12.9.2013 Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimukset kahden lahjakkaan oman kasvatin kanssa. Viime kaudella maineikkaassa turkkilaisessa Fenerbahcessa pelannut Anton Odabasi sekä seuran A-poikien kantaviin voimiin kuulunut Okko Järvi edustavat ensi kaudella Hongan miesten edustusjoukkuetta.

Suurlupaus Anton Odabasi palaa Turkista Espooseen. Kuva: Francois Perthuis.
206-senttinen Odabasi harjoitteli viime kaudella Fenerbahcen Euroliiga-joukkueen kanssa ja oli seuran A-juniorijoukkueen parhaita pelaajia. Pienenä laitahyökkääjänä pelaava Odabasi oli Turkin nuorten mestaruusturnauksessa toiseksi sijoittuneen Fenerbahcen paras pistemies.
– Olin kolme viikkoa sitten Turkissa try out -leirillä, jossa valmennuksesta vastasi Fenerbahcen uusi päävalmentaja Zeljko Obradovic. Hän nosti leiriltä esiin kolme pelaajaa, joiden joukkoon kuuluin. Obradovicin kanssa käymieni keskustelujen pohjalta totesimme, että Fenerbahcen joukkueessa peliaikaa ei vielä ensi kaudella tulisi riittävästi kehitykseni kannalta, Odabasi kertoo.
– Sain tarjouksen myös kahdelta muulta turkkilaiselta seuralta, mutta lopulta paluu kasvattajaseuraani oli paras vaihtoehto. Pääsen tuttuun ympäristöön, jossa minulla on mahdollisuudet saada riittävästi peliaikaa sekä Korisliigassa että Honka Akatemiassa. Suomessa pystyn myös suorittamaan lukion helpommin loppuun, jatkaa Odabasi.
Edellisen kerran Odabasi pelasi Hongassa kaudella 2011/12, jolloin hän urakoi A-poikien SM-sarjassa 18 pistettä ja 10 levypalloa ottelua kohden. Miesten divarissa Odabasi väläytteli 5,4 pisteen keskiarvolla. Lisäksi Odabasi on pelannut 32 nuorten maaottelua 13,0 pisteen keskiarvolla.
Hongan toinen uusi sopimuspelaaja on 192-senttinen, 17-vuotias Okko Järvi. Pelipaikoilla 2-3 viihtyvä Järvi lunasti paikan miesten joukkueessa hyvin sujuneen kesäharjoittelun jälkeen. A-poikien Suomen mestaruutta viime keväänä juhlinut Järvi on pelannut kahdeksan nuorten maaottelua.
Tapiolan Hongan miesten joukkueella on 13 pelaajasopimusta kaudeksi 2013/14. Okko Järven ja Anton Odabasin lisäksi joukkueessa pelaavat Anthony Tucker, Ilkka Sirola, Ronnie Clark, Tuomas Iisalo, Jaran Burrows, Joni Herrala, Henri Niemistö, Ville Wuorenjuuri, Villematti Kopio, Tero Laitinen ja Henri Ventoniemi.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.