
PeKa lähti otteluun erittäin terävästi ja karkasi kymmenen pisteen johtoon (21-11) jo reilun kuuden minuutin pelin jälkeen.
Ontuneen ensimmäisen neljänneksen jälkeen Catz aloitti ryhtiliikkeen ja nousi toisella jaksolla muutamaan otteeseen jopa PeKan ohitse. Catzin Hanna Vapamaa (15/4) onnistui tärkeissä kolmosissa ja piti joukkueensa moraalia yllä. Puoliajalle mentiin tasatilanteessa, eikä kolmaskaan jakso vielä tuonut ratkaisevaa eroa joukkueiden välille.
Viimeiselle neljännekselle lähdettiin PeKan hienoisessa kolmen pisteen johdossa 57–54.
– Saimme peliin hyvän aloituksen ja pienen suvantovaiheen jälkeen myös hyvän lopun. Catz unohti viimeisellä jaksolla puolustaa ja me pääsimme rokottomaan aika vapaasti, PeKa-luotsi Seppo Kurki selvitti.
Lopullisesti avausfinaali ratkesi päätösneljänneksen puolivälissä Krystal Vaughnin kuuden peräkkäisen pisteen myötä, jotka nostivat kotijoukkueen 72-60-johtoon.
Catzin yksi ongelma oli tehoton aloitusviisikko, jonka onnistui pussittaa vain 44 pistettä PeKan 78:aa vastaan. PeKa upotti kakkoset, kolmoset ja vapaaheitot paremmalla tarkkuudella kuin vastustajansa ja kahmi levypallotkin ahnaammin.
– Puoliajalla olin pettynyt meidän levypallopelaamiseen, mutta sekin korjaantui, kun otimme puolustuspään tarkemmin. Meillä on taitava joukkue, johon voi luottaa tiukassa paikassa, Kurki jatkoi.
Parketin parhaimmisto löytyi PeKan riveistä, kun Vaughn (26/5), Shanika Freeman (19/17) ja Amanda Lassiter (19/8) toivat karhunosan joukkueensa pistesaaliista. Catzin tehokkaimmat olivat Vapamaa ja Jelena Reshetko (15/7) sekä 11 pistettä saalistanut Reetta Piipari.
Joukkueet kohtaavat perjantai-iltana finaalisarjan toisessa ottelussa Lappeenrannan urheilutalolla.
– Ei meillä vielä ole niskaotetta vastustajasta, mutta voitto kasvattaa itseluottamusta jatkoa ajatellen, PeKan valmentaja Seppo Kurki pohdiskeli voittoisan finaaliavauksen jälkitunnelmissa.
Lisätiedot: Ottelutilastot
