Portugali upotti kolmosillaan Unkarin EM-karsintojen avauksessa

Koripallon EM-karsinnat polkaistiin käyntiin keskiviikon puolelle Suomen aikaa venyneellä ottelulla Portugali-Unkari. Valmistautumisjaksollaan pelkkiä voittoja kerännyt Portugali upotti kolmosillaan Unkarin 71-66 ja antoi vahvan lisänäytteen kunnostaan. Portugali saapuu Suomen vieraaksi Helsingin Jäähalliin ensi maanantaina (15.8.), mutta ennen sitä Suomi saa murheekseen avaustappion sisuunnuttaman Unkarin.

Filipe da Silva oli yksi Portugalin onnistujista upotettuaan Unkaria vastaan kolmosensa 2/3.

Unkari isännöi Suomea perjantaina Szolnokissa, joka on Suomelle EM-karsintojen avausottelu.

Portugalissa unkarilaiset avasivat vahvasti siirtyen alkuminuuteilla 10-2-johtoon. Avauspuoliskolla Unkarin NBA-varattu Adam Hanga ennätti tehdä vaikutuksen nopeudellaan ja syöttötaidollaan. Hänen lisäkseen vaihdosta peliin tullut 208-senttinen Akos Keller oli näkyvässä roolissa pistettyään näyttävillä donkeillaan koriraudat koville.

Hanga teki illan 11 pisteestään yhdeksän avauspuoliskolla ja Kellerin kaikki seitsemän pistettä syntyivät alussa. Kaksikko hävisi sittemmin kuvioista, ja niin teki koko Unkarin joukkue.

Hermostuneen alun jälkeen Portugali otti pelin haltuunsa kolmosillaan, jotka johdattivat kotijoukkueen kolmannen jakson lopussa jo 54-43-johtoon. Unkari ei käytännössä toipunut enää loppupelin aikana kyseisestä irtiotosta, vaikka sai kavennettua loppuminuuteilla eron kolmeen pisteeseen (69-66).

Portugali viljeli ottelussa kaikkiaan 32 kolmen pisteen heittoa, joista 12 löysi tiensä korirenkaan läpi.

– Meidän täytyy onnitella Portugalia siitä, että he alkoivat osua kaukoetäisyyksiltä toisella puoliajalla. Tämä oli tyypillinen karsintapeli, jossa hermot olivat pinnassa molemmilla, kuvaili Unkarin valmentaja Dzunic Branizlav

Voittajien parhaaksi korintekijäksi nousi 18 pistettä nakellut, kaukoheittotalkoisiin aktiivisesti osallistunut 205-senttinen Miguel Miranda. Laituri Carlos Andrade (11/9) esiintyi myös vahvasti.

Unkarin ykkönen oli kokenut Peter Lorant (16/6), Hanga ja suomalaisille ToPo-paidasta tuttu Obie Trotter, joka teki uransa ensimmäisessä EM-karsintaottelussa 11 pistettä.

– Portugali teki hyvää työtä ja me olisimme voineet olla parempia. Meille on nyt tärkeää voittaa kolme jäljellä olevaa otteluamme ja varmistaa niiden myötä EM-kisapaikka, puhisi Lorant.

Perjantainen Unkari-Suomi-ottelu käynnistyy klo 20 Suomen aikaa. URHOtv näyttää pääkanavallaan ottelun ensimmäisen puoliskon nauhoitettuna, jonka jälkeen seuraa suora lähetys toisesta puoliajasta. Netistä ja URHOtv Totalilta myös ensimmäinen puoliaika on katsottavissa suorana lähetyksenä.

Lue myös seuraavat artikkelit

Lisätiedot: Ottelutilastot

Lisätiedot: Suomen EM-karsintaotteluiden ennakkolipunmyynti

Lisätiedot: Suomen miesten maajoukkue

Päivitetty