ennen ACC:n lopputurnausta.
West Coast -konferenssissa Kia Vaalavirta ja San Francisco voittivat lauantaina Santa Claran 64-87 (28-45). Vaalavirta toi tulivoimaa penkiltä säkittäen 11 pistettä 16 minuutissa ennen virhetilinsä täyttymistä. Kaksi kolmosta kahdesta yrityksestä pussittanut Vaalavirta repi pisteidensä kylkeen neljä levypalloa.
Atlantic 10 -konferenssissa Marika Korpinen ja George Mason hävisivät Davidsonille 68-42 (27-12). Korpinen pelasi aloitusviisikossa 33 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa.
Nenna Lindström ja Liberty voitti harjoitusottelussa Shepherdin 65-73 (34-32). Lindström kirjasi nimiinsä kahdeksan pistettä, yhden levypallon, syötön ja riiston 26 minuutissa vaihdosta.
America East -konferenssissa Anna Kahelinin edustama Maine voitti ylivoimaisesti New Hampshiren 53-82 (21-48). Kahelin jakoi yhden syötön 15 minuutissa, mutta jäi pisteittä.
Ottelu oli Mainelle viimeinen runkosarjaottelu America East -konferenssissa. Konferenssin lopputurnaus alkaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Maine lähtee lopputurnaukseen konferenssin ykkössijalta.
C-USA:ssa Elina Ariken edustama UTEP kärsi tappion Florida Atlanticille 67-62 (40-32). Arike haki yhden levypallon ja riiston kahdeksassa peliminuutissa aloitusviisikossa. Florida Atlanticin Lotta Vehka-aho ei pelannut ottelussa.
Venla Varis ja Grand Canyon kärsivät kaksi tappiota viikonloppuna California Baptistille WAC:ssä. Perjantaina California Baptist veti pidemmän korren 77-81 (36-39). Variksen saldo oli kolme pistettä ja yksi levypallo kahdessa minuutissa.
Lauantaina California Baptist oli toistamiseen parempi, tällä kertaan numeroin 64-79 (30-32). Varis haki yhden riiston, mutta jäi pisteittä neljässä peliminuutissa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.