
Kun samaan aikaan Latviassa BK Ventspils kuritti Södertälje Kingsiä 34 pisteen erolla, vaadittiin Pyrinnöltä 11 pisteen voittoa Dolphinsista jatkopaikan irtoamiseksi. Vaikean avausneljänneksen jälkeen Pyrintö saikin puolustuksellaan pelin hallintaansa toisella jaksolla ja venytti Antero Lehdon kolmosella johtonsa kymmeneen pisteeseen tauolle lähdettäessä.
Dolphins palasi rutiinilla Pyrinnön kantaan kolmannen jakson aikana, mutta tamperelaisille avautui uusi iskun paikka, kun Reggie Bratton vei joukkueensa vapaaheitollaan 84–76-johtoon vain 33 sekuntia ennen loppua.
Dolphinsin Mikael Lindqvist epäonnistui toisessa päässä vapaaheittoviivalta kahdesti, mutta vieraiden Anton Saks kaapi hyökkäyslevypallon eikä Lindqvist enää tuhrannut toista vapaaheittoyritystään. Kun Pyrinnön seuraava hyökkäys vielä kuihtui pallonmenetykseen, järjesti Dolphins täpärästi paikkansa EuroChallengen 16 parhaan joukkoon jättäen Pyrinnön seitsemän pisteen päähän unelmastaan.
– Voitto tuli, mutta turhauttaa, harmitteli Pyrintö-luotsi Ville Tuominen.
– Saimme vapaan heittopaikan kahdeksan pisteen johtoasemassa, joka osui rautoihin. Hetkeä myöhemmin vastustaja sai hyökkäyslevypallon heitettyään kaksi vapaaheittoa ohi. Jatkosarjaan selviytyminen oli todella pienestä kiinni.
Jatkoon selviytyneen Dolphinsin päävalmentaja Paul Burke jakoi tunnustusta tamperelaisvastustajilleen.
– Pyrintö dominoi ensimmäistä puoliskoa. Heidän match-up-paikkapuolustuksensa todella turhautti meidät. Ainoa syy, miksi pysyimme edes jotenkuten kyydissä alkupuoliskolla, oli hyvä heittopelimme.
Intensiteetti tippui kolmannella jaksolla
Tuomisen mukaan ottelun kulminaatiopiste oli kolmas jakso, joka on ollut EuroChallenge-otteluissa Pyrinnölle vaikea.
Dolphins vastasi Pyrinnön match-up-paikkapuolustukseen tekemällä muutamia vaadittavia muutoksia omaan puolustukseensa ja sai siten ilmavuutta omaan hyökkäyspeliinsä. Näin tamperelaisten kymmenen pisteen johto kuihtui ohiheittoihin, pallonmenetyksiin ja muutamiin ruotsalaisvieraiden helppoihin koreihin.
– Mielestäni puolustimme ensimmäiset 20 minuuttia erittäin hyvin, mutta kolmannella jaksolla intensiteettimme tipahti ja meistä tuli aivan liian passiivisia, Tuominen mietti.
– Dolphinsin paikkapuolustus pysäytti liikkeemme. Ajoittain kolmannet jaksot ovat olleet meille vaikeita, ja niin kävi taas tänään, Pyrinnön Antero Lehto täydensi.
Pyrinnöstä Kenneth Lowe (18/1), Antero Lehto (17/2) sekä Reginald Bratton (15/0/2 blokkia) pelasivat erinomaisen ottelun. Dolphins-puolustus onnistui kuitenkin LaMonte Ulmerin (12/5) ja Damon Williamsin (8/9/8 syöttöä) hidastamisessa ratkaisevasti.
Pyrinnön saldoksi kuudesta EuroChallenge-ottelusta jäi kaksi voittoa. Ruotsalaisjoukkueet Norrköping ja Södertälje kaatuivat Tampereella, mutta vastaavasti nujersivat Pyrinnön kotonaan. Lohkon kärkeen nousi kaikki kuusi otteluaan voittanut BK Ventspils.
Tampereen Pyrintö – Norrköping Dolphins 84–80 (25–27, 47–37, 61–61)
Pyrintö: Kenneth Lowe 18/1, Antero Lehto 17/2, Reginald Bratton 15/0/2 blokkia, LaMonte Ulmer 12/5, Damon Williams 8/9/8 syöttöä, Antti Nikkilä 7/7, Olli Ahvenniemi 4/4, Jesse Niemi 3/1, Carl Lindbom 0/3, Ville Pekkola 0/0, Topias Palmi.
Norrköping: Anton Saks 18/4, Dee Ayuba 15/3/3 syöttöä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
