Petteri Koponen: ”Päätetään karsintaikkuna voittoon”

2.12.2018 11:17 Susijengin taistelu Kiinan MM-kisapaikasta jatkuu maanantaina, jolloin revanssia syyskuisesta tappiosta hakeva Bosnia-Hertsegovina isännöi suomalaisvieraitaan Zenicassa. Münchenissa lauman vahvuuteen liittynyt joukkueen pitkäaikainen keulakuva Petteri Koponen vakuuttaa, että joukkueen fokus on nyt täydellisesti maanantaisessa tehtävässä.

Petteri Koponen korostaa maltin merkitystä MM-kisapaikan metsästyksessä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Euroliigan ja kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n välinen kädenvääntö Euroliiga-pelaajien edustusoikeudesta maajoukkueissaan jatkuu myös kuluvalla seurajoukkuekaudella ja niinpä Koponen joutui seuraamaan perjantai-iltana etänä, kuinka Susijengi taipui jatkoajalla Espoo Metro Areenalla Venäjää vastaan.

Venäjä-ottelua edeltäneenä iltana Koponen juoksi kentälle Tel Avivissa ja heitti Bayern Münchenin paidassa kymmenen pistettä ja jakoi kuusi syöttöä paikallista Maccabia vastaan.

- Kiva liittyä taas jengiin mukaan ja toivottavasti musta on joukkueelle apua, Münchenissa Susijengin vahvuuteen liittynyt Koponen kommentoi.

- Valmistautumisaika on osaltani lyhyt, mutta onneksi jengi on kuitenkin tuttu niin pitkältä ajalta, että kahdetkin treenit auttavat maajoukkueen pelitapaan virittäytymisessä.

Vaikka Venäjä tarrasi vahvalla otteella MM-jatkokarsintalohko K:n kolmanteen MM-kisapaikkaan voitollaan Espoossa, karsintaotteluita on jäljellä vielä kolme ja Susijengillä on vielä täydet mahdollisuudet edetä Kiinan MM-kisakentille asti.

- Jos jotain on tässä vuosien varrella koriksesta oppinut niin sen, että mennään matsi kerrallaan eikä hötkyillä liikaa etukäteen, kuittaa Koponen.

- Meidän seuraava askel on valmistautua Bosnia-peliin niin hyvin kuin suinkin ja päättää tämä karsintaikkuna voittoon.

Bosnia-Hertsegovina ja Susijengi kohtaavat Zenicassa maanantai-iltana 3.12. klo 20.00 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan YLE TV 2:ssa ja YLE Areenassa.

Henkilöt

 
28.2.2023 13:07 Susijengi

Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

23.2.2023 17:33 Susijengi

Susijengi ja Israel nimesivät tusinansa perjantain maaotteluun

Susijengi ja Israel ovat vahvistaneet kaksitoistapäiset miehistönsä perjantai-iltapäivän MM-karsintaotteluun. Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

Näytä lisää vastaavia