2.7.2022 23:22 Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.
Morris Ugusuk heitti joukkueensa korkeimman pistemäärän. Kuva: Vesa Koivunen
Puhtaalla pelillä turnauksen aloittanut U18-maajoukkue kohtasi Viron, jolla oli allaan yksi voitto ja kaksi tappiota. Suomi oli edellä jo avauspuolikkaalla ja pääsi pukusuojiin johdossa 41-33. Viro tippui Suomen kyydistä viimeistään kolmannella jaksolla Suomen hyökkäyspelin ansiosta. Ottelu päättyi lukemin 98-60.
- Sama kaava toistui myös tänään. Alussa meidän heittoprosentit jäivät alhaiseksi, mutta puolustettiin silti melko hyvin ja päästiin puoliajalle johdossa. Toisella puoliajalla parannettiin peliä ja toteutettiin omaa konseptia. Jossain vaiheessa Virolta loppui bensa, Mikko Tupamäki analysoi.
Suomen turnauksessa tavaramerkiksi muodostunut laajuus oli jälleen esillä, kun kaikki kokoonpanon pelaajat saivat tileilleen pisteitä. Morris Ugusuk kirjautti joukkueen korkeimman pistemäärän ja tilastoi 15 pistettä, neljä levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Viljami Vartiainen ja Panu Blomgren kirjauttivat molemmat 12 pistettä. Virosta Simm-Marten Saadi teki Virolle 15 pistettä.
- Koko joukkueesta on vaikea nostaa ketään esille, sillä jokainen hoiti jälleen roolinsa. Tänään meidän isot pelaajat Eemeli Salmi ja Topias Jokela hoitivat tonttinsa loistavasti, Tupamäki sanoo.
Suomi kohtaa viimeisessä ottelussa Islannin, joka kärsi ensimmäisen tappionsa tänään Ruotsille. Voitolla Suomi varmistaa PM-kisojen mestaruuden.
- Luulen, että huomenna joukkueessa on hieman extralatausta. Se on kuitenkin luonnollista kilpaurheilussa. Lähdetään huomenna tekemään parhaamme Islantia vastaan, Tupamäki päättää.
Suomen 18-vuotiaat tytöt ottivat turnauksen kolmannen voittonsa Viron kustannuksella. Sudenpennut karkasivat jo ensimmäisen puolikkaan aikana ja johtivat 38-25. Toisella puoliajalla joukkueiden välinen ero kasvoi ja lopulta Suomi voitti selvästi 85-42.
- Hapuilevan alun jälkeen joukkue otti taas puolustuksen kautta niskalenkin Virosta ja sen jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Saatiin hyviä toistoja vaihtavaa palloscreenpuolustusta vastaan, päävalmentaja Jussi Laakso kertasi ottelua.
Fiia Hellsten oli hyökkäyspäässä todella vahva. Hänelle kirjattiin 17 pistettä, kuusi levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Annika Aarrejoki oli kovassa heittovireessä. Hän pussitti 16 pistettä kovalla heittoprosentilla.
- Fiia Hellsten pelasi turnauksen parhaan matsinsa tähän mennessä ja Albina Sylan puolustuspelaaminen oli ajoittain todella sykähdyttävää, Laakso sanoi.
Suomi taistelee mitalisijoista huomenna Islantia vastaan.
- Joukkueessa ei huomista ajatellen ole mitään extralatausta. Lähdetään kehittymään edelleen joukkueena niissä asioissa, joita olemme harjoitelleet. Niitä hyvin toteuttamalla tulemme voittamaan myös huomenna, Suomen päävalmentaja päätti.
18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.
Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.
Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.
Kisakallion Susi Training Centerissä alkaa tänään 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomi aloittaa pelinsä vasta huomenna Islantia vastaan, kun Norja joutui perumaan Suomeen matkustamisensa loppumetreillä.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.
Suomen molemmat 18-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat perjantaina ottelut. Tyttöjen maajoukkue voitti Tšekin Klatovyssä Israelin peräti 40 pistettä. Kisakallion Susi Training Centerissä taas pojat kärsivät tappion Puolalle.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.
18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat toivat Suomelle kaksi mitalia – tytöille kullan, pojille hopean. Omien turnaustensa arvokkaimmiksi pelaajiksi valittiin Henna Sandvik ja Miro Little.
Suomen U18-tytöt pesivät PM-kisoissa Ruotsin peräti 41 pisteen erolla. Pojat sen sijaan joutuivat nielemään ensimmäisen tappionsa.