OKM:n tukea haettavissa liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi

1.6.2021 14:00 Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.

Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan koronatukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.

Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä tai uudelleenjärjestelyistä sekä vuokra- ja palkkakustannuksista.

Avustusta voi hakea 1.2.–31.5.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin. Avustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelussa.

Hakuaika päättyy 15.6.2021 klo 16.15. OKM tekee päätökset avustuksista kesäkuussa.

Lue lisää ja hakuohjeet >

 
19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

27.11.2020 14:57 Koripalloliitto tiedottaa

Koronavirusepidemia keskeyttää sarjatoiminnan koronan leviämisalueilla

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.

16.10.2020 17:00 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkuelajien yhteinen tahtotila: pelien jatkuttava – turvallisesti ja vastuullisesti

Joukkuelajien yhteisenä tavoitteena on taata jatko turvalliselle harrastamiselle ja sarjatoiminnalle, mutta siihen tarvitaan koko urheiluyhteisön yhteistyötä.

14.10.2020 14:15 Koripalloliitto tiedottaa

Pääsarjat pyörähtäneet käyntiin – tehdään ottelutapahtumasta yhdessä turvallinen

Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.

13.10.2020 11:30 Korisliiga

Korisliigassa ja muissa koripallon pääsarjoissa katsojilta edellytetään jatkossa kasvomaskin käyttöä

Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.

27.8.2020 13:30 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallokauden aloitus lähestyy, pelit alkavat suunnitelmien mukaan

Koripalloliiton tavoitteena on järjestää kilpailutoiminta mahdollisimman normaalisti koronapandemiasta huolimatta. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja alueiden sarjojen pelit käynnistyvät syyskuun puolessa välissä.

22.5.2020 14:00 Susijengi

Susijengi ja Susiladies käynnistävät Open Gym -harjoittelun kesäkuun alussa

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.

22.5.2020 12:00 Sudenpennut

Nuorten maajoukkueohjelmaa päivitetty kesälle 2020

Suomen koripallonuorten maajoukkueohjelmaa on päivitetty kesälle 2020. Kesän harjoitteluryhmät ovat muuttuneet totutusta U15-U20-ikäluokkamaajoukkueista.

7.5.2020 09:56 Koripalloliitto tiedottaa

Sarjamaksut jaksotetaan kautta linjan

Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt kaikkien tulevan pelikauden sarjamaksujen jaksottamisesta helpottaakseen seurojen tilannetta koronapandemian keskellä.

28.4.2020 12:07 Koripalloliitto tiedottaa

Seurojen mahdollisuudet: Avustukset, tuet ja hankkeet -dokumentti julkaistu

Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.

9.4.2020 07:21 Koronavirus

Lisätalousarviosta tukea liikunnan ahdinkoon

Suomalainen liikunta ja urheilu sai tänään hartaasti odotetun taloudellisen tukipaketin valtiolta. Lisätalousarviossa esitetään koronaviruspandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneelle seura- ja järjestökentälle sekä liikunnan koulutuskeskuksille noin 20 miljoonan euron tukea.

6.4.2020 18:00 Koripalloliitto tiedottaa

Studio 6: Uudessa koripallon keskusteluohjelmassa sinä pääset kysymään Suomen koristähdiltä

Koripalloliiton uusi viikoittainen keskusteluohjelma tuo keskiviikkoisin suomalaisen koripallon huippuvieraat sinun ruudullesi. Studio 6 on katsottavissa suorana lähetyksenä YouTubessa sekä Elisa Viihteessä. Ensimmäisen vieras on keskiviikkona 8.4. Shawn Huff.

24.3.2020 08:12 Koripalloliitto tiedottaa

Suden jäljillä -materiaali omatoimiharjoitteluun seurojen ja pelaajien käyttöön

Susijengi-tähtien Sasu Salinin ja Carl Lindbomin Pirkka-yhteistyönä toteutettu Suden jäljillä -treenipaketti on nyt vapaasti käytettävissä kaikille kädenojennuksena karenssiolosuhteiden kanssa painivalle korisperheelle.

23.3.2020 14:48 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloseurat luovat vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun

Koripalloseurat ympäri Suomen ovat koronavirusepidemian aikaan alkaneet jakamaan vinkkivideoita omatoimiseen harjoitteluun. Suomen Koripalloliitto kerää päivittäin omalle sivustolleen uusia mielenkiintoisia harjoitteita, joita voi tehdä kotioloissa.

Näytä lisää vastaavia