Pyrintö avasi Baltian liigan pudotuspelit murskavoitolla

3.2.2015 Tampereen Pyrintö avasi Baltian liigan pudotuspelit voittamalla Pyynikillä latvialaisen Valmieran ylivoimaisesti 107-73 (56-28). ”Punakone” heitti tarkasti vieraiden paikkapuolustuksen kumoon ja lähtee ensiviikon toiseen osaotteluun 34 pisteen etumatkalta.

Pyynikillä nähtiin tuttu näky, kun Pyrinnön Damon Williams pyöritteli vastustajan puolustusta mielensä mukaan. Kuva: Matti O. Koskinen.


Pyrintö näytti kaapin paikan lohkovoittaja Valmieralle jo avausjaksolla vieden ensimmäiset kymmenen minuuttia 27-15. Pyrintö pisti vielä uuden vaihteen päälle toisella neljänneksellä ja viimeistään puoliaikaan mennessä ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä.

- Tämä oli hyvä voitto meiltä. Uskon, että viime perjantain Kataja-ottelu oli meille tärkeä merkkipaalu, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola aloitti.

- Ensimmäisen puolikkaan ajan heitimme todella hyvin ja saimme puolustuksesta stoppeja. Kolmannella jaksolla olimme vähän huonolla jalalla liikkeellä, mutta hyvä, että pystyimme pitämään johdon ja päätösjaksolla vähän kasvattamaan sitä.

Pyrinnön laadukkaan pallonliikkeen fasilitaattorina toimi triplatuplan kerännyt Damon Williams (11/15/13 syöttöä), joka sai taustatukea erityisesti Will Harrisiltä (22/4) ja Antero Lehdolta (17/2).

Onnistumisia tuli kuitenkin myös tehokolmikon ulkopuolelta: Tyrone Kent (12/11/3 syöttöä) ja Bryan Hopkins (14/4/3 syöttöä/3 riistoa) keräsivät kelvolliset tilastorivit sekä rakkikoirakaksikko Ville Pekkola (9/2) ja Alex Vaenerberg (5/0) toivat jälleen energiaa penkiltä.

Pyrintö-Valmiera-otteluparin toinen osaottelu pelataan Latviassa keskiviikkona 11. helmikuuta.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

Näytä lisää vastaavia