31.12.2019 09:27 Petteri Koposen Bayern München jatkoi voittokulkuaan Saksan Bundesliigassa myös vuoden viimeisessä ottelussa ja pääsee lähtemään uuteen vuoteen tappioitta. Alex Murphy loisti jälleen Espanjan LEB Orossa, kun Gipuzkoa päätti vuotensa sarjan kärkipaikalla.

Petteri Koposen Bayern München etenee vahvasti Bundesliigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Bayern kukisti vuoden viimeisessä ottelussaan Bambergin 82-76 (43-39) Koposen nakuttaessa tilastoikseen yhdeksän pistettä, levypallon, syötön ja riiston. Bayern on voittanut kaikki 13 peliään Bundesliigassa.
Ottelutilastot
Suomalaisvalmentajien kohtaamisessa Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Crailsheim Merlins nappasi niskalenkin Daniel Janssonin apuvalmentamasta Ulmista. Crailsheim päätti vuotensa 91-79 (46-36)-voittoon. Crailsheim nousi vaikean kolmannen neljänneksen jälkeen voittoon viemällä päätösjakson 29-9.
- Tämä oli meille erittäin vaikea peli. Braunschweig-ottelun jälkeen meillä oli 36 tuntia aikaa valmistautua tähän peliin. Pojat tekivät erinomaista työtä. Ensimmäinen ja kolmas jakso olivat meiltä todella huonoja ja on vaikea sanoa miksi, mutta kolmannella meillä oli isoja ongelmia puolustuslevypalloissa. Se oli ongelmamme myös Würzburgia ja Braunschweigia vastaan. On uskomatonta kuinka paljon sydäntä pelaajamme osoittavat tällä hetkellä. Ei ole helppoa pelata kahta peliä kolmeen päivään ja olla riittävästi voimia näyttää tällaista asennetta, Iisalo kiitteli Bundesliigan sivujen mukaan.
Crailsheimilla on nyt kahdeksan voittoa ja viisi tappiota. Ulmilla on sen sijaan kuusi voittoa ja seitsemän tappiota.
Ottelutilastot
Daniel Herbertin apuvalmentama Frankfurt Skyliners hävisi vieraskentällä Ludwigsburgille 64-82 (38-46). Skylinersilla on neljä voittoa ja kahdeksan tappiota.
Ottelutilastot
Espanjan liigassa Sasu Salinin Teneriffa hävisi vieraskentällä Valencialle 91-98 (45-47). Salin merkkautti 10 pistettä, kaksi syöttöä ja yksi riisto. Teneriffa lähtee seuraavalle vuosikymmenelle yhdeksän voiton ja kuuden tappion saattelemana.
Ottelutilastot
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.¡Puerta atrás! Conexión entre @Huertas09 y @sasusalin10. En directo en @MovisatarPlus #VamosCanarias pic.twitter.com/hLKqsxgYOw
— La Laguna Tenerife (@CB1939Canarias) December 29, 2019
LEB Orossa Murphy näytti jälleen vahvuutensa olemalla joukkueensa ykköstykki 16 pisteellä ja lisäksi hän keräsi kuusi levypalloa sekä kaksi syöttöä Gipuzkoan voitettua Alicanten 83-58 (32-27). Voitolla Gipuzkoa pääsee ensi vuoteen sarjan kärkipaikalta kerättyään 12 voittoa ja kolme tappiota.
Ottelutilastot
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Después de la gran victoria ✔️ vivida ayer en el Gasca los mejores del equipo fueron:
— Inveready Gipuzkoa Basket (@gipuzkoabasket) December 30, 2019
El MVP por segunda semana consecutiva fue @AlexMurphy5 con 17 de valoración.#GuGipuzkoaBasket pic.twitter.com/Kswc2ww3Pn
Carl Lindbomin Radom koki kirvelevän 83-84 (50-43)-tappion Sopotille. Ottelu ratkesi Jeff Robersonin kolmen pisteen heittoon juuri pelikellon täyttyessä.
Lindbomille kertyi ottelussa kuusi pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä. Radomilla on Puolan liigassa seitsemän voittoa ja seitsemän tappiota.
Ottelutilastot
Italian liigassa Topias Palmin Vanoli Cremona hävisi vieraskentällä Dinamo Sassarille 74-84 (44-38). Palmi jäi kuudessa minuutissa ilman tehomerkintöjä. Cremonalla on kahdeksan voittoa ja seitsemän tappiota.
Ottelutilastot
Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden pääsee vuoteen 2020 Itävallan liigan piikkipaikalta, kun se päätti vuotensa murskaavaan 90-49 (49-27)-voittoon Traiskirchen Lionsista. Swans on kerännyt alkukauden aikana 12 voittoa ja kolme tappiota.
Ottelutilastot
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Edon Maxhuni oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Gravelines-Dunkerque päätti kautensa. Tappiosta huolimatta joukkue säilyi niukasti sarjassa. Mustapha Amzil on lähellä Kosovon mestaruutta ja pudotuspelit ovat käynnistyvät isoissa sarjoissa.
Mustapha Amzil loisti Kosovon liigan finaalien avauksessa autettuaan Trepcan voittoon. Olivier Nkamhoua oli huippuiskussa, kun Italian Serie A1:ssä saatiin runkosarja päätökseen hänen heitettyään 30 pistettä.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Ilari Seppälän heittokäsi kävi kuumana, kun hän johdatti Kecskemetin tärkeään voittoon Unkarin liigassa. Lassi Nikkarisen Hradec Kralove säilytti sarjapaikkansa Tshekin liigassa.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä ja Elias Valtosen Granada on aloittanut viime hetken taistelun sarjapaikastaan. Alexander Madsenin ja Touko Tainamon kaudet tulivat päätökseen.