Petri Virtanen ja Minna Myllylä vuoden pelaajat

Viime kaudella vuoden kehittyneimpänä pelaajana palkitun Petri Virtasen ura sai yhden nousujohteisen merkkipaalun lisää, kun BC Jyväskylää edustanut pelintekijä valittiin SM-Koriksen vuoden pelaajaksi 2002-03. Naisten puolella samaisen tittelin nappasi ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan Minna Myllylä, joka oli Äänekosken Huiman kanssa voittamassa seuran historiallista Suomen mestaruutta.

Pääosan pelaajien, valmentajien ja tuomarien valinnoista suoritti perinteiseen tapaan SM-sarjajoukkueiden valmentajat sekä kapteenit. Palkintonsa kauden parhaat saivat Suomen Koripalloliiton kauden päättäjäistilaisuudessa, joka järjestettiin perjantaina 9.5. Helsingissä.

Sekä Virtanen että Myllylä joutuivat äänestyksissä tiukoille. Lopulta Virtanen vei voiton neljän äänen erolla Joensuun Katajaa vielä kuluneella kaudella edustaneesta Jukka Toijalasta. Myllylän erotti puolestaan Espoo Basket Teamin Heidi Adlerista vain yksi ääni.

183-senttinen ja vasta 22-vuotias Virtanen pelasi BC Jyväskylän kaikki 38 SM-runkosarjan ottelua. Hän teki niissä pisteitä 17,3 ottelua kohden, jonka lisäksi Virtanen jakoi 3,74 koriinjohtanutta syöttöä. Pudotuspeleissä pallovirtuoosin otteet vain paranivat. Ottelusarjassa KTP:a vastaan hän pussitti peräti 27,0 pistettä/ottelu. Minna Myllylä oli Huiman tasaisen joukkueen paras kotimainen korintekijä 15,4 pisteen keskiarvollaan. Tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Myllylä valtasi SM-tilastojen kärkisijat sekä kahden että kolmen pisteen heittotarkkuuksissa. Myllylä onnistui kakkosissaan 61,4 prosentin (97/158) ja kolmosissaan huimalla 57,6 prosentin (57/99) tarkkudella.

Zitting ja Puranen finaalien parhaat

Jo muutaman vuoden ajan on Koripalloliitto palkinnut SM-finaalien parhaat pelaajat. Miesten mestarijoukkueesta Hongasta valinta kohdistui tällä kertaa Heikki Zittingiin, joka joukkueensa vaikeimmissa otteluissa piti Honkaa pystyssä. Kahdessa viimeisessä finaalissa hän muodosti yhdessä Markus Hemdahlin ja Marcus Grantin kanssa vastustamattoman puolustuskolmikon. Finaalisarjassa parimetrinen Zitting teki 13,5 pistettä ja poimi peräti 8,5 levypalloa. Yllätysaseenaan Zitting esitteli kolmen pisteen heiton – jokaisessa finaalissa yksi kolmonen pohjaan 100-prosenttisella tarkkuudella (4/4).

Naisten finaalisarjassa yksi oli yli muiden, kun tarkastellaan Huiman voittamia otteluita. Pelintekijä Sari Puranen oli joukkueensa tärkein lenkki, sillä kolmessa voittopelissä hän teki keskimäärin 23,3 pistettä. Purasen johdolla Huima katkaisi Panttereiden mestaruusputken ja samalla äänekoskelaisista tuli miesten ja naisten pääsarjatasojen kaikkien aikojen pohjoisimmat Suomen mestarit.

Myös mestarijoukkueiden valmentajat arvostettiin korkealle. Sekä Hongan montenegrolaisluotsi Mihajlo Pavicevic sekä Huiman Mervi Nurmi pokkasivat Vuoden valmentaja –tittelit. Pavicevicille valinta oli kahdesta aiemmastakin mestaruudesta huolimatta ensimmäinen. Nurmi sen sijaan oli ensimmäisen kerran Vuoden valmentaja 1998.

Hongassa myös paras puolustaja ja vahvistus, PuHu:lle niinikään menestystä

Honka putsasi palkintopöytää urakalla, sillä pelaajat ja valmentajat äänestivät joukkueesta myös miesten parhaan puolustajan ja parhaan ulkomaalaisvahvistuksen. Markus Hemdahlin vahva korinaluspaini ja näyttävät torjunnat toivat miehelle Vuoden puolustuspelaaja –manttelin, jota on vaikea uskoa Hemdahlin uran ensimmäiseksi. Marcus Grantille valinta parhaaksi ulkomaalaisvahvistukseksi ei ole ensimmäinen, sillä hän sai samaisen arvonimen vuonna 2000 voitettuaan mestaruuden Namika Lahden riveissä.

Naisten puolella parhaaksi puolustajaksi arvostettiin Pussihukkien pelintekijä Kaisa Höök. Puolustustyöskentelyn ansiot näkyvät harvoin tilastoissa, mutta Höökin 2,00 ottelukohtaista pallonriistoa kuvaa hyvin hänen aktiivisuuttaan.

Naisten SM-sarjan parhaana ulkomaalaistähtenä palkittiin jo toista kertaa peräkkäin Espoo Basket Teamin liettualainen Jurgita Kausaite. Viime kaudella hän edusti vielä tosin helsinkiläisjoukkue Panttereita.

Vuoden parhaiksi kuudenneksi pelaajiksi eli vaihtopenkiltä pelin tasoa nostamaan tulleiksi pelureiksi valittiin Pussihukkien Ville Olki sekä Panttereiden Juta Jahilo. Vuoden tulokas löytyi naisissa niinikään PuHu:sta, kun Terhi Koski palkittiin parhaana ”keltanokkana”. SM-Koriksen puolella tulokkaasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Team Componentan Olli Ahvenniemi keräsi 70 prosenttia mahdollisista äänistä.

Kehittyneimpien pelaajien pystit matkasivat Kouvolaan ja Espooseen. Miesten kehittynein oli läpimurtokautensa pelannut Ville Kaunisto Kouvoista. Kerta heitolla naisten SM-sarjan tähtikaartiin noussut Laura Sario pokkasi saman tittelin.

Divarien parhaat samasta perheestä

Miesten ja naisten I divisioonissa parhaat pelurit löytyivät Turusta ja vieläpä samasta perheestä. Miesten parhaaksi seurat äänestivät Turun NMKY:n Juha Stenin ja naisten parhaaksi puolestaan Turun Rientoa edustavan Tiina Sten. Näin entisellä SM- ja maajoukkuekoripalloilijalla Tapio Stenillä, Juhan ja Tiinan isällä, riittää ylpeydenaihetta.

Muista palkituista mainittakoon vielä, että pääsarjojen parhaina erotuomareina palkittiin Ilkka Weijo ja Kati Nynäs. Weijolle valinta on 15 kautta kestäneen miesten SM-uran ensimmäinen. Nynäs puolestaan vei nimiinsä naisten SM-sarjan Vuoden erotuomarin arvonimen kolmatta kertaa peräkkäin.

Seuraavassa listattuna kaikki Suomen Koripalloliiton palkitsemat pelikauden 2002-03 parhaat.

Suomen Koripalloliiton kauden parhaat 2002-03

Miesten SM-Koris Valitut
   
Vuoden pelaaja Petri Virtanen, BC Jyväskylä
SM-finaalien paras pelaaja Heikki Zitting, Honka
Vuoden puolustuspelaaja Markus Hemdahl, Honka
Vuoden tulokas Olli Ahvenniemi, Team Componenta
Vuoden kehittynein pelaaja Ville Kaunisto, Kouvot
Paras kuudes pelaaja Ville Olki, Pussihukat
Vuoden valmentaja Mihajlo Pavicevic, Honka
Vuoden ulkomaalaisvahvistus Marcus Grant, Honka
Naisten SM-sarja Valitut
   
Vuoden pelaaja Minna Myllylä, Äänekosken Huima
SM-finaalien paras pelaaja Sari Puranen, Äänekosken Huima
Vuoden puolustuspelaaja Kaisa Höök, Pussihukat
Vuoden tulokas Terhi Koski, Pussihukat
Vuoden kehittynein pelaaja Laura Sario, Tapiolan Honka
Paras kuudes pelaaja Juta Jahilo, Pantterit
Vuoden valmentaja Mervi Nurmi, Äänekosken Huima
Vuoden ulkomaalaisvahvistus Jurgita Kausaite, Espoo Basket Team
Muut valinnat Valitut
   
Miesten I divisioonan paras pelaaja Juha Sten, Turun NMKY
Naisten I divisioonan paras pelaaja Tiina Sten, Turun Riento
Juniorisarjojen lupaava kaukoheittäjä Mikael Haanpää, Pussihukat
Vuoden pyörätuolikoripalloilija Jarmo Leppänen, Stadi Basket
Vuoden erotuomari, miesten SM-Koris Ilkka Weijo
Vuoden erotuomari, naisten SM-sarja Kati Nynäs
Vuoden koripallojohtaja Matti Hämäläinen, Äänekosken Huima
Fair Play -palkinto, miehet (Framin pytty) Honka
Fair Play -palkinto, naiset (Karénin kannu) Äänekosken Huima
Paras toimitsijapöytä, miehet Kouvot
Paras toimitsijapöytä, naiset Pantterit

Kauden parhaiden miesten tilastokatsaus

Seuraavat tilastot SM-runkosarjan otteluista lukuunottamatta SM-finaalien MVP:n tilastoja.

Petri Virtanen, BC Jyväskylä (18.9.1980, 183 cm): 38 ottelua, 34,8 minuuttia, 17,3 pistettä, 2,9 levypalloa, 3,74 syöttöä, 1,29 riistoa, 2P 57,0 % (126/221), 3P 39,7 % (106/267).

Heikki Zitting, Honka (13.12.1977, 200 cm), finaaleissa: 4 ottelua, 27,8 minuuttia, 13,5 pistettä, 8,5 levypalloa, 1P 70,0 % (14/20), 2P 43,8 % (14/32), 3P 100,0 % (4/4).

Marcus Grant, Honka (21.11.1973, 200 cm): 38 ottelua, 37,5 minuuttia, 20,9 pistettä, 6,9 levypalloa, 3,74 syöttöä, 1,79 riistoa, 1P 84,0 % (152/181), 2P 51,3 % (184/359), 3P 41,3 % (92/223).

Markus Hemdahl, Honka (18.9.1976, 202 cm): 37 ottelua, 27,5 minuuttia, 9,6 pistettä, 8,3 levypalloa, 0,81 riistoa, 1,86 torjuntaa, 2P 58,6 % (150/256).

Ville Kaunisto, Kouvot (19.3.1982, 204 cm): 38 ottelua, 31,3 minuuttia, 13,4 pistettä, 9,5 levypalloa, 1,45 riistoa, 2P 58,8 % (188/320), piste-ennätys 30.

Ville Olki, PuHu (28.2.1976, 191 cm): 38 ottelua, 17,5 minuuttia, 9,2 pistettä, 1,3 levypalloa, 0,66 syöttöä, 0,42 riistoa, 2P 55,9 % (71/127), 3P 44,3 % (51/115).

Olli Ahvenniemi, Componenta (4.4.1983, 206 cm): 38 ottelua, 24,9 minuuttia, 7,4 pistettä, 4,7 levypalloa, 1,66 torjuntaa, 2P 53,2 % (123/231).

Juha Sten, TuNMKY (23.12.1983, 190 cm): 20 ottelua, 31,5 minuuttia, 17,5 pistettä, 5,2 levypalloa, 3,90 syöttöä, 4,55 riistoa, 2P 67,3 % (107/159), 3P 39,1 % (18/46).

Kauden parhaiden naisten tilastokatsaus

Seuraavat tilastot SM-runkosarjan otteluista lukuunottamatta SM-finaalien MVP:n tilastoja.

Minna Myllylä, Huima (26.6.1973, 174 cm): 26 ottelua, 32,0 minuuttia, 15,4 pistettä, 2,7 levypalloa, 1,69 syöttöä, 1,27 riistoa, 1P 94,7 % (36/38), 2P 61,4 % (97/158), 3P 57,6 % (57/99).

Sari Puranen, Huima (15.4.1977, 175 cm), finaaleissa: 5 ottelua, 35,6 minuuttia, 15,8 pistettä, 3,4 levypalloa, 1,40 riistoa 1P 84,8 % (28/33), 2P 45,7 % (21/46).

Jurgita Kausaite, EBT (30.11.1970, 180 cm): 25 ottelua, 32,8 minuuttia, 21,8 pistettä, 14,4 levypalloa, 3,12 syöttöä, 1,88 riistoa, 1P 75,9 % (104/137), 2P 54,5 % (204/374).

Kaisa Höök, PuHu (10.5.1981, 172 cm): 24 ottelua, 29,6 minuuttia, 12,0 pistettä, 2,2 levypalloa, 3,13 syöttöä, 2,00 riistoa.

Laura Sario, Honka (10.8.1984, 181 cm): 26 ottelua, 35,2 minuuttia, 18,8 pistettä, 4,5 levypalloa, 1,15 syöttöä, 0,81 riistoa, 1P 80,1 % (113/141), 2P 53,7 % (151/281), piste-ennätys 36.

Juta Jahilo, Pantterit (3.12.1984, 186 cm): 26 ottelua, 19,2 minuuttia, 9,4 pistettä, 6,5 levypalloa, 1,08 riistoa, 2P 50,0 % (92/184).

Terhi Koski, PuHu (5.8.1981, 173 cm): 14 ottelua, 13,8 minuuttia, 3,1 pistettä, 1,0 levypalloa, 1,07 riistoa, 1P 100,0 % (6/6), 3P 42,9 % (6/14).

Tiina Sten, TuRi (18.6.1985, 186 cm): 20 ottelua, 25,0 pistettä, 10,5 levypalloa, 1P 66,7 % (124/186), 2P 52,1 % (177/340), piste-ennätys 33.

Lisätietoja: /info/historia_suomi/pelikausien_parhaat/