Porvoon Tarmo ry tarjoaa kokopäivätöitä valmentajalle / seuratyöntekijälle

14.1.2020 17:31 Porvoon Tarmo on porvoolainen, laajaa ja laadukasta juniorityötä tekevä voimakkaasti kasvava koripalloseura. Seuran harrastajamäärä tällä hetkellä on noin 400.

Jäsenmäärä on viime vuosina kasvanut 20% vuosittain. Suurin kasvu ja kysyntä on viime vuosina tapahtunut kampanjointimme myötä mikroikäluokissa. Seurassa aloittaa vuosittain yli 60 uutta mikropelaajaa ja tätä kasvua tukemaan seura etsii uutta työntekijää. Huom! Myös oppisopimusmahdollisuus!

Porvoon Tarmon tavoitteena on jatkossakin turvata kasvavassa seurassamme koordinoitu ja laadukas junioritoiminta ja laajentaa mahdollisuuksien mukaan myös iltapäivisin pyörivää koriskoulutoimintaa. Seura etsii nyt tiimiinsä osaavaa, inspiroivaa ja motivoitunutta valmentajaa. Etsittävä henkilö vastaisi omien joukkueittensa toiminnasta ja valmennuksesta, yhteistyössä muiden valmentajien ja seuratyöntekijöiden kanssa. Vastuualueitasi voidaan räätälöidä osaamisen ja intressien mukaan.

Etsittävän valmentajan/seuratekijän työ edellyttää hakijalta mielellään vähintään 2 vuotta aikaisempaa kokemusta valmentamisesta. Tekijältä löytyy omaa lajitaustaa ja edellytetään inspiroivaa, positiivista ja innovatiivista elämänasennetta. Suomen Koripalloliiton valmentajakoulutuksista suositellaan käyneen vähintään 1.taso. 

 

Tarmon tulevalla valmentajalla/seuratyöntekijällä on:

  • Positiivinen ja innovatiivinen elämänasenne, joka välittyy valmennustyöhön
  • Kokemusta lasten liikunnasta ja seuratoiminnasta
  • Halu toimia ja kehittää vahvassa nousussa olevaa juniorilähtöistä koripalloseuraa

Eduksi katsotaan aiempi työskentely seuratoiminnan kehittämisessä, valvonnassa ja toteutuksessa.


Seura tarjoaa sinulle vapaan mutta inspiroivan ympäristön kehittyä valmentajana ja seuratyöntekijänä. Seura kasvaa kovaa vauhtia ja sinulla on mahdollisuus osallistua tähän, voimakkaassa kasvussa olevan pienseuran kasvuun suurseuraksi. Ydintiimi koostuu tiiviistä, lajia rakastavista valmentajista ja seuratyöntekijöistä ja tähän perheeseen toivomme löytävämme uuden jäsenen.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen: nuorisopaallikko@porvoontarmo.fi

Esitä hakemuksen yhteydessä palkkatoiveesi ja liitä hakemukseen mukaan myös ansioluettelosi.

 

Tiedustelut:

Puheenjohtaja Rasmus Svahn

svahn.rasmus(a)gmail.com

puh: 040-7379646

 

Tehtävä on voimassa toistaiseksi 15.8.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Haku päättyy, kun oikea henkilö löytyy

Lisätietoja seurasta www.porvoontarmo.fi

 
16.1.2020 11:08 Seura tiedottaa

Ilmoittaudu mukaan kesän hauskimmille korisleireille

Tapiolan Honka järjestää tulevanakin kesänä kolme kesäleiriä. Leirit on tarkoitettu kaikille koriksesta innostuneille lapsille. Ilmoittautuminen huippuhauskoille ja suosituille leireille on nyt käynnissä. Varmista paikkasi ajoissa!

16.1.2020 09:54 Seura tiedottaa

ToPo Muncca Camp 2020

Ilmoittautuminen avattu ToPon suosituille kesäleireille. Leiriviikot koulujen päätyttyä 1.-5.6. ja 8.-12.6. Munkkiniemessä.

9.1.2020 13:28 Seura tiedottaa

SimaBasket - koripalloturnaus Järvenpäässä 1.- 3.5.2020

Kaikki mukaan viettämään koripallovappua Järvenpäähän!

22.10.2019 17:18 Seura tiedottaa

Ilmoittautuminen LePyn Joulupalloturnaukseen on avattu!

LePy järjestää aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla joulukuussa 2019! Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa.

21.10.2019 12:28 Seura tiedottaa

Biddy Basket Eurooppa -valintaleirit marraskuussa

Tervetuloa kaikki 1.9.2005 jälkeen syntyneet tytöt ja pojat Biddy Euroopan valintaleirille 15.-17.11.2019 Kisakeskuksen urheiluopistolle, Fiskarsin Pohjaan.

13.9.2019 15:05 Seura tiedottaa

Ricoh-turnauksen ilmoittautuminen aukeaa ma 7.10.2019

PuHu Juniorit järjestää tammikuussa jo 21. kerran kansainvälisen RICOH-junioriturnauksen. Ilmoittautuminen aukeaa ma 7.10.2019 klo 12:00.

22.8.2019 09:50 Seura tiedottaa

Pakilan Visan 2010-2011 syntyneiden poikien joukkue etsii uusia pelaajia!

Syksy alkaa pian ja tuo tullessaan myös uuden koripallokauden. Nyt on hyvä aika löytää lapselle uusi harrastus. Erityisesti vuosina 2010-2011 syntyneiden poikien joukkueeseen mahtuu uusia pelaajia.

8.8.2019 16:57 Seura tiedottaa

Maksuton Pikkusudet-turnaus Leppävaarassa 14.-15.9.

Loistavat olosuhteet, rehtiä voiton taistelua, hymyä, hikeä ja suuria tunteita, urheilujuhlan tuntua, tunnelma katossa, mieletön fiilis! Niistä on LePyn Pikkusudet-turnaus tehty!

8.8.2019 12:42 Seura tiedottaa

ToPoLan jäsenmäärä kasvaa voimakkaasti - tule valmentajaksi tai kerho-ohjaajaksi

Seura hakee pää- sekä apuvalmentajia ikäluokkajoukkueisiin tukemaan valmentajatiimiä. Lisäksi seura hakee kerho-ohjaajia syyskuussa aloittaviin kerhoihin. ToPoLa tarjoaa valmentajille ja ohjaajille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää omaa valmennusosaamista.

8.8.2019 09:32 Seura tiedottaa

3X3 Junioriturnaus Hyvinkäällä la 14.9.

Tervetuloa aloittamaan koripallokausi Hyvinkäältä. Hyvinkään Pontevan 2009 tyttöjoukkue järjestää hauskan 3X3 turnauksen vuonna 2007-2010 syntyneille junioreille Hyvinkään Martinhallissa lauantaina 14.9.

7.8.2019 13:01 Seura tiedottaa

Maksuton koriskoulu lapsille ja aikuisille Espoossa

LePy järjestää toimintaa kaiken ikäisille. Tule mukaan tutustumaan toimintaan maksuttomassa koriskoulussa 12.-14.8. Lintumetsän koululla (Lintumetsäntie 10).

3.7.2019 12:34 Seura tiedottaa

Mikko Kurki Puhuttarien valmentajaksi

Kahden Ringside vuoden jälkeen Puhuttariksi palannut Puhu Junioreiden naisten 1-divisioonan joukkue on solminut päävalmentajasopimuksen Mikko Kurjen kanssa. Mikko aloittaa tehtävässään heti.

24.6.2019 13:25 Seura tiedottaa

EBT:n nais- ja tyttökoripallo vahvassa nosteessa

Espoo Basket Teamille on myönnetty "villi kortti" naisten valtakunnalliseen 1.divisioonaan kaudelle 2019-2020. Näin ollen seuralla on tarjota vanhemmille tyttöjunioreille kaikki kilpakoripallon sarjaportaat sisältävä polku aina naisten Korisliigaan saakka.

19.6.2019 13:58 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkueen ja U16-poikien valmennustiimit ovat valmiina ensi kauteen

Miesten edustusjoukkueen päävalmennusvastuun ottavat Besim Maxhuni ja Janne Hartikainen.

13.6.2019 11:13 Seura tiedottaa

LoU Basket hakee koriskouluohjaajaa

LoU Basket pyörittää läntisellä Uudellamaalla yli kaksisataa lasta liikuttavaa liikunta– ja koripallokoulua 1-3. luokkalaisille lapsille. Nyt seura hakee alkavalle kaudelle osa-aikaista ohjaajaa.

13.6.2019 11:08 Seura tiedottaa

MaSu Basket hakee junioripäällikköä

Malmin Super-Koris ry. on Koillis- ja Pohjois-Helsingissä toimiva juniorikoripalloseura. Seurassa on yli 200 pelaajaa kilpa- ja harrasteryhmissä. Uuden strategian toteuttamisen tueksi seura etsii junioripäällikköä.

6.6.2019 09:21 Seura tiedottaa

Jokelan katukoris 10.08.2019

Perinteinen Jokelan katukoristapahtuman pelataan elokuussa ja ilmoittautuminen on nyt avattu.

6.6.2019 09:10 Seura tiedottaa

Alppila Basket on uusi helsinkiläinen seura

AlBa kilpakoripalloseura perustettiin joulukuussa 2018. Seuran tarkoitus on tarjota pojille mahdollisuus harrastaa koripalloa taustasta riippumatta. Seura toimii yhteistyössä Kallion seurakunnan kanssa.

23.5.2019 17:25 Eteläinen alue

Oskari Leino mukaan PuHu Junioreiden valmennukseen

PuHu Juniorit on palkannut seuraan päätoimiseksi valmentajaksi 25-vuotiaan Oskari Leinon. Hän aloittaa työtehtävässään 1.8.2019.

23.5.2019 08:22 Seura tiedottaa

Niko Kuusi ToPo Naisten päävalmentajaksi

Helsingin NMKY:ssä valmentajauran aloittanut Niko Kuusi siirtyy ToPo Naisten päävalmentajaksi vietettyään viimeiset vuodet PuHussa ja Ringsidessa.

Näytä lisää vastaavia