Panionios paini Bisonsin parkettiin Ateenassa

13.11.2013 Loimaa Bisonsin Eurocup-kauden toinen vierasottelu oli hallitsevalle Suomen mestarille kauden toistaiseksi vaikein koitos. Bisons ajautui varhain virhevaikeuksiin ja notkahti kolmannen jakson puolenvälin tienoilla 15 pisteen takaa-ajoasemaan, eikä onnistunut enää nousemaan fyysisten ateenalaisten rinnalle. Panionios lähetti Bisonsin kotimatkalle lukemin 74–62 (38–32).

Antto Nikkarinen pelasi hyvät minuutit, mutta Bisons taipui Ateenassa.

Tuukka Kotti ajautui virhevaikeuksiin toisella kymmenminuuttisella.

Greg Gibson otti joukkueensa välttävän pelisuunnitelman toteuttamisen omaan piikkiinsä.

Biisoni tömistelee lattiaa seuraavan kerran perjantaina Korihaita vastaan. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Panionios ja Bisons vaihtoivat iskuja tasaisesti puolin ja toisin pelin ensimmäisen 15 minuutin ajan.

 

John Williamsonin, Frank Robinsonin ja Antto Nikkarisen vahvojen esitysten piiskaama biisonilauma johti numeroissa 25–26, kunnes loimaalaisten korttipakka alkoi vähitellen hajota käsiin Williamsonin ja korinalustaa vartioineen Tuukka Kotin virhevaikeuksien myötä. Momentum siirtyi Panioniosille, joka lähti koppiin 38–32-taukojohdossa.

 

Kotin viihtyessä vaihtopenkillä kolmen virheen rasittamana kolmannen jakson alussa pääsi Panionios halkomaan loimaalaispuolustusta ajoillaan ja oikea-aikaisilla syötöillään hyvää työtä tehneille ateenalaisheittäjille. Kun Bisonsin hyökkäyspelaaminen jähmettyi eivätkä loimaalaiskolmoset uponneet hyvällä tahdollakaan, Panionios kasvatti johtonsa parhaimmillaan 15 pisteeseen.

 

Bisons teki kuitenkin vielä loppurynnistyksensä neljännellä jaksolla. Erinomaisia otteitaan jatkanut Antto Nikkarinen sai puhallettua joukkueeseensa henkeä rohkealla pelillään ja Tuukka Kotti otti korkojen kera takaisin vaihtopenkillä viettämänsä ajan. Kotijoukkueen Marc Carterin ja Errick McCollumin oikea-aikaiset kolmoset raivasivat lopulta Panioniosille tien 12 pisteen voittoon.

 

Gibson: ”Saatoimme hävitä, mutta emme ole lyötyjä”

 

Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson näki joukkueensa toisen neljänneksen lopun virhesuman pelin ratkaisuna.

 

– Meiltä lähti pelituntuma, kun ison pään pelaajamme saivat kolmannet virheensä. Annoimme Panioniosin riepotella meitä korin alla ja annoimme muutaman vihellyksen mennä päämme sisään, Gibson harmitteli.

 

– Hyökkäyksessä emme toteuttaneet pelisuunnitelmaamme, minkä otan pitkälti omaan piikkiini. John Williamson antoi meille niin paljon hyviä asioita, etten malttanut lepuuttaa häntä tarpeeksi, vaikka hän ei ole vielä täysikuntoinen eikä täysin sisällä pelikirjassamme. Meidän oli tässä yhtälössä ajoittain todella vaikea saada haluamiamme heittoja.

 

Biisoneiden lopun kirivaiheen käynnistänyt Kotti-Nikkarinen-kaksikko keräsi kehut Gibsonilta, joka painotti tuttuun tapaan omiensa henkistä kestävyyttä.

 

– Tuukka oli tänäänkin tärkein pelaajamme molemmissa päissä kenttää, ja hänen poissaolonsa toisen jakson lopussa ja kolmannen jakson alussa näkyi. Antto on kehittynyt Billy Keysin kanssa pelatessaan päivittäin ja hän pelaa jo nyt aivan uudella tasolla, Gibson arvioi pelaajiaan.

 

– Osoitti myös jotain tämän joukkueen luonteesta, että nousimme vielä vieraskentällä päätösjaksolla 15 pisteen takaa parin heiton päähän kauden huonoimpana heittoiltanamme. Saatoimme hävitä tämän ottelun, mutta emme ole lyötyjä.

 

Ruuhkaviikko jatkuu perjantaina

 

Bisons matkustaa torstain aamulennolla Helsinki-Vantaalle ja sieltä bussilla Loimaalle, missä joukkue kohtaa perjantaina Korihait ja lauantaina Korisliigan kärkijoukkueen, tappiottoman Tampereen Pyrinnön.

 

– Seuraavaksi vuorossa on Korihaiden scouttaus ja perjantaiaamuna vedämme valmistavat harjoitukset Korihait-peliin, Gibson kertoo.

 

– Lauantaina vuorossa on ottelu Korisliigan tämän hetken parasta joukkuetta vastaan, missä on meille haastetta riittämiin.

 

Eurocupia Bisons pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 20.11. Liettuan pronssijoukkue Neptunas Klaipedan vieraana.

 

Eurocupin H-lohkoa johtaa Besiktas Istanbul (4 voittoa/1 tappio) perässään KK Radnicki Kragujevac (3/2), Panionios (3/2), Loimaa Bisons (2/3), Pietarin Spartak (2/3) ja Neptunas Klaipeda (1/4).

 

Panionios – Loimaa Bisons 74–62 (15–20, 38–32, 56–45), Eurocupin alkulohkon ottelu, Ateena 13.11.2013

 

Bisons: John Williamson 13/7, Tuukka Kotti 13/4, Frank Robinson 11/4, Mikko Koivisto 10/0, Antto Nikkarinen 9/2/7 syöttöä, Ralph Sampson 4/1, Matti Nuutinen 2/2, Billy Keys 0/4, Carl Lindbom 0/0, Ville Mäkäläinen 0/0, Ilpo Pehkonen.

Panionios: Kevin Langford 19/4, Landon Milbourne 14/7, Errick McCollum 14/2/4 syöttöä, Marc Carter 12/3.

 

Ottelutilastot: Panionios – Bisons

Asiat

 
27.4.2026 22:46 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 17

Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.

27.4.2026 17:17 Susijengi

Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

Näytä lisää vastaavia