Suomen lopullinen sijoitus karsintalohkossa riippuu lauantain myöhäisottelusta Serbia & Montenegro-Bulgaria. Mikäli Serbia & Montenegro pitää pintansa, on Suomen sijoitus kolmas. Jos Bulgaria onnistuu yllättämään lohkon kärkijoukkueen vieraskentällä, nousee Bulgaria Suomen ohi kolmanneksi ja Suomi jää lohkossa neljänneksi.
Puola aloitti EM-karsinnat hapuillen ja hävisi kaksi ensimmäistä peliään. Viime vuonna EM-kisoissa neljänneksi sijoittunut joukkue voitti kolmannessa pelissään Suomen niukasti kolmen pisteen turvin ja pääsi vauhtiin. Puola voitti karsintojen neljä viimeistä otteluaan ja oli lauantaina juuri niin paha vastustaja kuin ennakkoon suomalaisleirissä osattiin odottaakin.
Suomi jäi vieraidensa takaa-ajajiksi ensimmäisellä puoliajalla. Kun reilut 12 minuuttia oli pelattu johti Puola jo 14 pisteellä (33-19). Suomi ei saanut kaukoheittopeliään uomiinsa. Kun Suomi kolisutti korirautoja kerta toisensa perään kaukaa, pystyi Puolan puolustus tiivistämään linjojaan korin alla. Sen ansiosta Puola onnistui mm. pitämään Suomen korintekijä-ässä Taru Tuukkasen viidessä pisteessä ensimmäisellä puoliajalla.
Kumpikaan joukkueista ei päässyt missään vaiheessa pisteillä mässäilemään, vaan ottelua sävytti kova puolustuspeli. Myös Suomen puolustus toimi läpi kamppailun. Kotijoukkueen harmiksi Puola onnistui kuitenkin useasti vaikeissa ratkaisuissaan juuri ennen hyökkäysajan umpeutumista.
Mari Puustinen vastasi Suomen viimeisestä todellisesta rynnistyksestä. Puustinen tuli peliin sisään, kun ottelu oli vanhentunut vajaat 16 minuuttia. Hän teki viisi pistettä peräkkäin ja nosti Suomen parhaimmillaan kuuden pisteen päähän (31-37). Sen lähemmäs ei Suomen rahkeet lauantaina riittäneet.
Toisen puoliajan alku oli suomalaisittain vaikea, kun Puola vei ensimmäiset kolme minuuttia 8-0. Ero kasvoi tuolloin jo 16 pisteeseen (33-49). Irtioton kapellimestarina toimi Agnieszka Bibrzycka. Suomalaisista Michaela Moua paimensi sittemmin Bibrzyckan pimentoon, mutta tuho oli tehty.
Puola oli aktiivinen hyökkäyslevypalloissa ja takasi niillä voittonsa. Vieraat hakivat peräti 14 hyökkäyspään levyriä ja tekivät lukuisia koreja ns. toisista mahdollisuuksista. Puolan puolustusote ei myöskään missään vaiheessa herpaantunut. Viimeisen toiveen voitosta suomalaiset saivat luovuttaa päätösjaksolla, jolla Suomi sai puolalaispuristuksessa ensimmäisen kuuden ja puolen minuutin aikana aikaiseksi vain kaksi pelitilannekoria.
Korinteko oli Suomelle koko ajan vaikeaa ja joukkueen pelitilanneheittojen osumatarkkuus jäi vaatimattomaan 32,7 prosenttiin (18/55).
– Karsintaurakka oli kova. Erityisesti keskiviikkoinen voitto Serbia & Montenegrosta ja paluumatka vaativat paljon voimia ja se näkyi tänään jaloissa, kertoi Moua.
Suomi kaatoi keskiviikkona sensaatiomaisesti lohkon kärkijoukkue Serbia & Montenegron vieraskentällä oltuaan lähes 20 pisteen tappioasemassa. Joukkue törmäsi kuitenkin vastoinkäymisiin pelin jälkeen, kun paluulennot olivat tuntikaupalla myöhässä. Maajoukkue pääsi takaisin Suomeen vasta torstain ja perjantain välisenä yönä.
EM-karsintoihin lähdettäessä harva osasi odottaa Suomelta voittoja kivikovassa seurassa. Kuuluvathan niin Puola, Serbia & Montenegro kuin Bulgariakin eurooppalaisen naiskoripallon eliittiin. Suomi voitti karsinnan aikana kaksi ottelua ja sillä oli päätöspelissä realistinen mahdollisuus varmistaa lohkon kakkossija, joka olisi ollut yhtä suuri sensaatio kuin joukkueen voitto Serbia & Montenegrosta.
– Olen todella ylpeä joukkueesta. Tytöt veivät ohjelman läpi hyvällä moraalilla. Päätösottelu oli pieni pettymys, muttei mikään notkahdus. Puola pelasi erittäin hyvin, mietiskeli päävalmentaja Risto Piipari.
Suomen karsintalohkon D voittaa joko Puola tai Serbia & Montenegro. Mikäli Serbia & Montenegro voittaa lauantai-illan myöhäispelissään Bulgarian, on se lohkovoittaja ja etenee ensi vuoden EM-lopputurnaukseen. Vaikka Suomi jääkin lohkossa kolmanneksi tai neljänneksi, ei ovi EM-kisoihin ole Suomelta lopullisesti kiinni. Ne kymmenen joukkuetta, jotka jäävät tänä syksynä ilman EM-kisapaikkaa pelaavat ensi vuoden elokuussa lisäkarsinnan yhdestä EM-kisapaikasta. EM-lopputurnaus pelataan Turkissa syyskuussa 2005.
Suomi – Puola 52 – 70 (33-41), naisten EM-karsintojen A-divisioonaa, Lappeenranta 25.9.2004
| Suomi: | |||
| Reetta Piipari | 11/2 | ||
| Taru Tuukkanen | 10/5 | /3 torjuntaa | |
| Kaisa Höök | 0/0 | ||
| Susanna Rinta | 6/4 | ||
| Mari Puustinen | 5/1 | ||
| Sanna Puskala | 6/5 | ||
| Siiri Nuutinen | 0/0 | ||
| Elina Pasola | 0/0 | ||
| Auli Nyman | 11/8 | ||
| Jenni Laaksonen | 1/1 | ||
| Riikka Terävä | 0/0 | ||
| Michaela Moua | 2/4 | ||
| Puola: | |||
| Elzbieta Miedzik | 9/3 | /3 riistoa | |
| Aleksandra Karpinska | 0/0 | ||
| Alicja Perlinska | 11/4 | ||
| Katarzyna Kenig | 0/0 | ||
| Paulina Pawlak | 14/3 | ||
| Agnieszka Bibrzycka | 18/4 | ||
| Elzbieta Trzesniewska | 6/5 | ||
| Renata Piestrzynska | 0/3 | ||
| Agnieszka Palka | 2/1 | ||
| Ewelina Kobryn | 6/5 | ||
| Emilia Lamparska | 2/3 | ||
| Anna Wielebnowska | 2/7 |
Suomen heittoprosentit: 1P 66,7 % (10/15), 2P 31,6 % (12/38), 3P 35,3 % (6/17).
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/