23.7.2016 23:45 20-vuotiaiden EM-kilpailujen toinen lauantaipäivä oli täynnä voittajien peittelemätöntä riemua ja yhtä lailla hävinneiden joukkueiden pettymystä. Parketilla pelit kovenivat, kun Helsingin Jäähallissa taisteltiin paikoista EM-finaaliin. Lauantai petasi kentät valmiiksi sunnuntain otteluille, joista suurin on Helsingin Jäähallin illan EM-finaali.
Espanjan riemua EM-finaalipaikan ratkeamisen jälkeen.
Marcell Pongo latoi Unkarille 25 pistettä yhdellä neljänneksellä Unkari-Belgia-ottelussa. Kuvat: Francois Perthuis & Matti O. Koskinen.
Suomi hävisi tiukan taistelun jälkeen lauantaina Ranskalle. Sudenpentujen Joonas Tahvanainen uskoo, että sunnuntain ottelusta on tulossa erityinen, vaikka Suomi putosikin tappion myötä B-divisioonaan.
– Kaikki vetivät päätyyn asti, ja siitä olen ylpeä. Nyt käännetään katseet huomiseen. Turnauksen paras peli voi olla vielä pelaamatta.
A- ja B- divisioonien U20 EM-kisoista kokemusta hankkinut Tahvanainen näkee divisioonien suurimpina eroina tilannekovuuden, ja pelaajien fyysisyyden.
– A:ssa kaikki ovat atleettisempia ja ennen kaikkea taitavampia.
Tahvanainen uskoo saaneensa EM-parketeilta paljon hyvää oppia kovista peleistä matkalla kohti Yhdysvaltojen yliopistoparketteja (Utah Valley).
Jäähallin toisessa ottelussa kohtasivat Belgia ja Unkari. Ottelussa nähtiin poikkeuksellinen suoritus, kun Unkarin Marcell Pongo painoi kolmannella neljänneksellä sukkaan peräti 25 pistettä. Nimi taisi olla enne, sillä pongo viimeisteli kolmannen erän komealla buzzer beater -kolmosella.
– Olihan se aikamoinen neljännes. Ei aivan kuitenkaan riittänyt, mikä tarkoittaa, että pelaamme Suomea vastaan huomenna, Pongo kuvaili ottelun jälkeen.
Turnauksen finaalipaikan ensimmäisenä varmistaneen Espanjan sentteri Oscar Amo myhäili tyytyväisenä Saksa-ottelun jälkeen.
– Nyt on hyvin innostunut olo. Toivon, että huominen tulisi pian, niin pääsee pelaamaan finaalia.
Amo uskoo, että Espanjan parantunut joukkuepelaaminen auttoi finaalipaikan metsästämisessä.
– Olemme turnauksen edetessä alkaneet liikuttaa palloa paljon enemmän.
Toinen finaalipari ratkesi Jäähallin iltaottelussa. Voittaneen Liettuan joukkueen Martynas Sajus kertoo joukkueen olevan jo väsynyt pitkän turnauksen jälkeen, mutta kukaan ei ole suostunut antamaan periksi.
– Finaaliottelu Espanjaa vastaan tulee olemaan tiukka, mutta tulemme huomennakin antamaan kaikkemme kultamitalin eteen.
FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.
Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.
Helsingissä 16.-24.7. pelatut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat vetivät kiitettävästi kisayleisöä Helsingin Jäähallin ja Pasilan Urheiluhallin lehtereille. Kisoja seurasi päiväkohtaisella asteikolla 4,126 katsojaa, mikä on FIBA:n nuorten EM-kisojen historian kaikkien aikojen toiseksi suurin katsojamäärä.
Suomi onnistui ainoana joukkueena 20-vuotiaiden miesten EM-turnauksessa kukistamaan Espanjan. Kisojen sunnuntai-illan huipennuksessa Espanja hallitsi hermopelin Liettuaa vastaan, kiskaisi onnistuneilla kaukoheitoilla riittävän eron ja hyydytti Liettuan lopulta paikkapuolustuksellaan. Euroopan mestaruus ratkesi Espanjalle pistein 55-68 (32-40).
Suomen Sudenpentujen johtohahmo Lauri Markkanen, 19, nimettiin sunnuntaina päättyneiden 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen tähdistöviisikkoon. 211-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Markkanen vei lisäksi nimiinsä ikäluokkansa turnauksen korikuninkuuden – jo toisena vuonna peräkkäin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.
Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee EM-urakkansa Unkaria vastaan. Joukkue pyrkii hankkimaan viimeisestä pelistä kunniakkaan päätöksen kotiturnaukselle. Vastaan sijoitusottelussa (sijat 15.-16.) astelee voitoton Unkari.
20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut huipentuvat tänään sunnuntaina illalla Helsingin Jäähallissa pelattavaan Espanja-Liettua-finaaliotteluun. Ennen sitä Nordenskiöldinkadulla nähdään pronssiottelu Saksa-Turkki sekä Suomen Sudenpentujen sijoitusottelu Unkaria vastaan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa EM-kotikisojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina klo 16:15 alkaen. Sudenpennut ja Unkari ratkovat keskinäisessä ottelussaan kisasijoitusten 15.-16. kohtalon.
Suomen 20-vuotiaiden miehien putoaminen B-divisioonaan varmistui tänään Helsingin Jäähallissa yli 2000 katsojan edessä, kun Suomi hävisi heikon toisen puoliajan myötä Ranskalle 74-60 (30-33). Tappiosta huolimatta EM-kotikisoissa on jäljellä vielä yksi ottelu, joka pelataan huomenna sunnuntaina.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue palaa lauantaina ”kotihalliinsa” Helsingin Jäähalliin pelaamaan toistaiseksi kovimmista panoksista koko U20 EM-turnauksessa. Lauantaina kello 14:00 alkavan Ranska-ottelun voittaja pelaa sunnuntaina säilymisestä Euroopan A-divisioonassa.
20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa päästään lauantaina välierävaiheeseen, kun Saksa kohtaa Espanjan ja Turkki Liettuan Helsingin Jäähallin iltaotteluissa. Suomen Sudenpennut kohtaavat puolestaan toiseen kertaan Ranskan elintärkeässä ottelussa, joka käynnistyy Jäähallilla 14:00.
20-vuotiaiden miesten EM-kisojen mitalipelinelikko on selvillä. Turkki jatkoi tappiotonta turnaustaan juoksemalla nopean alun turvin karkuun Italialta, Suomen neljännesvälierässä kellistänyt Liettua puolusti Tshekin nurin, Saksa nousi takaa-ajoasemasta ohi Ukrainan ja Sudenpentujen alkulohkossa kaatama Espanja väsytti iltaottelussa Latvian.
Viidentenä EM-kisapäivänä päästiin loppusarjapelien makuun. Helsingin Jäähallissa tahkottiin tiukkoja puolivälieriä, ja Pasilan urheiluhalli täyttyi lähes kokonaan Suomen ottelun ajaksi. EM-kisojen “mediatiimi” tutustui viidentenä pelipäivänä eri talkoolaisten tehtäviin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen pitää voittaa kaksi seuraavaa otteluansa pysyäkseen Euroopan A-divisioonassa, kun Suomi jäi pahasti Slovenian jalkoihin Pasilan urheilutalolla 47-81 (20-44). EM-kisoissa kolme viimeiseksi sijoittunutta tippuvat B-divisioonaan ja Suomi pelaa nyt sijoista 13-16. Huomenna Sudenpennut kohtaa Ranskan.
Aikaisemmista tiedoista poiketen Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa lauantain 23.7. ottelunsa Helsingin Jäähallissa jo klo 14:00. Suomi kohtaa kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Ranskan.
Suomen U20-maajoukkue taistelee perjantaina Pasilan urheiluhallissa säilymisestä A-divisioonassa. Slovenian voittaminen varmistaisi jo paikan A-divisioonaan ensi vuoden Sudenpennuille. Tappiolla A-divisioonan kohtalo siirtyy ratkaistavaksi seuraavissa otteluissa.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue – Sudenpennut – huipentaa käynnissä olevat EM-kisansa palaamalla lauantain ja sunnuntain otteluiden ajaksi Helsingin Jäähalliin. Jäähallilla pelataan näin todellinen superviikonloppu, jossa koripalloyleisöä hemmotellaan EM-välierillä ja -mitalipeleillä sekä kahdella Suomen ottelulla.
20-vuotiaiden miesten EM-kisojen neljänteen pelipäivään mahtui dramatiikkaa ja suuria tunteita, kun kisajoukkueet pääsivät ratkaisemaan paikkojaan EM-puolivälierissä. Tshekki nousi jatkoaikatrillerissä 79-77 (66-66, 34-33) -voittoon Sloveniaa vastaan, kun taas Italia kellisti Serbian päätösneljänneksellä pistein 65-70 (36-30).
Neljäntenä EM-kisapäivänä Helsingin Jäähallissa ja Pasilan Urheiluhallissa virittäydyttiin pudotuspelitunnelmaan neljännesvälierien merkeissä. Koko Henrik Dettmannin valmentama Susijengi oli löytänyt tiensä Jäähallin uumeniin seuraamaan Sudenpentujen otteita, ja bongattiinpa katsomosta myös useampi jääkiekkotähti.