Puolivälierissä nähtiin kotivoittoja - FoA esitti huiman nousun

23.3.2021 20:38 Puolivälierissä kotijoukkueet ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin. Sarjat ovat katkolla perjantaina FoA:lle, Peli-Karhuille, Hongalle ja EBT:lle.

Anni Mäkitalon käsi ei tärissyt ratkaisuhetkillä. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

FoA nousi voittoon jatkoajalla

Neljänneksi runkosarjassa sijoittunut FoA sai vieraakseen sarjavitosen Kouvottaret. Vieraat hallitsivat ottelua pitkään, mutta lopulta kotijoukkue nousi voittoon 86-85.

Ottelun alussa molempien joukkueiden otteissa näkyi jännittyneisyys. Kotijoukkue kuitenkin karisti jännityksen paremmin ja karkasi kuskin paikalle Keondria Callowayn johdolla. Vieraat paransivat peliään hitaan aloituksen jälkeen. Avausjakso päättyi kuitenkin kotijoukkueen johdossa 16-13.

Ottelun kuva ei toisella jaksolla juurikaan muuttunut, vaan peli säilyi tasaisena. Kouvottaret nousivat kuitenkin Aliyah Collierin hyökkäyspään onnistumisien avulla johtoon. FoA:n hyökkäyspelaaminen meni jakson lopulla tukkoon, niinpä Kouvottaret kasvatti johtonsa 12 pisteeseen puoliajalle lähdettäessä.

Kolmannella jaksolla erityisesti vieraiden puolustus oli iskussa. Sen avulla joukkue karkasi jo 20 pisteen johtoon. Mia Loydin johdolla FoA kavensi vieraiden johdon 13 pisteeseen ennen viimeistä taukoa.

Kotijoukkueen kirivaihde jatkui myös päätösjaksolla. Joukkue tuli Anni Mäkitalon vapaaheitoilla neljän pisteen päähän , kun reilut viisi minuuttia otteluaikaa oli jäljellä. Samassa tilanteessa hyvän ottelun pelannut Collier sai viidennen virheensä.

Kouvottaret oli pitkään kiinni voitossa, mutta Mäkitalo otti heitoillaan Alun reppuselkäänsä. Niinpä ottelun varsinainen peliaika päättyi 75-75 ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla joukkueet tekivät pisteitä vuoronperään. Kotijoukkue piti kuitenkin kiinni kotiedustaan Loydin johdolla ja nappasi avauskiinnityksen välieräpaikkaan 86-85. Sarja on katkolla FoA:lle perjantaina

Loyd teki lopulta 25 pistettä ja keräsi 18 levypalloa. Heitoillaan joukkueensa jatkoajalle nostanut Mäkitalo teki 17 pistettä, haki 15 levypalloa ja jakoi kuusi koriin johtanutta syöttöä. Sarah Toeaina nousi lopulta Kouvottarien ykköseksi. Hän teki 29 pistettä, otti 14 levypalloa ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Roosa Frimodig upotti 22 pistettä ja osui viisi kertaa kaaren takaa.

Ottelutilasto

Varsinaisen peliajan päätöshetket

 

PeKa voitti avausjakson ansiosta

Runkosarjan voittanut PeKa sai kotonaan vastaansa Catzin. Mestarisuosikki nappasi ottelusta voiton 80-63 ja on askeleen lähempänä välieräpaikkaa.

Avausjaksolla kotijoukkue oli pitkään unessa. Se kuitenkin heräsi otteluun pikkuhiljaa ja karkasi Noora Järvikankaan johdolla ensimmäiselle tauolle johdossa 29-15.

Catz laittoi hyvin kapuloita kotkalaisten rattaisiin toisella jaksolla ja pysyi iskuetäisyydellä. Kotkalaiset kuitenkin hallitsivat korinalustaa ja pääsivät puoliajalle johdossa 42-29.

Kolmas jakso oli taas tasainen. Lopulta se merkittiin Peli-Karhuille parilla pisteellä ja joukkue pääsi viimeiselle jaksolle johdossa 54-39.

Viimeisellä jaksolla pisteitä tehtiin tasatahtia. PeKa nappasi ottelusta voiton 80-63 ja pääsee yrittämään sarjan katkaisemista perjantaina Lappeenrannassa. 

- Onnistuimme levypalloissa ja puolustuspäässä. Hyökkäyksessä oli tänään ongelmia, Peli-Karhujen päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.

Järvikangas pelasi hienon ottelun ja heitti ottelun korkeimman pistemäärän 26 pisteellä. Elena Melto rokotti vanhaa joukkuettaan tupla-tuplalla. Hän teki 15 pistettä ja nappasin 11 levypalloa. Mariah King teki vieraille 17 pistettä ja keräsi 11 levypalloa.

- Paljon hyviä asioita pelissä. Puolustimme hyvin koko pelin. Levypalloissa olimme altavastaajia, Catzin päävalmentaja Mika Haakana totesi.

Ottelutilasto

 

Honka ratkaisi voiton päätösjaksolla

Loistavan kevään pelannut Tapiolan Honka sai puolivälierässä vieraakseen HBA-Märskyn. Ottelu oli pitkään tasainen, mutta lopulta sarjakakkonen nappasi avausvoiton 83-70.

Ottelun isot panokset eivät näkyneet kummankaan joukkueen hyökkäyspelaamisessa. Molemmat joukkueet onnistuivat oman hyökkäyksen toteutuksessa ja tauolle mentiin Hongan johdossa 23-20.

Toinen jakso oli pisteiden osalta melkein toisinto avausjaksosta. Jakson aikana joukkueiden välinen ero ei kuitenkaan muuttunut ja puoliaika aloitettiin tilanteessa 44-41.

Loistavan avauspuolikkaan pelannut Silja Viita aloitti myös kolmannen jakson pirteästi ja nosti kahdella kolmen pisteen heitollaan vieraat johtoon. Espoolaiset paransivat kuitenkin peliään vähitellen ja pääsivät viimeiselle tuolle kolmen pisteen karkumatkalta.

Honka ratkaisi ottelun itselleen päätösjakson aikana. Gabriela Bronson oli isossa roolissa, kun joukkue nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 83-70.

- Oli vähän vaikea alku peliin meillä. Lähdettiin kyllä ihan hyvällä energialla pelaamaan ja tiedettiin että HBA tulee olemaan aggressiivinen, silti se pääsi hieman yllättämään. Puoliajalla kerättiin itsemme. Seuraavassa ottelussa pitää huolehtia pallosta paremmin pelin alusta alkaen ja puolustaa joukkueena, ettei HBA saa helppoja koreja. Meidän vahvuudet pudotuspeleissä on se että joukkueessa on paljon pelaajia jotka voi scorata erilaisissa tilanteissa, myös 5 vs 5 puolustuksessa ollaan todella hyviä kun saadaan se toimimaan, Hongan Henna Sandvik pohti.

Taru Tuukkanen teki ottelussa 15 pistettä ja keräsi huimat 24 levypalloa. Lisäksi hänelle merkittiin kuusi koriin johtanutta syöttöä. Bronson upotti 24 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa. Viita teki vieraille 21 pistettä ja keräsi kymmenen levypalloa. Tupla-tuplaan ylsi myös Ebba Pekonen 13 pisteellä ja kymmenellä levypallolla.

- Pelattiin hyvää koripalloa neljänteen jaksoon asti, siinä kohtaa ehkä vähän hyydyttiin eikä saatu enää viimeisteltyä yhtä hyvin. Ottelu ratkesi siinä. Pienestä oli kuitenkin kiinni. Seuraavaan otteluun entistä kovempaa vaan ja sisuuntuneena kun pärjättiin kuitenkin näin hyvin Honkaa vastaan, Viita totesi.

Ottelutilasto

 

EBT:lle selkeä voitto

EBT sai puolivälierässä vastaansa Vimpelin Vedon. Kotijoukkue nappasi avausottelun voiton 95-56.

Avausjaksolla EBT otti ottelussa komennon itselleen. Sen pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla ja tauolle mentiin tilanteessa 20-14.

Espoolaisten kauden paras pisteiden tekijä Morgan Batey otti isompaa roolia toisella jaksolla ja kasvatti pistesaaliinsa 15 pisteeseen. Kotijoukkue oli puoliajalla johdossa 46-30.

EBT oli pienoisesti niskan päällä myös kolmannella jaksolla vieraiden Kayla Gordonin hienoista otteista huolimatta. Se pääsi viimeiselle tauolle johtoasemassa 68-45.

Viimeisen jakson hahmona hääri kotijoukkueen Hannah Little, jonka johdolla espoolaiset nappasivat ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 95-56.

- Hyvältä tuntuu, hieno peli meiltä. Leyvypallopelaamisessa meillä on parannettavaa seuraavan peliin. Mahtavat pelikaverit, kun hoitivat tripla-tuplan minulle. Perjantaina matkustetaan Vimpeliin, pitkä matka edessä, mutta laatuaikaa joukkueen kanssa, Little totesi iloisen ottelun jälkeen.

Little upotti ottelussa lopulta 21 pistettä, haki 18 levypalloa ja jakoi 12 koriin johtanutta syöttöä. Muutenkin joukkue onnistui erinomaisesti, sillä viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroiseen pistesaaliiseen. Gordonille kertyi 19 pistettä ja 19 levypalloa.

Ottelutilasto

 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia