15.4.2005 Suomen maajoukkuepelureiden Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama Scavolini Pesaro on tekemässä pudotuspeleihin selviytymistä itselleen vaikeaksi. Hienoja otteita eurokentillä esittänyt Pesaro hävisi torstai-iltana viidennen Italian liigan pelinsä kuudesta viime ottelusta. Seuraavassa sähkeitä Euroopasta.
Torstaina Pesaron selätti Teramo, jonka kotivoitto kirjattiin lukemin 88-80. Tappiosta huolimatta Pesaro nousi sarjataulukossa pari sijaa seitsemänneksi. Selityksenä on se, että Pesaro liittyi kuuden joukkueen ryppääseen, joka on nyt tasapisteissä. Kuusikko pitää hallussaan sijoja 7-12 ja Pesaro on joukkueiden keskinäisissä otteluissa paras.
Mikäli Pesaron tappiot jatkuvat, on sen paikka runkosarjan kahdeksan parhaan joukossa eli pudotuspeliviivan yläpuolella totisesti vaarassa. Italian liigan runkosarjaa on jäljellä viisi kierrosta, eikä Pesarolle ole helppoja otteluita tiedossa. Joukkueen loppuohjelmaan kuuluu mm. ottelut kärkikastin Milanoa ja Sienaa vastaan.
Teramoa vastaan Pesaron koko iso kaarti oli virhevaikeuksissa. Robert Archibald, Thomas Ress ja Marko Milic saivat virhetilinsä täyteen ennen aikojaan ja Pesaro hävisi levypallot 29-39. Hanno Möttölällekin vihellettiin neljä virhettä 20 minuutissa. Virheistään huolimatta 209-senttinen suomalainen ennätti tehtailla 13 pistettä. Möttölä osui kakkosillaan hienosti 4/5 ja kahdesta kolmosyrityksestäkin toinen meni sisään. Hän kirjautti tililleen myös kolme levypalloa ja kaksi riistoa, mutta myös neljä pallon menetystä.
Teemu Rannikko pelasi vain vajaan minuutin ilman tehomerkintöjä.
Sveitsin liigassa Ville Kauniston edustaman Olympic Fribourgin taival tuli päätökseen, kun joukkue hävisi suoraan 0-3 puolivälierissä BC Boncourtille. Viimeinen kohtaaminen päättyi Boncourtin 108-93-kotivoittoon. Kaunisto pelasi ottelussa 22 minuuttia kooten kuusi pistettä ja kuusi levypalloa.
Lainasopimuksella italialaisjoukkue Sicc Jesistä Sveitsissä pelannut Kaunisto kirjautti runkosarjan keskiarvoikseen 12,8 pistettä, 8,8 levypalloa ja 1,6 syöttöä pelattuaan keskimäärin 27,9 minuuttia ottelua kohden. 204-senttisen kahden pisteen heitot upposivat erinomaisella 60,7 prosentin (91/150) tarkkuudella.
Ranskan liigassa ”suomalaisjoukkueet” joutuivat urakoimaan jatkoaikoja harvinaisella arkikierroksella. Antti Nikkilän Gravelines tahkosi peräti kaksi jatkoaikaa, mutta kärsi kotonaan 105-108-tappion Vichylle. Nikkilän tehot olivat 14 minuutissa kuusi levypalloa, neljä pistettä, kaksi riistoa ja yksi torjunta.
Gordon Herbertin luotsaama Paris Racing ratkaisi vierasottelun edukseen Chalonsia vastaan, ja siihen riitti yksi lisäviisiminuuttinen. Pariisilaisten voittopisteet olivat 93-86.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.