26.10.2013 22:15 Korisliigan kärjessä on jäljellä enää kaksi puhtaan pelin joukkuetta, kun voitosta voittoon edennyt Tapiolan Honka kaatui kotikentällään Tampereen Pyrintöä vastaan pistein 79–86 (38–44). Toinen tappiottomana jatkava joukkue on Bisons, joka nuiji Salon Vilppaan vieraissa. Namika Lahti puolestaan haki kolmannen perättäisen voittonsa jättäen Lapuan Korikobrat nollille.
Antti Nikkilä oli hurjana Pyrinnön jatkaessa voittoputkeaan.
Pieti Poikola kiitteli Tapiolan hallin tunnelmaa ja Pyrinnön leveää rotaatiota.
"Loimaan La Bomba" Mikko Koivisto masensi Vilppaan.
Dan Oppland oli Korikobrille mahdoton pideltävä. Kuvat: Timo Kivimäki/Vastavaloon.com & Kai Kilappa.
Hongan ja Pyrinnön kohtaaminen keräsi Tapiolan Urheiluhallin lehtereille rutkasti kiinnostuneita huippukoripallon ystäviä, mutta kotiyleisön harmiksi Pyrintö otti pelin haltuunsa toisen neljänneksen lopulla.
Tamperelaiset onnistuivat kasvattamaan johtonsa yli kymmenen pisteen pakottamalla Hongan pallonmenetyksiin sekä onnistumalla hyökkäyspäässä Damon Williamsin ja BJ Raymondin johdolla. Honka piipahti neljännen jakson alussa pisteen päässä, kunnes Pyrintö vei kaksiminuuttisen 11-0 ja sinetöi voittonsa.
– Meillä oli Honkaa laajempi rotaatio ja kaikki pelaajamme täyttivät ruutunsa hienosti. Honka haastoi meidät todella vahvasti ja oli hienoa päästä taas pitkästä aikaa valmentamaan Tapiolan Urheiluhallille, Pyrinnön voitokas päävalmentaja Pieti Poikola hymyili.
Pyrinnön koko aloitusviisikko keräsi kaksinumeroiset pisteet BJ Raymondin (18/4) ja Antero Lehdon (16/2/3 syöttöä) johdolla. Antti Nikkilä (15/10) urakoi tupla-tuplan ja Damon Williams (15/7/3 syöttöä/4 riistoa) kunnostautui taas monella osa-alueella.
Erikoisvartioinnissa ollut Honka-tykki Ronnie Clark (22/5) oli joukkueensa tehokkain. Jaraun Burrows (16/11/2 blokkia) palasi tehokkaasti sairastuvalta. Kotimaisista Tuomas Iisalo (12/6/3 syöttöä) ja Villematti Kopio (12/4/4 syöttöä) olivat espoolaisten ykköset.
Pyrinnön ohella Korisliigan toinen jäljellä oleva puhtaan pelin joukkue on Nilan Bisons, joka matkasi Serbiasta Eurocup-ottelusta Salohalliin kohtaamaan Länsi-Suomen derbyssä Salon Vilppaan.
1,057-päinen salolaiskatsomo joutui kuitenkin pettymään, kun Bisons rutisti puolustuksellaan kaiken energian Vilppaan viikinkipurresta ensi minuuteilta alkaen. Seitsemän pelatun minuutin jälkeen loimaalaisjohto oli numeroissa 2-16, eikä Vilppaasta enää ollut takaa-ajajaksi.
Parhaimmillaan Bisons johti peliä 24 pisteellä.
Tasaisesta biisonilaumasta takamiehet Antto Nikkarinen (14/1/6 syöttöä) ja Mikko Koivisto (14/3/3 syöttöä) nousivat pisteiden valossa esille. Koivisto upotti avauspuoliskolla 11 pistettä 100% heittotarkkuudella.
– Alussa heitimme tosi hyvin ja saimme puolustuksellamme stoppeja aikaan. Aina, kun puolustimme hyvin, ero kasvoi meidän hyväksemme, Koivisto kertasi Bisons.fi:n tiedotteessa.
Vilppaasta pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Joseph Harris (19/4/3 syöttöä) ja Ilmari Kallio (11/1). Paluumuuttaja Shawn Atupem (7/10/3 riistoa) teki kelpo työtä korin alla kausidebyytissään.
Kolmella tappiolla kauden aloittanut Namika Lahti on tehnyt täyskäännöksen, sillä lauantaina joukkue herkutteli vastineeksi kolmannen perättäisen voiton nujertamalla Lapuan Korikobrat Pohjanmaalla 75–78 (31–33).
Korikobrat antoi kauden aloittaneelle päävalmentajalleen Terence Stansburylle lähtöpassit viiden hävityn ottelun jälkeen, ja joukkueen uutena päävalmentajana debytoi Derrick Crayton.
Hyvin joukkueena yhteen pelannut Namika johti peliä seitsemän minuuttia ennen loppua lukemissa 49–64, mutta Craytonin suojatit ryhmittyivät ankaraan takaa-ajoon. Brad Reese toi seitsemällä perättäisellä pisteellään Korikobrat kahden pisteen päähän (75–77) 45 sekuntia ennen loppua.
Namika oli lopussa tarkka puolustuspäässä ja Vesa Heinonen sinetöi voiton vapaaheittoviivalta.
Namikan Dan Oppland (28/14) oli Korikobrille mahdoton pideltävä. Robert Arnold (15/5/5 riistoa) upotti toiseksi korkeimmat pisteet ja kotimaisista Vesa Heinonen (12/2) napsi kaksinumeroiset.
Kuuden tappion Korikobrista Cedric Latimer (18/3) ja Frank Holmes (16/10) olivat tehokärjet lopussa kunnostautuneen Brad Reesen (15/0) lisäksi.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.
Miesten Divari A:n mestaruuden keväällä voittanut ja Korisliigaan vuoden tauon jälkeen palannut Bisons on solminut kaksi jatkosopimusta. Loimaalaisjoukkueen ensimmäiset pelaajakiinnitykset liigakauteen 2023-24 ovat sentteri Aapeli Syrjämäki ja oma kasvatti Eemeli Hollo.
Päättyneellä kaudella niin Korisliigan arvokkaimpana pelaajana (MVP) kuin vuoden kuudentena pelaajanakin palkittu Severi Kaukiainen, 25, on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen SM-hopeamitalisti Karhu Basketin kanssa. Karhu Basket julkisti samalla Joona Hakamaan ja Eero Innamaan jatkosopimukset sekä Eemi Luukkosen ja Oliver Kandénin saapumisen Kauhajoelle.
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.
Kauhajoki ei onnistunut lopulta mestaruutensa uusimisessa, mutta takamies Severi Kaukiainen näkee kaudessa monia onnistumisia. Hän itse sai palkintokaappiinsa yhtä aikaa tunnustuksen sekä vuoden pelaajana että vuoden kuudentena pelaajana.
Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.
Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.
Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.
Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.
Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.
Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.
Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.
Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.
Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.
Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.
Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.
Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.
Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.
Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.