PM-kisoissa kunnostautunut Lee odottaa tosipelejä

3.8.2011 Ensimmäisen ammattilaiskautensa Italiassa keväällä päättänyt maajoukkuelaituri Gerald Lee jr, 23, kunnostautui Suomen parhaana korintekijänä viime viikolla järjestetyissä miesten PM-kisoissa. Hyvistä otteistaan huolimatta Lee painottaa, että hänen ja ”susijengin” todellinen taso mitataan vasta elokuun EM-karsinnoissa.

Junnu Lee tanssahteli 18,0 pistettä ottelua kohden Sundsvallin PM-kisoissa.

Viime kaudella Lee aloitti ammattilaisuransa Italian LegaDuen Snaidero Udinessa.

Lee odottaa kärsimättömänä elokuun EM-karsintojen alkua. Kuvat: Ville Vuorinen ja Tomi Kaminen.

Lee osoitti Ruotsin Sundsvallissa järjestetyissä PM-kisoissa olevansa teräkunnossa. Vastustajan apupuolustajien käydessä liian tuttavallisiksi Lee vapautti Suomen tarkka-ampujat täsmällisillä vastapallosyötöillään vapaisiin kolmosiin, ja kun muiden kisajoukkueiden pitkä osasto uskalsi haastaa Korihaiden kasvatin 1-1-peliin, kiitti Lee tilaisuudesta tanssahdellen kevyesti puolustajiensa ympäri.

 

Lee takoi neljän PM-kisaottelun keskiarvokseen 18,0 pistettä ottelua kohden ja nakkeli kakkosensa säkkiin erinomaisella 77,1 % osumatarkkuudella. Kysyttäessä erinomaisista kisaesityksistä asettaa 208-senttinen laituri tekosensa hetkessä oikeaan perspektiiviin.

 

– Ihan hyvinhän oma peli meni. Joukkuekaverit antoivat palloa hyviin paikkoihin ja valmentajan käsky oli yrittää, jos tuntuu siltä, että pallo menee koriin. Toisaalta pitää muistaa, että vastaan tulleista joukkueista lähinnä Ruotsilla oli sellainen sentterikalusto, jossa oli tarpeeksi voimaa, massaa ja pituutta.

 

Kuin pisteeksi toteamuksensa päälle on mainittava, että kisojen parhaasta esityksestään Lee vastasi PM-kisafinaalissa Ruotsia vastaan. Suomen 85–63 (41–31)-voittoon päättyneessä ottelussa Lee takoi maajoukkue-ennätyksensä 27 pistettä vain 23 peliminuutissa.

 

– Ruotsia vastaan ei tosiaan mitään erillisiä herättelypuheita tarvinnut. Junnuvuosina olen aina ollut häviävässä joukkueessa PM-finaalissa Ruotsia vastaan, ja nyt siellä pelasi ihan samat jätkät kuin junnujen PM-kisoissa kuten Rudy Mbemba ja Brice Massamba. Oli vähän kuin kalavelkojen maksun paikka, Lee hymyilee.

 

PM-kisoissa juhlittiin myös Leen viisivuotista taivalta miesten maajoukkueen matkassa. Lee pelasi ensimmäiset miesten maaottelunsa elokuussa 2006 Tampereella järjestetyissä PM-kisoissa vasta 18-vuotiaana.

 

– Siitä on niin pitkä aika, että aika hyvin niiden kisojen tapahtumat ovat ehtineet unohtua. Meillä oli silloin samalla tavalla iso pelaajarinki kuin nyt, ja taisin pelata vain parissa matsissa. Sen tosin muistan, että ensimmäisessä ottelussani taisin tehdä kaikki kahden pisteen korini donkkaamalla.

Saksa-peli kompassina EM-karsintoihin

Vaikka susijengi juhli iloisin mielin ensimmäistä PM-kultaansa 28 vuoteen, joukkueen sisällä palattiin päiväjärjestykseen pian.  Suomi pelaa 12.–24. elokuuta Portugalia ja Unkaria vastaan paikasta Liettuan EM-lopputurnaukseen. Tällä viikolla sudet käyvät puolestaan Saksan kimppuun 4. ja 5. elokuuta Hagenissa pelattavien maaotteluiden merkeissä.

 

– PM-kulta oli se lopputulos, mitä lähdettiin hakemaan, mutta tästähän ne tosipelit vasta alkavat. Saksa on kova korismaa, ja Portugalia ja Unkaria vastaan meidän pitää pystyä antamaan kaikkemme, Lee miettii.

 

– PM-kisoissa pelissämme oli joitain hyviä elementtejä, mutta aika moni asia hyökkäyksessä ja puolustuksessa oli vielä vaiheessa. Kisojen jälkeen ollaan kuitenkin treenattu lujaa ja Saksa-matseissa nähdään, missä mennään ja mitä pitää parantaa ennen karsintoja.

 

Leen rooli susijengissä on kasvanut hiljalleen vuosi vuodelta. Kesällä 2009 Lee nosteli 7,0 pistettä keskimäärin 14,7 minuutissa ottelua kohden, ja viime kesänä 10,3 pistettä 22,9 minuutissa ottelua kohden. Vaikka Lee on tällä hetkellä maajoukkueen ykköskorintekijä kesällä 2011, hän on omaksunut susijengin joukkuekeskeisen pelitavan ja kieltäytyy korostamasta omaa rooliaan.

 

– Suurin henkilökohtainen tavoitteeni on auttaa joukkuetta voittamaan niillä asioilla, missä olen parhaimmillani. Tarkoittaa se sitten korintekoa tai jotain pieniä, näkymättömiä asioita, haluan olla joukkueelleni hyödyksi EM-kisapaikkaa hakiessa, pohtii kesäkuun alussa varusmiespalveluksensa Lahden Urheilukoulussa yhdessä mm. Samuel Haanpään ja Mikael Granlundin kanssa aloittanut Lee.

 

– Ja Saksaan lähdetään sillä mielin, että pelataan mahdollisimman hyvää korista kaksi kertaa 40 minuuttia ja otetaan pari voittoa mukaamme. Siltä pohjalta on hyvä aloittaa EM-karsinnat. 

Lue myös seuraavat uutiset

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

7.7.2011 Haastattelu

Sasu Salinilla takanaan ikimuistoinen kausi

Elokuussa 2010 rakettimaisen nousun miesten maajoukkueeseen tehneellä Sasu Salinilla, 20, on takanaan ikimuistoinen kausi slovenialaisen Euroliiga-joukkue Union Olimpija Ljubljanan takakentällä. Tänä kesänä Salin toivoo menestyksekkäälle vuodelleen jatkoa aina Liettuan EM-kisoista asti.

1.7.2011 Haastattelu

Samuel Haanpää: "Tavoitteina ehjä kesä ja EM-kisat"

Miesten maajoukkueen tarkka-ampujajaostoon kuuluvan Samuel Haanpään, 24, valmistautuminen maajoukkuekesään on täydessä vauhdissa. Rikkonaisen pelikauden 2010/11 jälkeen keravalaislähtöinen Haanpää on asettanut kesälle 2011 kaksi päätavoitetta: pelata ehjä kesä sinivalkopaidassa ja auttaa Suomi kuudentoista vuoden tauon jälkeen aina EM-kisoihin asti.

25.1.2011 Haastattelu

Huippukuntoinen Rannikko nauttii isyydestä

Aloitusviisikon pelinrakentajan tehtävät Italian Serie A:n pudotuspeleihin tähtäävän Cimberio Varesen riveissä ovat pitäneet Teemu Rannikon kiireisinä pelikentällä. Kentän ulkopuolella maajoukkueen takamiesveteraani nauttii laatuajasta vajaat kaksi kuukautta vanhan Lilja-tyttärensä kanssa.

14.7.2010 Haastattelu

Antti Nikkilä odottaa EM-karsintojen korinaluspaineja

Keväällä 2009 Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestetty Antti Nikkilä, 31, on palannut maajoukkueen matkaan vietettyään kauden Espanjan kakkosliigassa Sant Josep Gironan riveissä. Kokenut korinaluspelaaja suuntaa nyt katseensa elokuun EM-karsintoihin, joissa hän saa korin alle painitovereita Euroopan huipulta.

7.7.2010 Haastattelu

Bundesliigaan siirtyvän Muurisen tulevaisuus näyttää valoisalta

Italian kakkosliigasta Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersiin siirtyvä maajoukkuelaituri Kimmo Muurinen, 29, on tyytyväinen mies. Kevätkautta varjostaneet loukkaantumiset ovat tiessään, toipuminen elokuun EM-karsintoihin aikataulussa ja ammattilaisuran tulevaisuus näyttää valoisalta.

14.9.2009 Haastattelu

Petteri Koponen valmistautuu toiseen ammattilaiskauteensa

Petteri Koponen ei jäänyt lepäämään laakereillaan kiireisen maajoukkuekesän päätyttyä, vaan liittyi välittömästi Italian Porto San Giorgiossa pelatun EM-karsintaottelun jälkeen seurajoukkueensa Virtus Bolognan kokoonpanoon. Alkavalla Serie A -kaudella Koponen odottaa entistä suurempaa roolia uudistuneessa joukkueessaan.

23.7.2009 Haastattelu

Shawn Huff: "Peli peliltä lähdetään kehittymään"

Viime kesän EM-karsinnoissa maajoukkueen parhaaksi pistemieheksi nousseella Shawn Huffilla on meneillään tapahtumarikas kesä. 198-senttistä takamiestä ovat viimeisten kuukausien aikana työllistäneet varusmiespalvelus, seurajoukkueen vaihto ja maajoukkueleiritys. Elokuussa alkavat EM-jatkokarsinnat pitävät huolen siitä, että Huff ei ehdi lepäämään laakereillaan loppukesästäkään.

23.6.2009 Haastattelu

Samuel Haanpäällä takanaan värikäs ammattilaiskausi

Suomen maajoukkueen nuoreen kaartiin kuuluva 203-senttinen Samuel Haanpää joutui heti päättyneen pelikauden alussa kasvotusten ammattilaisurheilun realiteettien kanssa, kun suomalaislaiturin listoilleen värvännyt Capo D'Orlando joutui luopumaan sarjapaikastaan Italian liigassa talousvaikeuksien vuoksi. Sopimuksen kariuduttua Haanpää siirtyi loppukauden kestävällä sopimuksella Ranskan kolmosliigan Fos Quest Provenceen käynnistämään ammattilaisuraansa.

18.6.2005 EM-karsinnat

Möttölä täynnä virtaa maajoukkueeseen

Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä, 28, on tavallaan oudon, mutta samalla mieluisan tilanteen edessä.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

Näytä lisää vastaavia