Pirkka Street Basket kerää alakoululaiset nauttimaan liikunnan riemusta

25.8.2015 Pirkka Street Basket -tapahtuma täytti Uudenkaupungin torin alakoululaisista tänään tiistaina, 25. elokuuta, kun tapahtuma valtasi kaupungin sydämen. Koristapahtumaan osallistui noin 400 alakoululaista viideltä eri ala-asteelta Uudestakaupungista ja sen lähikunnista.

Susijengi-tähti "Junnu" Leen nimikirjoitukset menivät kuumille kiville tapahtumassa. Kuva: Mikko Jutila.

Uudenkaupungin Korihaiden valmentaja Jarno Nikula toimii koristapahtuman yhtenä järjestäjänä. Nikulan mukaan alakoululaisille oli tarjolla vuoden hauskin koulupäivä, kun koko koulupäivän sai viettää ulkosalla korista pelaten. 

Tapahtumassa kävi paikalla myös Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti, Susijengin Gerald Lee Jr., jonka nimikirjoitukset ja yhteiskuvat olivat haluttua tavaraa.

- Pirkka Street Basket –turnaukseen osallistui noin 400 oppilasta alakoulujen 2.-4. luokilta. Korista pelailtiin leppoisassa hengessä - tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen. Turnauksessa ei haetakaan voittajaa vaan kaikki pelaajat tullaan palkitsemaan tasapuolisesti, kertoo Nikula.

Pirkan lisäksi Uudenkaupungin Pirkka Street Basket –tapahtumaa oli tukemassa K-supermarket Itäpoijun kauppias Jarmo Elomaa. 

– On hienoa, että lapset pääsevät sankoin joukoin ottamaan osaa korisriehaan ja nauttimaan liikunnan riemusta. Tällaisilla tapahtumilla on myös luokan yhteishenkeä kohottava vaikutus, se jos mikä on tärkeää, Elomaa iloitsi.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet vuodelle 2015 yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Koripalloliitto, koripalloseurat ja paikalliset K-kauppiaat järjestävät vuoden 2015 aikana alakoululaisille koripallotapahtumia ja Pikkusudet-koriskouluja ympäri Suomen. Näiden tapahtuminen tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja kannustaa nuoria liikkumaan. Tähän mennessä järjestetyt koripallotapahtumat ovat liikuttaneet jo yli 5 500 lasta ja nuorta.

Seuraava Pirkka Street Basket -tapahtuma Loimaalla, josta se matkaa Lahteen.

 
5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

9.6.2020 09:50 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton aluesarjojen sarjailmoittautuminen 2020-21 alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin on alkanut. Ilmoittautumisten eräpäivät on tarkemmin määritelty alueiden sarjamääräyksissä.

29.10.2019 10:32 Koripalloliitto tiedottaa

Kevään ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin sarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet siis ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.

11.6.2019 12:16 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton aluesarjojen sarjailmoittautuminen 2019-20 alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin sekä senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Ilmoita joukkue vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

31.1.2019 09:42 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen Koripalloliiton aluekokoukset 2019

Suomen Koripalloliitolla on kevätliittokokouksen päättämä määrä alueita, joiden toimintaa ohjaa kunkin alueen aluekokous, johon on osallistumisoikeus kaikilla kyseisellä alueella toimivilla seuroilla. Alueet toimivat liiton alueellisina rekisteröimättöminä yhteistyöeliminä. 

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

30.11.2018 12:48 Koulutus

NVS 2019: Joonas Iisalo ja Daniel Jansson mukaan Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin uusimmat esiintyjä ovat Joonas Iisalo ja Daniel Jansson.

25.11.2018 11:05 Valmentajat

NVS 2019: Martina Roos-Salmen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Lauantaina esiintyvän Martina Roos-Salmen esityksen otsikko on vahvistunut.

20.11.2018 11:53 Valmentajat

NVS 2019: Mikko Tupamäen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Perjantai-iltana esiintyvän Mikko Tupamäen esityksen otsikko on vahvistunut.

2.11.2018 09:56 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin kevätsarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet siis ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 13:54 Pääjuttu

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa - ilmoittautuminen päättyy 8.10.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10. ja kurssille on vielä varmasti 8 paikkaa jäljellä.

24.7.2018 17:10 Pääjuttu

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay.

24.6.2018 10:52 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin ja valtakunnallisiin sarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin, nuorten valtakunnallisiin karsintoihin ja senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Uutisesta löytyy kaikkien näiden sarjojen viimeiset ilmoittautumispäivämäärät. Ilmoitathan joukkueen vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.

8.6.2018 10:24 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat – ilmoittautuminen avattu

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.

13.2.2018 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa, ilmoittautuminen päättyy 1.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 1.3. ja kurssille on vielä varmasti 7 paikkaa jäljellä.

20.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorten valtakunnallisten sarjojen muutokset pelikausille 2018-19 ja 2019-2020

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsintoja muutettiin jo kuluvalle kaudelle. Nyt on päivitetty myös kaikkien uusien ikäluokkien pelaamistavat ja karsinnat pelikausille 2018-19 ja 2019-2020.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

Näytä lisää vastaavia