15.1.2019 17:37 Vuotuinen Nuorisovalmennusseminaari Kisakallion Susi Training Centerissä keräsi jälleen kerran ison joukon valmentajia yhteen. Seminaarin ohjelmassa oli tuttuun tyyliin mielenkiintoisia esityksiä ja valmentajien illallinen Rantamakasiinin tunnelmallisessa miljöössä. Nuorisovalmennusseminaarin esitykset ja materiaalit löytyvät nyt Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristöstä, Susi Campuksesta.
Tällä kertaa Nuorisovalmennusseminaarin avauksessa avattiin seminaarin lisäksi muutakin, kun Koripalloliiton ja Kisakallion yhteisen osaamiskeskuksen Assist Centerin avajaisia vietettiin samassa yhteydessä. Lisäksi paikalla olivat vasta aloittaneen Juniorivalmennusverkoston valmentajat. Myös Nuorisovalmennusseminaarin tämän kertainen teema - Parempia harjoituksia - nivoutuu Assist Centerin toimintaan, sillä samalla nimellä on käynnissä prosessi, jonka tarkoituksena on kehittää työkaluja koripalloharjoitusten laadun parantamiseen Suomessa.
- Vaikka Nuorisovalmennusseminaarilla on jo pitkät perinteet ja vakiinutunut asema vuosikierrossa, oli tällä kertaa monella tapaa erityinen fiilis. Varsinkin Juniorivalmennusverkoston käyntiin polkaisu tuntui todella hyvältä. Olen myös erittäin ylpeä jokaisesta esiintyjästä. Meidän valmentajiemme halu ja kyky jakaa omaa osaamistaan muille on esimerkillistä, toteaa seminaarista vastannut Jussi Räikkä.
Nuorisovalmennusseminaarin esitykset materiaaleineen löytyvät Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristöstä Susi Campuksesta.
Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Soveltuvuuskokeeseen voi ilmoittautua 4.3. saakka.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.
Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna vielä 8.1. saakka. Nyt myös demoryhmät ovat vahvistuneet. Perjantaina Susi Training Centerin parketille astelevat Tapiolan Hongan U15-pojat ja lauantaina on vuorossa alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueryhmän pelaajia. Seminaariin on jo nyt ilmoittautunut esiintyjineen 110 koripallovalmentajaa.
Kisakalliossa 11. - 12.1. järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna aina tammikuulle asti. Majoitustilaa on kuitenkin tarjolla enää rajoitetusti, joten majoitusta kaipaavien kannattaa ilmoittautua nopeasti.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.
Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.
Viimeisimpänä ”Mestareiden Klinikan” esiintyjäkaartiin on liittynyt Mikko Larkas.
Koripalloliitto ja Kisakallio ovat palkanneet Ilkka Palviaisen Kisakallioon kehittämään ja vahvistamaan koripallon valmennusta.
FABC:n 16.6.-18.6.2017 järjestettävän kansainvälisen valmentajaklinikan esiintyjäkaartiin ovat liittyneet Tuomas Iisalo, Anton Mirolybov ja Risto-Matti Rousku. Osallistumalla klinikalle voi päivittää Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän A- ja B-lisenssin.
Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.
Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.
Samalla, kun Susijengi aloitti kisaurakkansa Montpellierissä, jatkoi HKVT 2015 opintojaan Helsingissä. Kyseessä oli kurssin neljäs jakso, jonka myötä saavutettiin vuoden pituisen kokonaisuuden puolivälin krouvi.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.
Vuonna 2015 koripallovalmentajan on mahdollisuus päivittää valmentajalisenssinsä monin eri tavoin. Eräs A-lisenssin päivitysmahdollisuuksista on Master HKVT-koulutus, joka järjestetään tänä vuonna elo-syyskuussa.
Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa Nuorisovalmennusseminaarin maajoukkueidemme harjoituskeskuksessa Susi Training Centerissä. Tällä kertaa teemana on ”Laatua pelin opettamiseen”. Osallistujia on jo tähän mennessä 150 henkeä. Ilmoittautuminen päättyy 31.12.
Koripalloliitto järjestää alkavalla kaudella valmentajakoulutusta kaikilla tasoilla. I-tason koulutukset eli valmentajan peruskoulutustaso säilyy edelleen osallistujille maksuttomana ja se järjestetään yhteistyössä seurojen kanssa, kun taas II-tason koulutukset järjestetään puolestaan Kisakallion hulppeissa olosuhteissa. Keväällä aloittava uusi HKVT-kurssi kruunaa monipuolisen koulutustarjonnan.