Puolan kolmoset pysäyttivät Naarassusien huiman kirin

Suomen Naarassudet kaivautuivat 18 pisteen kuilusta yhden pisteen päähän Helsingin EM-karsintaturnauksessa Puolaa vastaan lauantaina. Naarassudet repivät ja raatoivat paikka- ja miespuolustusta sekoittamalla puolalaiset hätäännyksiin, kunnes Agnieszka Szott-Hejmej ratkaisi pelin ja turnausvoiton Puolalle kaukoheitoillaan. Puola voitti pistein 65–56 (39–26).

Reetta Piipari on tuonut varmuutta maajoukkueen pelinjohtoon.

Ottelun avausjakson ensimmäistä kolmeminuuttista lukuun ottamatta Naarassudet olivat pitkään kaukana parhaasta tasostaan.

Naarassusien pelikirjan täydellisesti opiskellut Puola pelasi merkittävästi perjantain Belgia-peliä aggressiivisemmin ja jauhoi maltilla hyviä ratkaisupaikkoja hyökkäyspäässä, jonka lisäksi Suomi puristi aavistuksen verran mailaa omassa hyökkäyksessään.

Kun Minna Sten upotti tilanteessa 49–31 kolmen pisteen heiton, komensi Naarassusien päävalmentaja Anton Mirolybov joukkueensa paikkapuolustukseen. Seuraavien minuuttien ajan Suomi vaihtoi mies- ja paikkapuolustusta sekä kokeili erilaisia yhdistelmäpuolustuksia, jotka saivat kotiyleisön syttymään ja Puolan kärsimään hätää.

Suomi piipahti pisteen päässä neljännellä jaksolla lukemissa 53–52 ja 55–54, kunnes pelin ratkaisijaksi ilmoittautui Agnieszka Szott-Hejmej. Puolalaislaituri säkitti joukkueensa seuraavat kahdeksan pistettä ja varmisteli Puolalle turnausvoiton sekä paikan karsintavälierässä.

– Turha mukavuudentunne hiipi puseroon, kun olimme 18 pistettä johdossa. Kun Suomi siirtyi pelaamaan paikkaa, reagoimme siihen ehkä liikaa ja he pääsivät peliin mukaan. Saimme kuitenkin puolustuksemme kohdalleen, kun Suomi tuli pisteen päähän, ottelun ratkaisija Szott-Hejmej arvioi.

Puola teki kotiläksynsä

Päävalmentaja Mirolybov sekä Naarassusien paras pistenikkari Reetta Piipari (15/4/3 riistoa) olivat kumpikin tyytyväisiä Suomen loppukiriin, mutta harmittelivat samalla omaa ylilataustaan.

– Puhuimme puoliajalla pukkarissa siitä, että olimme hypänneet liikaa omasta systeemistä ulos. Ilmassa oli pientä jännitystä ja peli oli sekavaa. Lisäksi Puola tiesi täysin, miten meidän hyökkäyspään vakiopelimme pitää puolustaa, Piipari kertaili.

– Pitää olla ylpeä siitä, että pelaajat eivät antaneet periksi 18 pisteen tappioasemassa. Emme päässeet kuitenkaan pelin rytmiin kiinni ennen kuin aloimme pelata paikkapuolustusta; olimme selvästi kotiyleisön edessä jännittyneitä, otimme huolimattomia heittoja ja emme olleet levypalloissa, täydensi Mirolybov.

Mirolybovin mukaan Puola oli lauantaina aivan eri joukkue kuin perjantain pelissään Belgiaa vastaan ja ansaitsi paikkansa EM-karsintojen välierissä.

– Puola pelasi ihan eri intensiteetillä kuin Belgiaa vastaan, jonka lisäksi he olivat selkeästi tehneet kotiläksynsä. He tiesivät täsmälleen, että tuplaamme palloscreenit, ja fiksut pelaajat osasivat käyttää ne tilanteet hyödykseen. Szott-Hejmej pisti todella kovia heittoja sisään lopussa.

”Jokainen maaottelu on tärkeä”

Naarassudet päättävät kotiturnauksensa sunnuntaina maaotteluun Belgiaa vastaan. Vaikka Puola on jo varmistanut paikkansa karsintavälierissä, Suomi lähtee järkkymättä kaatamaan vieraitaan.

– Jokainen maaottelu on arvokas ja niitä kunnioitetaan. Tässä vaiheessa projektia joka ikinen peli on tälle joukkueelle tärkeä, Mirolybov linjaa.

– Katseemme on vuoden 2015 EM-kisoissa, emmekä ole missään nimessä menettäneet vielä mahdollisuuksiamme. Huomenna päätämme tämän kesän voitokkaasti ja otamme katseet kohti ensi kesää.

Suomi pelaa kesän 2014 EM-karsinnoissa paikasta vuoden 2015 EM-lopputurnaukseen.


Suomen ja Puolan välistä EM-karsintaottelua seurasivat Töölön Kisahallissa mm. Suomen miesten maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Kalevi Tuominen, Suomen urheilun pitkäaikainen voimahahmo Jukka Uunila sekä miesten Susijengin Sasu Salin ja Carl Lindbom.

Puola – Suomi 65–56 (19–14, 39–26, 51–41), naisten maaottelu, EM-karsintaa, Helsinki 8.6.2013

Suomi: Reetta Piipari 15/4/3 riistoa, Taru Tuukkanen 8/5/3 syöttöä/3 blokkia, Vilma Kesänen 1/1, Anni Mäkitalo, Emmi Leino 0/0, Hanna Vapamaa, Anniina Äijänen 0/2, Heta Korpivaara 13/6, Linda-Lotta Lehtoranta 5/1, Tiina Sten 8/4, Dionne Pounds 3/1/4 riistoa, Minna Sten 3/0.

Puola: Magdalena Leciejewska 16/9, Agnieszka Szott-Hejmej 15/7, Magdalena Skorek 10/1, Weronika Idczak 8/2/3 syöttöä/4 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot