Kaudella 2009–2010 Nofflet teki NAIA-tasolla pelaavan Lee Universityn paidassa 13 pistettä, otti 5,8 levypalloa ja syötti 1,4 kertaa ottelua kohden yhteensä 35 pelissä.
– Josh pystyy auttamaan joukkuetta monella eri pelipaikalla. Tarvitsimme joukkueeseen vielä todellisen ’all arounderin’, jotta saamme kokoonpanostamme kaiken irti, kertoo ONMKY:n eli tuttavallisemmin Ynnin päävalmentaja Juha Valkama.
ONMKY:llä oli ennestään kiinnitettynä alkavan kauden joukkueeseen Lloyd Phillips ja Brian Moultrie. Kolmen vahvistuksen avulla joukkueella on mahdollisuus antaa nuorille pelaajille peliminuutteja ykkösdivarin vauhdin ja vaativuuden oppimista varten.
– Joukkuepelimme on mennyt eteenpäin joka päivä. Phillips ja Brian ovat olleet juuri sellaisia pelaajia kuin odotinkin heidän olevan. Herrat oppivat päivä päivältä tuntemaan joukkuekaverinsa paremmin, Valkama jatkaa.
Oulun NMKY pelaa ensimmäisen kotiottelunsa divarissa Oulun Urheilutalolla sunnuntaina 9.10. klo 15 Äänekosken Huimaa vastaan.
Lisätiedot: ONMKY:n edustusjoukkueen nettisivut
