Pirkka Street Basket Raumalla - Katukorista kaikille

22.8.2017 Tiistaina Raumalla vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 150 oppilasta. K-Citymarket Rauman pihalla katukorista pelasi myös erityisryhmien oppilaita. Tapahtuma tarjosi järjestäjä Rauma Basketille mahdollisuuden rekrytoida uusia korispelaajia seuran toimintaan.

Pelien välissä ehti temppuilla.

Kuvassa syntymässä kori Malmin joukkueelle.

Päivä Raumalla oli vauhdikas ja aurinkoinen. Kuvat: Veera Sääski /Koripalloliitto

Upeita koreja, ihmispyramideja, tuuletuksia ja kannustusta – näitä kaikkia nähtiin tänään K-Citymarket Rauman pihalla järjestetyssä katukoristapahtumassa.

Rauma Basket oli ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Pirkka Street Basketia, mutta kerta ei jäänyt todennäköisesti viimeiseksi. Paikallisen seuran lisäksi Pirkka-eväät tapahtumaan tarjonnut K-Citymarket Rauman kauppias oli innokas järjestämään tapahtumaa ensi vuonna uudestaan.

Vilinää ja vilskettä riitti Raumalla tiistaina kaikkiaan 51 ottelussa. Yksi kentistä oli varattu erityisryhmien peleille, jossa mukana peleissä oli oppilaita Naulan ja Malmin kouluista.

- Me ollaan pelattu koululla korista. Oon kyllä paras sählyssä ja jääkiekossa, mutta oon mä täälläkin koreja tehnyt, kertoi ylpeänä Malmin koulua käyvä poika.

Peleistä paistoi aito liikunnan ilo ja yhdessä tekeminen. Kaveria kannustettiin yrittämään parhaansa ja hienoja koreja tuuletettiin yhdessä. Tunnelma osoitti loistavasti sen, kuinka katukoris sopii kaikille yhteiseen liikunnan iloon. Olennaista ei ole muistaa kaikkia sääntöjä, vaan perusajatus joukkuepelaamisesta ja korien tekemisestä saa aikaan huikeita katukorispelejä.

- Aivan mahtava tunnelma täällä. Musa pauhaa ja kuulutukset raikuvat. Hienoa, että meidän oppilaat saavat kokea tällaisen tapahtuman tuoksun, kiitteli Naulan koulun opettaja Pilvi Koskinen.

- Täällä on innostunut moni sellainenkin pelaamaan, joka ei koululla vielä halunnut lähteä mukaan koristouhuihin.

Syksyn 2017 Pirkka Street Basket -kiertue on ylittänyt nyt puolivälin. Edessä on kuitenkin vielä neljä tapahtumaa, joista kaksi vielä tällä viikolla. Huomenna katukorista pelataan Laitilassa ja torstaina Uudessakaupungissa.

Pirkka Street Basket 2017 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkunnallisuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

Lue myös: Pirkka Street Basket Tampereella (21.8.2017)
Lue lisää: Pikkusudet 

Henkilöt

 
24.8.2017 Katukoris

Viikon viimeinen Pirkka Street Basket täytti Uudenkaupungin torin

Torstaina katukorispelejä pelattiin Uudenkaupungin torilla aurinkoisissa tunnelmissa. Tapahtuma oli tähän mennessä syksyn suurin 500 osallistujallaan. Torilla riitti myös paljon kannustajia, kun ohikulkijat pysähtyivät katsomaan pelejä ja lisäksi Korihaiden pelaajia vieraili paikalla.

23.8.2017 Katukoris

Kärrynpyöriä ja katukorista – Pirkka Street Basket liikutti lapsia keskiviikkona Laitilassa

Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.

21.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket Tampereella – katukorista ja liikunnan iloa

Katukoriskiertue sai maanantaina jatkoa Tampereella, kun Tesoman palloiluhallin parkkipaikalle pystytettiin kahdeksan katukoristelinettä. 300 alokoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää hymyssä suin. Tapahtumaa oli toista kertaa mukana järjestämässä paikallinen seura Raholan Pyrkivä.

15.8.2017 Katukoris

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttasi tiistaina Äänekoskella aurinkoisissa merkeissä

Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin tiistaina ensimmäisen kerran Äänekoskella yhteistyössä Äänekosken Huiman kanssa. K-Citymarket Äänekosken parkkipaikalla katukorista pelattiin aurinkoisesta säästä nauttien. Yhteensä vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä 300 alakoululaista.

7.8.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket starttaa taas ensi viikolla – elokuussa yhdeksän katukoristapahtumaa koululaisille

Loistavia tuloksia tuottanut Pirkka Street Basket -kiertue saa jatkoa syksyn lähestyessä. Elokuun puolella ennen koripallon EM-kilpailuiden käynnistymistä ehditään vuoden hauskinta koulupäivää viettää yhdeksällä eri paikkakunnalla.

30.6.2017 11:00 Ajankohtainen

Pirkan ja Koripalloliiton Pikkusudet-hanke liikuttanut kahdessa vuodessa huimat 35 000 lasta

Keskon Pirkka-tuotemerkin ja Suomen Koripalloliiton käynnistämän Pikkusudet-yhteistyöhanke on koonnut jo huikeat 35 000 lasta nauttimaan liikunnan ilosta. Lähes sadan koripalloseuran sekä K-kauppiaiden voimin Pikkusudet-toiminta on levinnyt laajasti ympäri Suomen.

15.6.2017 Katukoris

Toukokuun Pirkka Street Basket -kiertueella vuoden hauskinta koulupäivää pääsi viettämään 6150 alakoululaista

Kevään 2017 Pirkka Street Basket -kiertue vieraili yhteensä 19 eri paikkakunnalla. Kaikkiaan 6150 lasta pääsi viettämään huikeaa katukorispäivää. Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteistyö jatkuu energisenä.

31.5.2017 09:00 Katukoris

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue päätökseen riemukkaasti Rovaniemellä

Koululaisille suunnattu katukoris teki näyttävän paluun Rovaniemelle Pirkka Street Basketin muodossa. Liikunnallista koulupäivää Rovaniemellä eri lajien parissa vietti yli tuhat alakoululaista ja katukorista pääsi pelaamaan ainakin 300 oppilasta.

Huikea katukorispäivä Pirkka Street Basketin tahtiin Oulussa

Tiistaina 150 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Oulussa. ONMKY:n talkooporukka kokosi K-Citymarket Kaakkurin pihaan yhteensä 7 koria ja tilaa pelata katukorista oli loistavasti.

29.5.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket -tapahtuma liikutti alakoululaisia Vaasassa

Vaasassa 100 alakoululaista pelasi katukorista, hyppi ja kannusti. Vaasan Salama oli koonnut K-Citymarket Kivihaan pihaan ahkeria vapaaehtoisia, joiden yhteisvoimalla talkootyöt sujuivat sutjakkaasti.

24.5.2017 Katukoris

Vuoden hauskin ja liikunnallisin koulupäivä - Pirkka Street Basket Kouvolassa

Pirkka Street Basket -kiertueen tämän viikon viimeinen pysähdyspaikka oli keskiviikkona Kouvolassa. 500 alakoululaista pelasi Kouvolan urheilukentällä katukorista ja nautti koko päivän monipuolisesti liikunnan ilosta. Kentänvalvojina tapahtumassa oli useita Kouvojen junioreita.

23.5.2017 Katukoris

Katukorista ja kannustushuutoja - Pirkka Street Basket Tampereella

Pirkka Street Basket -kiertue sai jatkoa tiistaina, kun katukoristapahtuma järjestettiin Tampereella K-Citymarket Linnainmaan pihalla. YMCA Tampereen vapaaehtoiset tekivät aktiivisesti töitä ja yhteensä 250 alakoululaista nautti päivästä täysin mitoin.

22.5.2017 Katukoris

Aurinko hemmotteli Pirkka Street Basket -tapahtumaa Jyväskylässä

Toiseksi viimeinen viikko Pirkka Street Basket -kiertueella lähti käyntiin Jyväskylässä, jossa melkein 100 alakoululaista nautti liikunnan ilosta aurinkoisessa säässä. K-Supermarket Länsiväylän pihalla katukorispelien järjestelyissä oli mukana HoNsU ja Jyväskylä Basketball Academy.

Vuoden hauskin koulupäivä ja hellerajat rikki - Pirkka Street Basket Orimattilassa

Perjantaina Pirkka Street Basket -kiertuerekka kaartoi Orimattilan urheilukentälle, jossa 400 lasta nautti liikunnan ilosta täyden auringon alla. Orimattilan Jymy, K-Supermarket Orimattila ja Orimattilan Kaupunki iloitsivat kaikin puolin onnistuneesta tapahtumasta.

Vuoden hauskin koulupäivä Lappeenrannassa – Pirkka Street Basket riemastutti alakoululaisia

Pirkka Street Basket -tapahtuma liikutti torstaina alakoululaisia Lappeenrannassa. Katukorispeleistä Lappeenrannan kauppatorilla riemuitsi ainakin 300 lasta. Mukana tapahtumaa oli järjestämässä sekä Lappeenrannan Cazin että NMKY:n talkooväkeä.

17.5.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket liikutti alakoululaisia Nokialla

Pirkka Street Basket -rekka parkkeerasi keskiviikkona Nokialle. K-Supermarket Löytiksen pihassa katukorista pelasi päivän aikana yhteensä 450 alakoululaista. Tapahtumassa nimmareita kävi jakamassa BC Nokian pelaajia.

16.5.2017 Katukoris

Mahtava Pirkka Street Basket -katukorispäivä Karkkilassa

Karkkilan Urheilijoiden talkoolaiset tekivät upeaa työtä Pirkka Street Basket -tapahtuman järjestelyissä, kun 230 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää. K-Supermarket Karkkilan parkkipaikalla vieraili myös Karkkilan Urheilijoiden kasvatti Miikka Luosmaa.

Pirkka Street Basket -kiertue Loimaalla – peräti 600 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää

Pirkka Street Basket -kiertueen matka jatkui maanantaina Loimaalle, jossa järjestettiin jälleen yksi kevään suurimmista katukoristapahtumista. Loimaan Korikonkarit, lähiseudun koulut ja K-Citymarket Loimaa tekivät loistavaa yhteistyötä, kun lähes 600 alakoululaista pääsi viettämään vuoden hauskinta koulupäivää.

12.5.2017 Katukoris

Pirkka Street Basket ja vuoden hauskin koulupäivä aurinkoisessa Porissa

Tämä viikon viimeinen Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin perjantaina Porissa. Aurinko helli pelaajia ja BC Sisun talkoolaisia koko päivän. Pelaajat nauttivat katukoriksesta ja söivät tyytyväisinä K-Citymarket Puuvillan tarjoamia eväitä.

11.5.2017 Haastattelu

Huikea korismeininki sai jatkoa Salossa - Pirkka Street Basket keräsi alakoululaiset pelaamaan katukorista

Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin torstaina Salossa kuuman korisliiga-finaalisarjan jatkoksi. Yhteensä 300 lasta pääsi pelaamaan katukorista. Paikalla tapahtumassa vieraili myös Salon Vilppaan korisliiga-joukkueen pelaajia, jotka olivat mieluisia yllätysvieraita.

Näytä lisää vastaavia