3.2.2006 Ensimmäistä kauttaan FoKoPossa valmentava Pieti Poikola on sopinut jatkosta myös ensi kaudeksi FoKoPon kanssa. Poikolan viime keväänä tekemä sopimus oli mallia 1+1, jossa jatkosta olisi päätetty heti kauden jälkeen.
Korisliigaan nousua tavoittelevan joukkueen tilanne haluttiin selkeyttää jo hyvissä ajoin ennen kauden tärkeimpiä pelejä ja siten Poikolan kanssa sovittiin jo tässä vaiheessa ensi kaudesta. FoKoPossa ollaan ollut tyytyväisiä Poikolan tuomiin uudistuksiin joukkueen harjoittelussa ja pelaamisessa.
Uusien asioiden omaksuminen ei käy hetkessä ja siten FoKoPossa haluttiin saada jatkuvuutta joukkueen toimintaan sopimalla Poikolan jatkaminen seurassa jo tässä vaiheessa kautta, vaikka ei vielä tiedetä millä sarjatasolla joukkue pelaa ensi kaudella.
Samalla Poikola pääsee jo hyvissä ajoin rakentamaan ensi kauden joukkuetta yhdessä pelaajaneuvotteluista vastaavien Markku Moleniuksen ja Tommi Pohjolan kanssa.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.