Petra Noponen juhli Viron mestaruutta

8.5.2018 21:00 Virossa Tallinna Ülikoolin riveissä kolmatta kauttaan pelannut Petra Noponen, 21, pääsi juhlimaan kauden päätteeksi Viron mestaruutta.

Petra Noposesta tuli Viron mestari. (Kuva: Francois Perthuis)

Tallinna Ülikool osallistui kauden aikana myös Latvian ja Viron yhteisliigassa, joka koostuu eliittidivisioonasta sekä kansainvälisestä divisioonasta. Tallinna Ülikool jäi eliittidivisioonan kuuden joukkueen lohkossa viidenneksi ja näin lopputurnauksen ulkopuolelle.

- Siitä jäi pettynyt maku, kun jäimme pudotuspelien ulkopuolelle. Alkukausi ei mennyt meiltä putkeen ja vasta loppukaudesta hitsaannuimme yhteen, Noponen kertoo.

 

Viron mestaruus ratkaistiin siten, että yhteisliigaan osallistuneet Tallinna Ülikool sekä Tartto Ülikool etenivät suoraan Final four -turnaukseen ja lisäksi karsintojen kautta mukaan nousivat G4S Noorteliiga sekä Payless Rapla. Välierässä Tallinna Ülikool pyöritti Raplan nurin 102-49 ja finaalissa kaatui Tartto Ülikool 72-69.

- Ensimmäinen peli oli suhteellisen helppo. Se oli ensimmäinen kerta, kun kohtasimme virolaisen joukkueen tällä kaudella, joten emme etukäteen oikein tienneet mitä on tulossa. Toinen oli sitten tasainen vääntö, mutta kokeneet pelaajamme sitten siivittivät meidät voittoon. Meillä on joukkueessa muutamia Viron maajoukkueen pelaajia ja he ottivat lopussa isoa roolia, Noponen kertaa finaaliturnauksen vaiheita.

 

Mestaruus toi Tallinnalle balsamia haavoille, kun viime vuonna se hävisi finaalissa.

- Oli tosi hyvä voittaa mestaruus aikaisempien pettymysten jälkeen. Tämä oli hyvä päätös Viron koriselämälle, kolme vuotta Tallinnassa pelannut Noponen iloitsee.

 

Noponen viihtyi hyvin Virossa, mutta nyt edessä siintävät uudet haasteet.

- Olen tykännyt tosi paljon ja olen saanut paljon vastuuta. Siltä osin olen tosi tyytyväinen. Hyviä joukkuekavereita ja hyvä tsemppi ja tästä jäi hyvä fiilis.

 

Noposen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna.

- Kaikki on tällä hetkellä auki. Olen saanut kandin kirjoitettua ja nyt pistetään kamat kasaan ja odotetaan seuraavaa etappia. Haluaisin pelata vielä jossain, mutta vielä ei ole tietoa missä, valottaa Noponen.

 

Petra Noposen tilastot Viron liigassa ja cupissa

Petra Noposen tilastot Latvia-Viro -liigassa

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

19.6.2023 17:17 Suomalaiset ulkomailla

Ninni Salmi pääsi testaamaan Bundesliigan kovuutta – ”Päätin ottaa siitä kaiken irti”

Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

9.6.2023 12:17 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehellä ehjä ja hyvä kausi Nördlingenissä – ”Kokonaisuudessaan jäi hyvä maku”

Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.

Näytä lisää vastaavia