19.12.2013 Tampereen Pyrintö otti toisena perättäisenä päivänä mittaa Salon Vilppaasta, kun joukkueet kohtasivat torstai-iltana Salohallissa. Vilpas sai Pyrinnön edellisillan tehoykkösen Damon Williamsin kuriin, mutta tamperelaiset hakivat BJ Raymondin johdolla kauden 14. voittonsa ja siirtyivät joulutauolle lukemin 70–77 (30–39).

BJ Raymondin Pyrintö suuntasi joulutauolle voitolla. Kuva: Francois Perthuis.
Molemmat joukkueet olivat selkeästi edellisiltaa raskaammalla jalalla liikkeellä ja Pyrintö onnistui käyttämään hyödykseen Vilppaan tehomiehen Marcus Relphorden poissaoloa kiilaamalla heti alkuminuuteilla 9-20-johtoon.
Vilpas nousi Eero Lehtisen kolmosilla peliin mukaan ja hallitsi kolmatta jaksoa, mutta Pyrintö iski jälleen ja kiskoutui Alex Vaenerbergin, Antti Nikkilän ja BJ Raymondin koreilla 55–63-johtoon heti päätösjakson alussa. Lehtisen ja Vesa-Pekka Laineen kolmoset toivat Vilppaan neljän pisteen päähän, muttei lähemmäs.
– Tämä oli meille viides peli kahdeksaan päivään ja olimme kieltämättä aika väsyneitä henkisesti ja fyysisesti. Kun neljäs jakso alkoi ja ottelua alettiin ratkaista, esitimme hyvää joukkuepuolustusta ja saimme jotain kautta lisäenergiaa, Pyrinnön apuvalmentaja Artem Khvorost pohti.
BJ Raymond (20/6/3 syöttöä) oli voittajien tehokkain yhdessä Kelvin Lewisin (14/6), Antero Lehdon (14/2/3 syöttöä), Petri Heinosen (10/5) ja levyrirohmu Antti Nikkilän (4/14) kanssa.
Vilppaasta Eero Lehtinen (20/4) sivalsi neljä kolmosta. Myös Shawn Atupem (18/7/4 syöttöä) ja Joseph Harris (15/7/5 syöttöä) onnistuivat kelvollisesti.
(Basket.fi)
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.