Pyrintö kaatoi myös Hongan

11.4.2009 Tampereen Pyrinnön voittoputki venyi Korisliigassa jo yhdentoista pelin pituiseksi, kun Pyrintö kävi lauantaina Espoossa katkaisemassa Hongan kuuden pelin ja yhdeksän kotipelin mittaisen voittosarjan 72-78 (37-32) -tuloksella. Lauantain kierroksella selvisi lopullisesti myös viimeisetkin pudotuspelijoukkueet.

Pyrintö johti toisen neljänneksen puoliväliin asti, kunnes Honka alkoi kasvattaa suurimmillaan kahdeksaan pisteeseen kasvanutta johtoaan. Peli kallistui Pyrinnölle viimeisellä jaksolla, kun se vei viisiminuuttisen 13-0 ja käänsi Hongan 59-55 -johdon yhdeksän pisteen vierasjohdoksi. Honka ei toipunut tuosta rallista eikä päässyt enää viittä pistettä lähemmäs.


- Peli ei ollut kovin hyvä, kun pompotimme palloa vähän liikaa, mutta puolustuksemme toimi koko ajan. Voitto oli toki hieno ja lupaa jatkossakin hyvää, iloitsi valmentaja Pieti Poikola Pyrinnön ensimmäistä Espoosta tullutta voittoa lähes viiteen vuoteen.


Chris Hester heitti Pyrinnölle 20 pistettä ja Damon Williams sekä Olli Ahvenniemi 13.


Ilman flunssaista Kimmo Muurista pelanneesta Hongasta pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Jukka Matinen kauden piste-ennätyksellään 25 ja Akeem Scott 20 pisteellä.

 

Kouvot runkosarjan kakkoseksi

 

Kouvot varmisti runkosarjan kakkossijansa otettuaan helpon 84-61 (41-30) -kotivoiton Porvoon Tarmosta.


Kakkossijan arvo on kyseenalainen, kun pudotuspeleissä Kouvoja vastaan tulee sarjan tämän hetken kovakuntoisin joukkue Pyrintö. Joukkueet kohtaavat myös runkosarjan päätöspelissä maanantaina Tampereella.


Peli eteni noin kymmenen pisteen kotijohdossa, kunnes kolmannella jaksolla Kouvot tuplasi tuon johdon.


Roope Suonio heitti Kouvoille 22 pistettä ja Tuomas Iisalo 11. Pitkään nilkkavammasta kärsinyt Jukka Kataja palasi peliin neljän pisteen tehoin.
Raheem Moss teki Tarmolle 17 pistettä ja Matias Ojala piste-ennätyksensä 12.

 

Namika Lahdelle kotietu

 

Namika Lahti varmisti paikkansa runkosarjan kärkinelikossa ja hankki pudotuspelien kotiedun otettuaan KTP:stä 81-70 (33-26) -kotivoiton.


KTP johti vielä kolmannen jakson puolivälissä kahdeksalla pisteellä, mutta Namika Lahti nousi ohi jakson lopulla. Viimeistä jaksoa lahtelaiset johtivat koko ajan ja jakson puolivälissä kotijohto kasvoi ratkaisevasti 15 pisteeseen.


Jason Conley teki Namikalle 16 pistettä ja Ray Nixon 15.


Durell Vinson oli KTP:n tehokkain 20 pisteellä ja 14 levypallolla. Robert Owens teki 17 pistettä.

 

LrNMKY:n tappio varmisti ToPon pudotuspelipaikan

 

Helsinkiläinen ToPo hävisi vieraspelinsä Uudenkaupungin Korihaille selvästi numeroin 83-59 (45-29). Tappiosta huolimatta ToPon pudotuspelipaikka varmistui, kun tuota paikkaa kärkkynyt Lappeenrannan NMKY hävisi kotipelinsä Joensuun Katajalle 85-105 (47-47) -tuloksella.


Korihait pyöritti ToPoa alusta asti ja kasvatti jo ennen kolmannen jakson puoliväliä johtonsa 30 pisteeseen.


Alain Laroche heitti Korihaille 16 pistettä ja Josh Gonner 15.


ToPon tehokkaimmaksi nousi piste-ennätyksensä 15 tehnyt Antti Niskanen. James Allen pussitti 14 pistettä.


Lappeenrannassa peli eteni kolme edellistä peliään hävinneen Katajan johdossa, mutta ratkaisevaa eroa alkoi syntyä vasta kolmannen jakson lopulla. LrNMKY pääsi vielä viimeisen jakson alussa viiden pisteen päähän, kunnes Kataja voitti pariminuuttisen ratkaisevasti 11-2.

 

Petri Virtanen johti Katajan 15 kolmen pisteen koria tuottanutta heittonäytöstä seitsemällä kolmosella ja yhteensä 24 pisteellä. Sami Lehtoranta teki 23 pistettä. Katajalta puuttui nivusvaivainen tehomies Jeremiah Wood.

 

LrNMKY:n tehoparin muodostivat Adrian Penland 24:llä ja HL Coleman 22 pisteellä.

 

Tappio tiesi LrNMKY:lle pudotuspelihaaveiden lopullista romuttumista.

 

FoKoPolle täpärä voitto Componentasta

 

FoKoPo haki kauden viimeisestä vieraspelistään täpärän 85-87 (39-44) -voiton Team Componentasta.


FoKoPo johti peliä lähes koko ajan, kunnes Frank Richards heitti viimeisellä minuutilla kotijoukkueen 83-82 -johtoon. Peli ratkesi viimeisellä sekunnilla, kun FoKoPon aikalisällä laatima sivurajakuvio tuotti heittopaikan Ray Cunninghamille, joka upotti voittokorin summerin soidessa.


Cunningham oli FoKoPon tehokkain 28 pisteellä. Ronald Yates nosteli 21 pistettä.


Componentan Richards heitti pelin korkeimmat pisteet 30 ja Martti Kuisma 17.

 

(STT)

 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

28.12.2025 21:29 Korisliiga

Bisons sai katki tappioputkensa – Lahti haastoi Vilpasta viimeiseen asti mutta kaatui lopulta pisteellä

Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.

Näytä lisää vastaavia