PuHu ja Kataja tasoittivat ottelusarjat, Honka 2-0-johtoon

20.3.2004 Pussihukkien ja KTP Basketin välisessä ottelusarjassa roolit kääntyivät lauantaina. PuHu otti kotikentällään Myyrmäessä 81-64-voiton ja tasoitti puolivälierätaiston voitot 1-1:een. Samaan ylsi joensuulainen Kataja, joka pongahti perjantaisesta murskatappiostaan jaloilleen ja voitti Namika Lahden kotonaan 105-71. Honka puolestaan otti jo toisen puolivälierävoittonsa kaatamalla Salossa Vilppaan 73-57.

PuHu aloitti lauantaina intensiivisellä puolustuksella, jonka yksi päätarkoituksista oli pitää Kotkan aina vaarallinen Roope Mäkelä pimennossa. Yllätyksenä vantaalaisillekin tuli KTP:n Kenny Youngerin vaisuus. Mies oli aloitteeton ja teki avauspisteensä vasta 15 minuutin kohdalla. Koko ottelussa hän sai aikaiseksi vain viisi pistettä.  

KTP sai avausneljänneksellä aikaiseksi vain kymmenen pistettä Pussihukkien 19:ää vastaan. PuHu-puolustuksen toimiessa KTP luopui normaalipelistään, syöttöpelistä ja nopeatempoisista hyökkäyksistä. KTP turvautui liialti kuljettamiseen ja puski kerta toisensa jälkeen kohti PuHu-muuria.  

Ottelussa sallittiin ronskit otteet, jotka käsilläpelaamisen osalta lähentelivät ajoin laittomuuden rajoja. Fyysisesti vahvimmat pärjäsivät. PuHu:n Philip Hickey (18/9) ja Panu Majala (16/11) sekä KTP:n Iiro Tenngren (19/6) olivat joukkueidensa tehopelureita. Vantaalaisista lisäksi Timo Parviainen oli liukkaalla pelipäällä. Hän teki 22 pistettä, joka oli ottelun paras noteeraus. 

Toisella puoliajan alkupuolella KTP sai hetkeksi hyvän vaihteen päälle ja nousi 11 pisteen tappioasemasta kahden pisteen päähän (48-46). PuHu kokosi kuitenkin nopeasti puolustuksessa rivinsä, aiheutti kotkalaisille pallonmenetyksiä ja pääsi parissa minuutissa jälleen turvalliseen johtoon (60-47).  

Perjantaihin verrattuna PuHu petrasi eniten puolen kentän hyökkäystään. Edelleenkään nopeat eivät lähteneet kuten ne lähtevät silloin, kun PuHu on parhaimmillaan. PuHu:n onneksi myöskään KTP ei saanut nopeaansa toimimaan.  

Rich ja Hemdahl dominoivat, Vilpas tuskaili heittopelinsä kanssa 

Salossa Honka jatkoi hyvää puolustuspeliään, jonka kulmakivinä häärivät Markus Hemdahl ja Stephen Rich. Otteluparin avausottelussa Honka dominoi korinalustoja, eikä mikään ollut muuttunut kahdessa päivässä. Honka voitti Vilppaan levypallokahinoissa 39-24 ja piti puolustuksellaan salolaisten pelitilanneheittojen onnistumisprosentit alhaisina.  

Vilpas on tuskaillut heittopelinsä kanssa koko kauden ja lauantainen ottelu oli hyvä esimerkki ongelmista. Vilpas onnistui pelitilanneheitoissaan vain 33,3 prosentin (21/63) tarkkuudella ja vapaaheittoviivalta surkealla 41,2 prosentin (7/17) sihdillä.  

Ottelun ratkaisut nähtiin tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen kolmannella jaksolla. Richin sekä Markus Hemdahlin koreilla Honka siirtyi 12 pisteen johtoon (47-35). Vaikka Vilpas vielä kerran tulikin Mika Vesterisen kolmosilla peliin hetkeksi mukaan, pystyi Honka hallitsemaan ottelun kulkua. Suurimmillaan Hongan johto oli 35 minuutin pelin jälkeen 17 pistettä (65-48).  

Honka-pihdeissä Vilppaan ulkolaisvahvistukset olivat pulassa. Joseph Williams jäi yhdeksään pisteeseen. Marco Sanders pussitti 12 pistettä, mutta niistä osa tuli ottelun loppuhetkillä, kun hän kaunisteli lukemia.  

- Vaikea on otteluita voittaa, kun onnistujia ei löydy. Kolmanteen otteluun voimme lähteä rennosti. Ne paineet, joita ehkä ennen pudotuspelejä oli, ovat varmasti kaikonneet, pudisteli päätään Vilppaan Jukka Kataja, joka oli joukkueensa paras (14/8/5 syöttöä).  

Hongan tehoista vastasivat Richin (14/16/3 torjuntaa) ja Hemdahlin (12/5) lisäksi Olli Nikitin (12/2) ja Jyri Lehtonen, joka 13 pisteensä lisäksi toi ryhtiä espoolaisten pelinrakenteluun.  

- Paljon on tehty töitä pudotuspelejä varten ja keskitytty nimenomaan puolustuspelaamiseen. Tänään onneksi toimi myös sulkupeli levypalloissa. Vakaa aikomus on pistää maanantaina ottelusarja poikki, pohdiskeli Nikitin.  

Laaksonen ja Swords vauhdissa 

Namika Lahti voitti perjantaina ongelmitta Katajan kotonaan. Kataja kuitenkin osoitti lauantaina olevansa kova kotijoukkue, vaikka pelit vieraissa tökkivätkin. Kataja porhalsi lauantaina karkuun lahtelaisilta jo ottelun toisella jaksolla. Se vei toisen kymmenminuuttisen 29-17 ja paineli puoliajalle 46-29-johdossa.  

Katajan ylivoima vain jatkui kolmannella neljänneksellä, jonka jälkeen joensuulaiset johtivat peräti 80-51. Loppulukemat 105-71 eivät jättäneet lopulta ”jossittelun” aihetta – Kataja aikoo haastaa lahtelaiset tositaistoon välieräpaikasta.  

Joensuulaisten tehoparivaljakon muodostivat Sami Laaksonen ja Shawn Swords. Laaksonen nosteli 12 kahden pisteen heitostaan yhdeksän sisään. Pisteitä 195-senttinen laituri teki kaikkiaan 27. Swords puolestaan ruokki syötöillään joukkuetovereitaan. Hän jakeli kaikkiaan 14 koriinjohtanutta syöttöä ja lähenteli näin Teemu Rannikon nimissä olevaa pudotuspeliennätystä, joka on 16 ja peräisin vuodelta 2000.  

Kataja taisteli Namika Lahden isompaa kalustoa vastaan mallikkaasti ja voitti kamppailun levypallot 41-34. Lahden paras oli Sami Lehtoranta (16/7).  

Ottelupari Kouvot-Lappeenrannan NMKY pelaa toisen puolivälieränsä sunnuntaina Lappeenrannassa. Kolmannet puolivälierät ovat ohjelmassa maanantaina (22.3.).



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia