Petri Virtanen loisti juhlapelissään

26.1.2010 Joensuun Kataja haki maanantain tv-ottelussa tärkeän voiton Forssan Koripojista ja samalla pelasi ottelun korikuningas, 25 pistettä heittänyt joensuulaisten Petri Virtanen Korisliigassa 300. runkosarjaottelunsa. 29-vuotias Virtanen pelaa uransa yhdeksättä kauttaan kotimaan liigassa.

Joensuun Katajaa edustava Petri Virtanen liittyi maanantaina 300 liigaottelua pelanneiden kerhoon. Kuva: Kimmo Metsälä.

Virtanen aloitti pääsarjatasolla kasvattajaseurassaan Säynätsalon Riennossa syyskuussa 2000 ottelulla Korihaita vastaan ja avasi korihanat heti ensimmäisessä pelissään tehden kahdeksan pistettä. Nykyisin Virtasen piste-ennätys on jo 42 pistettä ja yhteensä pisteitä on runkosarjassa kertynyt 4856 (keskiarvo 16,2).

Syöttöjä Virtaselle on kirjattu 1025, joka on kaikkien aikojen kolmanneksi eniten Roope Mäkelän ja Jukka Toijalan jälkeen.

Playoffs-otteluita Virtasella on 300 runkosarjapelin lisäksi koossa 56, joissa on syntynyt 1011 pistettä (keskiarvo 18,1).

Virtanen on edustanut urallaan liigassa Riennon ja Katajan lisäksi BC Jyväskylää, Porvoon Tarmoa sekä Lappeenrannan NMKY:tä. Hänet on valittu kahdesti liigan parhaaksi pelaajaksi (2003 ja 2006) ja kerran ykkösdivisioonan parhaaksi (1999). Cup-mestaruuden hän on saalistanut Suomen lisäksi (2007) myös Virossa (2004).

 
16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

Näytä lisää vastaavia