Pirkka Street Basket liikutti lapsia Lapualla

4.5.2022 17:02 Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin keskiviikkona K-Supermarket Lapuan edustalla. Pirkka Street Basketiin saapui yhteensä noin 500 koululaista ympäri Lapuaa ja pelejä pelattiin päivän aikana kahdeksalla kentällä.

Tapahtuman paikallisesta organisoinnista vastasi Korikobrat josta oli koottu tehokas talkoojoukko. Yhdessä koko talkoojoukon voimin laitettiin korit pystyyn, hoidettiin kentänvalvontaa ja päivän päätteeksi purettiin tavarat rekan kyytiin. Eväät ja peliareenan tapahtumaan tarjosi K-Supermarket Lapua.

Keskuskoulun 3-luokkalaiset Aada, Heloisa, Neea, Viola ja Sanni pelasivat tapahtumassa joukkueessa Leijonat. Kysyttäessä, onko ollut kivaa, viisikko vastasi kuin yhdestä suusta: Joo!

- Parasta on ollut pelaaminen. On pelattu aiemmin koriskerhossa, mutta kivaa päästä pelaamaan pelejä.

- Ollaan täällä ensimmäistä kertaa ja pelien lisäksi kivaa on ollut eväiden syönti ja muiden kannustaminen.

- Niin ja nimmarit!

- Ei kaduta yhtään, että lähdettiin tänne!

Punaposkiset ja iloiset tytöt ehtivät nauttia koko tapahtuma-alueesta, ja omien peliensä välissä he kannustivat oman luokkansa toista joukkuetta. Nimmareita tapahtumassa oli jakamassa Kobrien Korisliiga-joukkueen Antto Nikkarinen, joka myös arpoi pelipaitansa yhdelle onnekkaalle osallistujalle.

Pirkka Street Basket 2022 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kiertue jatkuu keskiviikkona 4.5 Äänekoskella.

 
19.8.2025 18:15 Pääjuttu

Vauhdikas Pirkka Street Basket -tapahtuma Kotkassa

Kotkan alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää

18.8.2025 17:24 Pääjuttu

Energinen Pirkka Street Basket -tapahtuma Keravalla

Vuoden hauskinta koulupäivää viettivät tänään yli 500 Keravan alakoululaista

15.8.2025 12:20 Pääjuttu

Pirkka Street Basket -tapahtuma Loimaalla

Loimaan alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää

14.8.2025 20:16 Pirkka Street Basket

Mahtava Pirkka Street Basket tapahtuma Tampereella

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Tampereen alakoululaiset

13.8.2025 19:15 Pääjuttu

Aurinkoinen Pirkka Street Basket-tapahtuma Forssassa

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään tänään lähes 400 Forssan alakoululaista

12.8.2025 15:55 Pääjuttu

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue pyörähti käyntiin Karkkilassa

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Karkkilan alakoululaiset

7.8.2025 16:12 Pirkka Street Basket

Elo-syyskuu on Pirkka Street Basket -kiertueen ja vuoden hauskimpien koulupäivien aikaa

Tuhannet alakoululaiset pääsevät tänäkin syksynä viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue kattaa yhteensä 23 paikkakuntaa ympäri Suomen.

28.5.2025 14:30 Pääjuttu

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue päättyi tänään Rovaniemelle

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Rovaniemen alakoululaiset

27.5.2025 21:11 Pääjuttu

Tänään Pirkka Street Basket -tapahtuma Oulussa

Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin tänään Oulussa

23.5.2025 18:30 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue pitkästä aikaa Ylöjärvellä

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Ylöjärven alakoululaiset

Näytä lisää vastaavia