Pyörätuolikoripalloilijoille tavoitteellista leiritystä

2.3.2022 08:30 Pyörätuolikoripallon valmennusryhmä kokoontui tammikuussa harjoitusleirille Helsingissä. Päivän kestävä leiri piti sisällään kahdet lajiharjoitukset ja fysiikkatreenin. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran tulevana viikonloppuna.

Päävalmentaja Mina Mojtahedin ja fysiikkavalmentaja Emma Virtasen mukaan ensimmäisen leirin tavoitteena oli luoda hyvää henkeä ja asettaa yhteiset kilpailulliset tavoitteet joukkueelle.

Mahdollisuus palata kansainvälisiin peleihin lisää motivaatiota maajoukkueessa vuosina 2012-2015 pelanneen Joni Laineen mukaan.

- Hienoa olisi päästä taas pelaamaan kansainvälisiä pelejä ja edustamaan Suomea. Oli mukavaa päästä treenaamaan uusien kasvojen kanssa. Harjoituksissa oli paljon pelaajia, joiden kanssa ei ole aiemmin pelannut, joten treenattavaa riittää, mutta joukkueen motivaatio ja tiimihenki vaikutti oikein hyvältä, Joni Laine summasi.

Pyörätuolikoripallon valmennusryhmän toiminnan tavoitteena on pitkäjänteinen urheilijoiden ja joukkueen kehittyminen sekä maajoukkueen rakentaminen Euroopan mestaruuskisoihin. Valmennusryhmä on avoin kaikkien seurojen pelaajille ja siihen kuuluu niin nuoria kuin aikuispelaajia. Valmennusryhmästä tullaan valitsemaan keväällä nuorten kilpailuihin tähtäävä joukkue. Nuoret pääsevät siis jo kesällä pelaamaan kansainvälisiä pelejä European Para Youth Games monilaji-urheilutapahtumassa. 

European Para Youth Games on järjestetty vuodesta 2011 alkaen. Tänä vuonna Suomen nuorten pyörätuolikoripallojoukkue pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä kesällä Pajulahden liikuntakeskuksessa järjestettävissä kisoissa. Tapahtuman tavoitteena on tarjota nuorille paraurheilijoille mahdollisuus kilpailla muiden maiden nuorten paraurheilijoiden kanssa ja inspiroida heitä tähtäämään huippu-urheilun pariin.

Valmennusryhmästä maajoukkueeksi

Matka valmennusryhmästä maajoukkueeksi vaatii tavoitteellista ja määrätietoista työtä. Valmennusryhmän kokoaminen ja leiritysten käynnistäminen on ensimmäinen askel kohti paluuta kansainväliselle tasolle pyörätuolikoripallon saralla.

Suomi on voittanut pronssia Euroopan mestaruuskilpailuissa vuonna 1997. Maajoukkueeseen ei ole viime vuosina ollut tarpeeksi pelaajia, joten aikuisten kansainväliset pelit ovat olleet tauolla. Pyörätuolikoripallon maajoukkueet pelaavat kolmella eri kilpailutasolla (A, B, C). Suomi tulee aloittamaan pelit C-tasolta, josta ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet siirtyvät B-tasolle seuraavana vuonna.

Joukkueen valmentaja Mina Mojtahedilla on menestyksekäs huippu-urheilu ura USA:n pyörätuolikoripallon yliopistosarjassa ja ammattilaisena Saksan Bundesligassa. Oman huippu-urheilijauransa jälkeen hän on kehittänyt itseään valmentajana käymällä mm. huippukoripallovalmentajatutkinnon vuonna 2019.

- Suomella ei ole ollut edustusjoukkuetta useana vuotena. Valmennusryhmällä rakennamme määrätietoista ja systemaattista toimintaa kohti maajoukkuetta ja menestystä kansainvälisillä kentillä, Mojtahedi kommentoi suunnatessaan katseensa kohti seuraavia leirityksiä.

 
19.4.2025 17:21 Erotuomarit

Kaksi suomalaista erotuomaria kansainväliselle uralle pyörätuolikoripallossa

Enni Alm ja Paulus Parkatti suorittivat IWBF:n Zone-erotuomariklinikat hyväksytysti Sveitsissä ja Italiassa. 

4.3.2025 13:35 Pyörätuolikoripallo

Pyörätuolikoripallomaajoukkueen valmentaja Juha Luukkonen: ”Sitoutuminen on kohdallaan”

Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.

30.1.2025 10:00 Pyörätuolikoripallo

Pyörätuolimaajoukkueen päävalmentaja Emma Virtanen on kokenut koripallon tarjoaman laajan skaalan

Emma Virtasen, 31, valmentajapolku maajoukkueen päävalmentajaksi on alkanut yläasteiässä pallokerhon ohjaajasta. Matkan varrelta saadut opit ovat muovanneet hänestä sellaisen kuin hän on nyt.

17.1.2025 09:12 Pyörätuolikoripallo

Leo-Pekka Tähti valittiin suomalaisen urheilun kunniagalleria Hall of Fameen: ”Koriksella on ollut suuri merkitys urallani”

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti on viidellä paralympiavoitollaan yksi 2000-luvun menestyneimmistä suomalaisurheilijoista. 12-vuotiaana alkanut koripalloura antoi vahvan sykäyksen huippu-urheilu-uralle.

16.1.2025 21:45 Koripalloliitto tiedottaa

Tuomas Iisalo Vuoden valmentaja, Anssi Rauramo palkittiin Elämäntyö-palkinnolla

Paris Basketballin EuroCupin mestariksi valmentanut Tuomas Iisalo palkittiin torstaina Urheilugaalassa Vuoden valmentajana. Helsingin kaupungin entinen liikuntatoimen johtaja, kotimaisen koripallon legenda Anssi Rauramo palkittiin Urheilugaalassa Elämäntyö-palkinnolla.

20.12.2024 22:52 Pääjuttu

PuHu Junioreille Vuoden yhdenvertaisin seura -stipendi valmennuksen ja johtotehtävien kategoriassa

Vantaan PuHu Juniorit -koripalloseura on saanut Suomen Paralympiakomitean ja Alkon yhdessä myöntämän, 1500 euron arvoisen Vuoden yhdenvertaisin seura -stipendin kategoriassa Yhdenvertaisuus valmennus- ja johtotehtävissä. Stipendi luovutettiin seuralle naisten I divisioonassa pelaavien Puhuttarien kotiottelun yhteydessä perjantaina 20.12. Vantaan Energia-Areenalla.

3.9.2024 09:31 Pyörätuolikoripallo

Historian ensimmäinen pyörätuolikoripallon lajin ja valmennuksen koulutuspaketti sai innostuneen vastaanoton

Koulutus järjestettiin elokuun loppupuolella Pirkkolahallissa Helsingissä. Koulutuksesta vastasi huiman uran kansainvälisillä kentillä tehnyt Mina Mojtahedi.

6.4.2024 23:00 Pääjuttu

BC Nokialle kolmas perättäinen Suomen mestaruus pyörätuolikoripallossa

Tehokas ensimmäinen neljännes petasi keltapaidoille hyvän etumatkan, joka piti loppuun saakka ja varmisti mestaruuspystin pysymisen Nokialla.

5.3.2024 08:31 Pyörätuolikoripallo

Emma Virtanen pyörätuolimaajoukkueen päävalmentajaksi – Mina Mojtahedille huippupesti YK:hon

Uudelleenrakennusvaiheessa olevan pyörätuolimaajoukkueen valmennusjohtoon tulee muutoksia. Emma Virtanen nousee joukkueen päävalmentajaksi, kun viimeiset vuodet joukkuetta johtanut Mina Mojtahedi siirtyy uusiin tehtäviin.

23.9.2023 17:43 Pyörätuolikoripallo

Suomelle mieluisa päänahka pyörätuolikoriksen EM-kisojen päätösottelussa

Suomi kukisti Tanskan pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-51 (24-23). Voiton myötä Suomi sijoittui viidenneksi ja samalla sen ranking tulee nousemaan.

Näytä lisää vastaavia