Pirkka Street Basket Tampereen Tesomalla – mukana 450 alakoululaista

5.9.2019 15:23 Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Tampereen Tesomassa oli jälleen iso tapahtuma, kun mukana oli 450 alakoululaista. Kuvat: Veera Sääski / Koripalloliitto

- On aika laittaa jälleen tsempparipalkinto liikenteeseen, kertoo kiertuejuontaja Mikko ja koululaiset valuvat kohti rekan takaosaa jännittyneinä.

- Tämä palkinto lähtee henkilölle, jolla on jalassaan mustat housut, jatkaa Mikko ja kaikkien päät kääntyvät kohti omia ja kavereiden jalkoja.

- Tällä kaverilla on päällään musta huppari. Sinä juuri siellä. Aivan mahtavaa meininkiä. Annetaan raikuvat aplodit, päättää Mikko ja yksi päivän innokas tsemppari noutaa Pikkusudet-tuotepalkinnon aplodien saattelemana.

Tsemppareita torstaina riitti rutkasti Tesoman palloiluhallin pihalla, jossa vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää 450 alakoululaisen voimin. Tanssien ja temppuiluiden lisäksi koululaiset ehtivät pelata Pirkka Street Basket -tapahtumassa yhteensä 113 katukorispeliä.

Tampereen Tesoman Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin jälleen yhteistyössä Raholan Pyrkivän ja K-Supermarket Westerin kanssa. Järjestelyissä auttamassa oli myös Tesoman koulun yläasteen oppilaita, jotka toimivat peleissä kentänvalvojina.

 
13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

4.9.2019 15:05 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket innosti lapsia liikkeelle Vimpelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

3.9.2019 13:40 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtumassa vauhdikas meininki Loimaalla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

2.9.2019 15:12 Pirkka Street Basket

Katukorista ja kannustushuutoja – Pirkka Street Basket Espoonlahden urheilupuistossa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

30.8.2019 15:36 Pirkka Street Basket

Liikunnan riemua perjantaina Pirkka Street Basketissa Tampereen Ratinassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

28.8.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin keskiviikkona Uudenkaupungin torilla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

27.8.2019 15:30 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue sai riemukkaan alun Salossa – mukana yli 500 alakoululaista

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

20.8.2019 10:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue starttaa viikon päästä

Vuoden hauskinta koulupäivää päästään viettämään syksyllä jälleen 14 pelipaikalla, kun Pirkka Street Basket -kiertueen matka alkaa ensi viikon tiistaina. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.6.2019 15:00 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen reitti on selvillä

Pirkka Street Basket -kiertue starttaa jälleen syksyllä koulujen alettua. Vuoden hauskinta koulupäivää päästää viettämään 14 pelipaikalla.

31.5.2019 12:00 Pirkka Street Basket

Kevään Pirkka Street Basket -kiertueella rikottiin ennätyksiä

Kevään 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi toukokuun aikana ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 19 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli ennätykselliset 7550 koululaista.

28.5.2019 13:00 Pirkka Street Basket

Rovaniemellä vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää aurinkoisessa säässä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

27.5.2019 14:05 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtumassa aurinkoinen meininki Oulussa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

24.5.2019 13:30 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti koululaisia Karkkilassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

23.5.2019 13:13 Pirkka Street Basket

Tampereen Pirkka Street Basket Ratinan aukiolla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

22.5.2019 13:29 Pirkka Street Basket

Loimaan Pirkka Street Basketissa mukana 650 koululaista

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia