Pyrintö palasi Korisliigan kärkeen, KTP taas kova kotonaan

3.2.2014 Tampereen Pyrintö palasi maanantaina Korisliigan ykkössijalle tasapisteisiin Nilan Bisonsin kanssa hakemalla Kouvolasta 68–78 (32–43)-vierasvoiton Kouvoista. Illan toisessa ottelussa KTP nousi liigataulukossa kolmanneksi tasapisteisiin Katajan kanssa 86–77 (41–31)-kotivoitollaan Salon Vilppaasta.

Kelvin Lewisin Pyrintö sai puolustuksensa toimimaan Kouvolassa.

Timo Heinosen KTP jääti Vilppaan Karhuvuoressa. Kuvat: Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.

Kouvot kiusasi pelin alussa Pyrintöä aiheuttaen vieraille pallonmenetyksiä, mutta ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä Pyrintö sai konseptinsa kasaan ja tukevan otteen pelitapahtumista.

 

Pyrintö vei toisen jakson alun murskaavasti 4-15 ja siirtyi Kelvin Lewisin perättäiskolmosilla jo 20 pisteen karkumatkalle. Toisella puoliajalla Kouvot ryhdistäytyi ja nousi parhaimmillaan yhdeksän pisteen päähän, mutta kovaa puolustaneen Pyrinnön voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna.

 

– Teemanamme oli pelata puolustus edellä ja onnistuimme palaamaan hyvään puolustamiseen. Tavoitteena oli ottaa Kouvoilta tietyt heitot pois ja onnistuimme siinäkin, kommentoi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Pyrinnöstä Kelvin Lewis (22/7) ja BJ Raymond (20/6) olivat kaksi ylitse muiden. Kouvojen ykköseksi nousi taas Ville Kaunisto (27/8/3 syöttöä) vanavedessään Matt Gibson (16/5/3 syöttöä/5 riistoa).

 

KTP jälleen kova kotonaan

 

Liigakauden parhaisiin kotijoukkueisiin kuuluva KTP on voittanut kahta lukuun ottamatta kauden kaikki kotipelinsä Korisliigassa ja jatkoi hyvää putkeaan päihittämällä kahdeksatta sijaa hallinnoivan Salon Vilppaan.

Tasaisen avauspuoliskon jälkeen KTP nousi heti kolmannen jakson alussa 13 pisteen johtoon. Puolustuspeliään tiivistämällä Vilpas onnistui kuitenkin tekemään pelistä vielä jännittävän.

 

Vielä kaksi minuuttia ennen loppua salolaiset rynnivät neljän pisteen päähän (81-77), kunnes Timo Heinosen ja Ryan Ayersin vapaaheitot kuittasivat voiton KTP:lle.

 

Kotkalaisista Sharaud Curry (19/2/4 syöttöä), Ryan Ayers (15/4), Chris Owens (13/14/3 syöttöä/3 blokkia), Jukka Matinen (13/3) ja Timo Heinonen (12/7) kietoivat kaikki kaksinumeroiset pisteet.

 

Vilppaasta Shawn Atupem (17/7) ja Jukka Kataja (12/3) olivat virkeimmät.

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia