Pyrintö vei finaaliuusinnan

26.10.2011 Viimeisenä kahtena keväänä mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö osoitti jälleen mestarin elkeitä, kun se sai Korisliigan keskiviikon kierroksella vieraakseen kevään 2011 finaalivastustajansa Katajan. Voitto jäi Tampereelle 79–66 (32–23)-tuloksella.

Damon Williams ja Pyrintö hallitsivat viime kevään finaalien "uusintaa".

Jeb Ivey säkitti Bisonsin voittoheiton Kouvoja vastaan.

Calle Lindbomin käsi kävi 20 pisteen edestä ToPon murskatessa LrNMKY:n

Bennett Davisin KTP haki kolmannen perättäisvoittonsa. Kuvat: Tytti Nuoramo, Eveliina Toivola ja Kai Kilappa.

Kataja johti ensimmäisen neljänneksen, mutta ei päässyt sen jälkeen enää edelle. Pyrintö hallitsi kenttätapahtumia puolustuksellaan, ja joensuulaiset kävivät kolmossumansa turvin parhaimmillaan neljän pisteen päässä kolmannen jakson lopulla.

 

– Hieno voitto, mutta emme yltäneet sellaiseen intensiteettiin kuin toivoin. Puolustuksemme ei toiminut koko ajan, mutta toisaalta lopussa kypsyimme taas voittajiksi ja saimme ratkaisuhetkillä Katajalta heitot pois, analysoi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Pyrinnöllä vauhdissa oli tuttu amerikkalaiskaksikko Damon Williams (20/11/3 syöttöä)-Kenneth Lowe (17/3). Katajan ykkönen oli Sami Lehtoranta (26/8/3 syöttöä). Katajalta puuttui pitkäaikapotilas Juho Nenosen lisäksi Antti Kanervo.

 

Bisons voitti pitkällä kaavalla

 

Liiganousija Nilan Bisons Loimaalta otti Kouvolan Kouvoista kotivoiton todella pitkän kaavan kautta. Kamppailu ratkesi vasta toisella jatkoajalla 97–95 (89–89, 76–76, 44–40)-tuloksella loimaalaisten hyväksi.

 

Peli vääntäytyi ensimmäiselle jatkoajalle kotijoukkueen Martin Zenon donkin myötä. Ensimmäisen jatkoajan viime sekunneilla Kouvojen Antoine Jordanin kolmonen venytti ratkaisun toiselle viisiminuuttiselle. Lopussa isäntien sankariksi nousi pelinrakentaja Jeb Ivey, jonka hyppyheitto lävisti korisukan viisi sekuntia ennen loppua.

 

Bisonsin tehokkaimmat olivat Zenon (23/11/7 syöttöä/2 blokkia) ja Iveyn (17/4/5 syöttöä) lisäksi Ryan McDade (20/11/2 blokkia). Kouvoista pirteimmät olivat Antoine Jordan (24/4/3 syöttöä) ja Antto Nikkarinen (19/4).

 

Jatkoajan rasitukset näkyivät molempien joukkueiden otteissa vapaaheittoviivalta: Bisons upotti vapaaheitoistaan 50% (12/24) ja Kouvot 47% (6/14).

 

Möttölä sivussa, ToPo voitti

 

Käsivamman vuoksi sivuun joutuneen Hanno Möttölän poissaolo ei näkynyt keskiviikkoiltana ToPon otteissa kotipelissä Lappeenrannan NMKY:a vastaan, vaan helsinkiläiset iskivät taululle murskavoiton 107–72 (66–26).

 

Pelistä tuli ToPon yksipuolinen näytös. Joukkue karkasi viidessä minuutissa 17-4-johtoon, repi toisen jakson alussa eron yli 20 pisteen ja tauolla jo 40 pisteeseen. Suurimmillaan kotijoukkue johti 45 pisteellä.

 

Kotijoukkueen kärjen muodostivat Carl Lindbom (20/7), Timo Heinonen (18/6) ja Jonathan Heard (17/11). Vaisuista vieraista yli kymmenen pisteen pääsivät vain DeAndre Haynes (25/4) ja Tyler Tiedeman (14/3).

 

Karhu vajaamiehinen ja vahva kotonaan

 

Kauhajoen Karhu jatkoi voitokkaita kotipelejään kukistamalla Namika Lahden suurin numeroin 106–77 (45–35).

 

Lahtelaiset johtivat ensimmäisen neljänneksen jälkeen, mutta sen jälkeen kotijoukkue alkoi kasvattaa vastustamattomasti johtoaan. Karhun johto oli suurimmillaan 37 pisteessä.

 

Karhun ahkerimmat olivat Kelly Beidler (28/10/2 blokkia) ja Clevin Hannah (18/1/6 syöttöä). Karhun lahtelaiskasvatit Vesa Mäkäläinen ja Ilkka Vuori olivat edelleen sairaslistalla, kuten myös viime kaudella Lahdessa pelannut Todd Hendley. Hendleytä tuurasi Lapuan I divisioonajoukkueesta nostettu Casey Reed (16/5).

 

Ilman Steven Wrightia ja Roope Suoniota pelanneesta Namikasta esille nousivat Ville Mäkäläinen (20/8/3 syöttöä) ja Ryan Brooks (15/4). Tappio oli lahtelaisille seitsemäs perättäinen.

 

Vilpas ahdisteli KTP:ta

 

Syksyn kaikki vieraspelinsä hävinnyt Salon Vilpas ahdisteli Kotkassa KTP:tä, mutta pisteet jäivät kotijoukkueelle 82–78 (39–38)-tuloksella. KTP:lle voitto oli kolmas perättäinen.

 

Vilpas johti peliä vielä kolmannella jaksolla yhdeksällä pisteellä ja vielä puolitoista minuuttia ennen loppua 75–76. Juho Lehtoranta käänsi kuitenkin ottelun kulun kolmosellaan ja loppuhetket menivät kotkalaisille 7-2.

 

KTP:n tehot jakautuivat tasaisesti useamman pelaajan kesken: Bennett Davis (19/10/3 riistoa), Bojan Sarcevic (16/0/5 syöttöä/3 riistoa), Jukka Matinen (14/4), Timothy Blue (12/10/2 blokkia) ja Terrell Bell (12/9/2 blokkia).

 

Loukkaantumisestaan toipunut Roope Ahonen (19/3) oli Vilppaan tehokkain. Ahosta tahdittivat Emmanuel Holloway (16/4/4 syöttöä) ja Junior Hairston (16/9/3 riistoa/4 blokkia).


(STT)

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

Näytä lisää vastaavia