4.8.2011 Hallitseva naisten Suomen mestari, kotkalainen Peli-Karhut, on saanut tulevaksi kaudeksi riveihinsä merkittäviä vahvistuksia. Maajoukkueen luottopelinrakentaja Reetta Piiparin lisäksi Peli-Karhut vahvistuu kolmella uudella amerikkalaispelaajalla.

Reetta Piipari palaa Peli-Karhuihin viiden vuoden tauon jälkeen.

Valmentaja Seppo Kurki saa joukkoihinsa kolme uutta amerikkalaispelaajaa. Kuvat: Kai Kilappa ja Kimmo Metsälä.
Sapattivuoden jälkeen vahvan paluun naisten maajoukkuekuvioihin tehnyt Reetta Piipari, 31, palaa kotikaupunkinsa seuraan viiden vuoden jälkeen. Viimeisen viiden vuoden aikana Piipari on pelannut ammattilaisena Espanjassa (2006–09) sekä juhlinut SM-kultaa ja kahta SM-hopeaa Lappeenrannan Catzin takakentällä.
170-senttinen Piipari pelasi vuodet 1999–2003 yliopistokoripalloa USA:n NCAA-liigan Xavierissa voittaen mm. koko NCAA:n koriin johtaneiden syöttöjen ykköstilan 8,3 ottelukohtaisella syötöllään. Kotkalaisen KTP:n kasvatti on ammattilaisuransa aikana edustanut Zaragozaa, Extrugasaa ja Islas Canariasta Espanjassa. Peli-Karhuissa Piipari pelasi viimeksi kaudella 2005/06.
Naisten SM-sarjan kaikkien aikojen huippuihin kuuluva Piipari on pelannut urallaan 106 naisten maaottelua (pistekeskiarvo 10,3) ja 20 nuorten maaottelua. Viime kaudella Piipari takoi Catzille 14,1 pistettä, 2,8 syöttöä ja 2,4 levypalloa ottelua kohden.
Peli-Karhut lähtee tuplamestaruuden jahtiin täysin uudella amerikkalaiskolmikolla. Joukkueen ensimmäinen hankinta Becca Bruszewski on 185-senttinen, 23-vuotias fyysinen nelospaikan pelaaja, joka ylsi viime keväänä Notre Damen paidassa aina NCAA:n loppuotteluihin asti.
Toisena amerikkalaispelaajana Peli-Karhuihin liittyy 180-senttinen, 22-vuotias 2-3-paikkojen pelaaja Tyra Grant, joka vietti viime kauden Italian liigan Vornerossa. Phoenix Mercury varasi Penn Statesta valmistuneen Grantin WNBA:n draftitilaisuuden 24. varausnumerolla vuonna 2010.
Ryhmän kolmas uusi amerikkalaispelaaja on 187-senttinen, 24-vuotias Anrika Brown, joka päätti keväällä opintonsa Western Kentuckyssa. Brown urakoi viime kaudella opinahjossaan 10 pistettä ja 10 levypalloa ottelua kohden.
Peli-Karhujen viime kevään mestaruuden takuupelaajista Lotta Richter, Laura Lehtoranta ja Anissa Pounds ovat solmineet jatkosopimuksen joukkueen kanssa.
172-senttinen, elokuun lopussa 20 vuotta täyttävä pelinrakentaja Richter viimeisteli viime kaudella 6,0 pistettä, 3,0 levypalloa ja 1,1 riistoa per peli. 173-senttinen, 18-vuotias Pounds kuului puolestaan viime kauden pirteimpiin yllättäjiin 4,9 pisteen, 2,6 levypallon ja 1,1 riiston tehoillaan.
172-senttinen, 27-vuotias Lehtoranta puolestaan viimeisteli 4,9 pisteen, 1,6 levypallon ja 1,5 korisyötön tehot. Lisäksi Peli-Karhuissa jatkavat nuorisoketjun pelaajat Annika Sastamala, Laura Tuokko, Maiju Virtanen sekä Arla Koski.
Peli-Karhuja valmentaa Seppo Kurki.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.