9.2.2021 12:12 Aiemmin tällä kaudella Ruotsin pääsarjan Wetterbygden Sparksia edustanut Ninni Salmi, 24, saapuu takaisin Suomeen vahvistamaan naisten Korisliigan kolmannella sijalla majailevaa Forssan Alkua.
Ninni Salmi tuo kovuutta ja pituutta FoA:n kokoonpanoon. Kuva: Ville Vuorinen.
186-senttinen Kauhajoen Karhu -kasvatti pelasi viisi kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa San Franciscon ja Northern Illinoisin yliopistoissa ennen siirtymistään kuluvaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. Wetterbygden Sparksia Salmi ehti edustaa 13 ottelun verran 2,9 pisteen ja 5,3 levypallon keskiarvoilla.
– Paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi, kun pelipaikalleni Ruotsissa oli monta pelaajaa ja roolini jäi pieniksi. Kun minulle tuli tilaisuus liittyä yhteen Suomen kärkiseuroista, ei asiaa tarvinnut paljon miettiä, Salmi kertoi Forssan Lehdelle.
Ennen siirtymistään yliopistokentille Salmi ehti pelata yhden kauden naisten Korisliigaa Vimpelin Vedon riveissä, jossa hän väänsi kaudella 2014/15 keskimäärin 5,8 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden. Nuorten maajoukkueissa hän on esiintynyt 58 kertaa.
Forssan Alun ottelut jatkuvat lauantaina 13. helmikuuta, kun Forssa emännöi tasapisteissä kakkosena olevaa Tapiolan Honkaa Feeniksissä.
Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.
Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.
ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.
Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on määrännyt sakkorangaistukset Kouvottarien valmentajille Joonas Frimodigille ja Jussi Kukkoselle vedonlyöntikiellon rikkomisesta.
Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.
ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.
Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.