Pantterit ja EBT naisten SM-finalistit

9.3.2004 Helsinkiläinen Pantterit ja Espoo Basket Team kohtaavat naisten SM-finaaleissa. Molempien joukkueiden loppuottelupaikat varmistuivat tiistai-iltana, kun ne raivasivat tiensä jatkoon välieristä voitoin 3-0. Samanlaisesta lopputuloksesta huolimatta, finalistien tiet eivät olisi paljoakaan erilaisemmat voineet olla. Panttereiden lasketellessa helppoon 93-55-voittoon BC Nokiasta, haettiin EBT:n ja Pussihukkien välillä ratkaisua taas jatkoajalta.

Täyden katsomon edessä Espoonlahdessa EBT ja PuHu tarjosivat katsojille jo kolmannen peräkkäisen jännitysnäytelmän. Ensimmäisessä välierässähän nähtiin niinikään jatkoaika ja toisen EBT voitti Vantaalla niukasti.

Sekä EBT että PuHu panosti ottelussa vastustajan pistetehtailijan pysäyttämiseen ja molemmat onnistuivat. Sen paremmin kotijoukkueen Heidi Adler kuin PuHu:n Hanna Rotinenkaan ei päässyt kamppailussa juhlimaan. Vastustajan puolustuspelin toimiessa tuotti korinteko molemmille aika ajoin vaikeuksia. Lähes tasatahtiin edetyn (13-12) ensimmäisen neljänneksen jälkeen PuHu kiskaisi toisen jakson alun 9-0 siirtyen 21-13-johtoon. Kyseinen kahdeksan pisteen etumatka jäi kuitenkin vantaalaisten suurimmaksi. EBT nimittäin vastasi viemällä puolestaan seuraavat kuusi minuuttia 19-2 (tilanne 32-23).

Uudemman kerran EBT:n hyökkäyskone yski toisen puoliajan alkajaisiksi. Espoolaiset tekivät ensimmäisen pelitilannekorinsa jälkimmäisellä puoliskolla, kun reilut seitsemän minuuttia oli pelattu. Kotijoukkueen onneksi pisteitä syntyi vapaaheittoviivalta niin, ettei PuHu päässyt karkaamaan.

EBT:n pelin sielu oli tiistaina Salla Järviluoma, joka tunnetusti hyvän puolustustyöskentelynsä lisäksi toi joukkueensa hyökkäyspeliin rytmiä ja ryhtiä. Järviluoman kahden mainion läpiajon avulla EBT saavutti reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä suurimman johtonsa, 52-47. PuHu tuli vielä rinnalle ja vei ottelun jatkoajalle (54-54).

Hyvällä hengellä pelannut "hukkalauma" näytti jatkoajan alussa venyttävän ottelusarjan ainakin neljänteen kamppailuun siirtymällä 58-54-johtoasemaan. Pistehanat kuitenkin tyrehtyivät, eikä PuHu onnistunut jatkoajan kolmella viimeisellä minuutilla tekemään enää pistettäkään. Kun minuutti oli jatkoaikaa jäljellä, sai PuHu:n ykköspyssy Jenni Laaksonen hyökkääjän virheen, joka oli hänen viidentensä. EBT oli tuolloin 59-58-johdossa, mutta ei onnistunut heti hyödyntämään vanhemman Laaksosen siskoksen poissaoloa. Pussihukatkaan ei saanut koria aikaiseksi. Adleria rikottiin 18 sekuntia ennen päätössummeria. EBT:n maajoukkuelaituri upotti toisen vapaaheittonsa viimeistellen samalla loppulukemat 60-58. PuHu pääsi viimeisessä hyökkäyksessään yrittämään ratkaisua kaksikin kertaa, mutta vantaalaisten epäonneksi pallo ei suostunut korirenkaan läpi menemään. Näin EBT:n historian ensimmäisestä esiintymisestä SM-finaaleissa tuli tosiasia.

EBT:n pelaajista Anu Mahlamäki teki 15, Adler 14 ja Järviluoma 13 pistettä. EBT hävisi ottelun levypallot vahvan korinaluskaluston omaavalle PuHu:lle 26-46, mutta onnistui vastustajaansa etevämmin jälleen vapaaheittoviivalta. EBT pisti vaparinsa sisään 14/16, kun PuHu sai samalla määrällä yrityksiä aikaiseksi ratkaisevat seitsemän pistettä vähemmän.

PuHu:sta Jenni Laaksonen oli ylitse muiden. Laaksonen nosteli 12 kakkosestaan kymmenen sisään kooten 23 pistettä. Jennin sisko Niina Laaksonen poimi peräti 18 levypalloa.

Panttereilla helppoa

Samaan aikaan, kun EBT ja Pussihukat kävivät taistoaan Espoossa, Pantterit läksytti kolmannen kerran peräkkäin BC Nokiaa. Helsinkiläisaseet olivat samat kuin aiemmissakin otteluissa. Joukkue käytti häikäilemättä hyväkseen pituusylivoimaansa ja mursi Nokian paikkapuolustusyritykset napakalla syöttöpelillään.

BC Nokia pysyi Panttereiden vauhdissa reilut kahdeksan minuuttia, jolloin tilanne oli 16-13 Panttereille. Seuraavan kolmiminuuttisen Pantterit vei Heli Roukanojan ja Minna Pietikäisen lähinostojen siivittämänä 11-0. Kun puoliajalle mentiin, johti Pantterit jo turvallisesti 52-23. Ensimmäisen puoliskon aikana peräti yhdeksän Pantterit-pelaaja pääsi pisteiden makuun. Joukkue voitti 20-minuuttisen levyrit 24-11 ja pisti kahden pisteen heittonsa sisään 68,2 prosentin tarkkuudella (15/22). Roukanoja teki illan 18 pisteestään 12 taukoon mennessä, jonka lisäksi hän ehti kahmia myös kymmenen irtopalloa.

Jälkimmäisillä jaksoilla BC Nokia pyrki paikkapuolustuksillaan ja prässeillään sekoittamaan Pantterit-hyökkäystä, mutta tuloksetta. Pantterit pelasi maltillisesti syötellen pallon etukentälle, jaksoi sisään-ulos-syötöillä hakea paikkaa ja otti hyviä ratkaisuita. Pantterit oli kokonaisuudessaan yksinkertaisesti numeroa liian suuri ja hyvä vastus BC Nokialle, joka kärsi Reetta Ojalan loukkaantumisesta ja poissaolosta.

Pantterit voitti lopulta lukemin 93-55 ja esiintyy neljättä kertaa SM-finaaleissa viiden viime vuoden aikana. Kolme peräkkäistä mestaruuttahan Pantterit kaappasi vuosina 2000-02.

- Pituusylivoimamme Nokiaa vastaan oli merkittävä tekijä ja korin alla ottelusarja ratkaistiin. Finaalisarjasta tulee varmasti hyvin erilainen. EBT:llä on vaarallisia pelaajia, jotka pitää saada kuriin. EBT:n etuna tulee olemaan se, että se on välierissä pelannut erittäin kovia otteluita, pohdiskeli Panttereiden Susanna Rinta, joka tiistaina heitti 13 pistettä.

SM-finalisteilla on nyt hyvin aikaa punoa juonia toistensa päänmenoksi, sillä finaalit käynnistyvät vasta viikon päästä keskiviikkona (17.3.). Tuolloin pelataan Panttereiden kotiluolassa Töölön Kisahallissa. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Pronssiottelussa kohtaavat Pussihukat ja BC Nokia. Pronssipelejä pelataan tällä kaudella vain yksi ja se pelataan jatkosarjassa paremmin sijoittuneen eli Pussihukkien kotikentällä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
25.8.2023 09:00 Korisliiga

Korisliigat jatkuvat Ruudussa - Koripalloliitto ja Nelonen Media jatkosopimukseen

Korisliiga ja naisten Korisliiga näkyy alkavalla kaudella Ruutu-palvelussa. Vuonna 2020 käynnistynyt yhteistyö jatkuu monivuotisella jatkosopimuksella.

16.8.2023 10:11 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajana palkittu Roosa Kosonen ja Peli-Karhut jatkosopimukseen

Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-kultaa voittanut Peli-Karhut on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen päättyneen kauden naisten Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valitun Roosa Kososen kanssa.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

4.6.2023 17:44 Naisten Korisliiga

Petra Noponen palaa Tapiolan Honkaan

Välikauden verran sivussa ollut Petra Noponen, 26, palaa Naisten Korisliigaan kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueeseen. Noponen, 174 cm, pelasi pääsarjatasolla edellisen kerran kaudella 2021-22, jolloin hän juhli Peli-Karhujen kanssa Suomen mestaruutta.

1.6.2023 13:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vuoden pelaaja Roosa Kosonen: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”

Monipuolinen laitapelaaja Roosa Kosonen liittyi syksyllä Kotkan Peli-Karhujen menestysjoukkueeseen uutena mutta jätti välittömästi jälkensä.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

21.4.2023 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen Suomen mestaruus

Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.

18.4.2023 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei huiman trillerin ja siirtyi finaaleissa 2-0 johtoon

PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.

16.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ViVe avasi mitalitilinsä

Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.

15.4.2023 18:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.

14.4.2023 07:00 Naisten Korisliiga

Suomen Cupin finaalista tutut PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.

11.4.2023 16:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

10.4.2023 19:18 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen finaalipaikka

ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.

9.4.2023 19:09 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen finaalipaikka

PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.

7.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ToPo:lle toinen kiinnitys finaalipaikkaan

Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.

6.4.2023 21:10 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä finaaleista

Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

5.4.2023 20:30 Naisten Korisliiga

ViVe tasoitti ottelusarjan

Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.

Näytä lisää vastaavia