Raitasen, Gustavsonin ja Nkamhouan yliopistot edelleen voittamattomia

26.11.2019 09:14 Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa Remu Raitanen ja San Francisco, Andre Gustavson ja Richmond sekä Olivier Nkamhoua jatkavat voittamattomina kauden ensimmäisen kuukauden kalkkiviivoilla.

Remu Raitasen edustamalle San Franciscolle ei näytä löytyvät pysäyttäjää, kun Dons jatkaa kuuden ottelun jälkeen edelleen voittamattomana. Viikonloppuna San Franciscon käsittelyssä kaatui Sam Houston State loppunumeroin 81-90 (32-49).

Raitanen oli hyvässä vireessä jo toisen pelin putkeen, kun suomalainen säkitti 12 pistettä, repi neljä levypalloa ja torjui vastustajan heiton kerran pelaamassaan 19 minuutissa.

Ottelutilastot

Myös Andre Gustavson ja Richmond pysyvät tappiottomana, kun Spiders haki voiton sekä perjantaina että maanantaina. Perjantain ottelussa McNeese Statea vastaan Richmond seilasi selkeään 57-87 (27-42) -voittoon.

Gustavson pelasi penkiltä 17 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa kaksi pistettä, kuusi levypalloa ja kaksi riistoa.

Ottelutilastot

Maanantaina Richmond johti 33 minuuttia ja nousi lopulta myöhäisellä toisen puoliajan juoksulla Wisconsinin ohitse 52-62 (29-31) -voittoon Legends Classic -turnauksessa edeten finaaliin, jossa vastaan tulee Auburn. Gustavson pelasi ottelussa 14 minuuttia tilastoiden kaksi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Nkamhoua ja Tennessee venytti kotivoittoputkeaan, Jantunen isoilla minuuteilla

Mikael Jantunen on päässyt jo tulokaskaudellaan isoille minuuteille Utahin yliopistossa. Kuva: Vesa Koivunen.

Olivier Nkamhoua ja Tennessee venytti kotivoittoputkensa kolmeenkymmeneen ja jatkaa viiden pelin jälkeen voittamattomana NCAA:ssa. Vols selätti maanantaina Chattanoogan 46-58 (18-28). Nkamhoua pelasi ottelussa 15 minuuttia upottaen viisi pistettä ja noukkien kolme levypalloa.

Ottelutilastot

Mikael Jantunen ja Utah viimeistelivät viikonloppuna Myrtle Beach -kutsuturnaksen. Perjantain ottelussaan Utah voitti Ohion 66-80 (34-44). Jantunen pelasi ottelussa kuudentena miehenä 27 minuuttia, joiden aikana hän kirjautti itselleen kahdeksan pistettä, kolme levypalloa ja yhden syötön.

Ottelutilastot

Viidennestä sijasta kilpaillut Utah taipui kuitenkin kutsuturnauksen viidennessä pelissä Tulanelle 65-61 (32-31). Tällä kertaa Jantunen pelasi 29 minuuttia, joiden aikana syntyi 10 pistettä, neljä levypalloa ja yksi torjunta.

Ottelutilastot

Jaakkola 18 pistettä, Valtonen viisikossa

Elias Valtonen oli viikonloppuna ensimmäistä kertaa yliopistourallaan aloitusviisikossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly pelasi viikonlopun aikana kaksi ottelua, joista Mustangs hävisi molemmat. Perjantaina Cal Poly taipui Creightonille 70-86 (38-51). Jaakkola pelasi aloitusviisikossa 16 minuuttia keräten viisi pistettä ja viisi levypalloa.

Ottelutilastot

Sunnuntaina Cal Poly taas hävisi Iowalle selkeästi 59-85 (25-35). Tällä kertaa Jaakkola pelasi hurjat 34 minuuttia, joiden aikana hän nosteli kymmenellä heitolla 18 pistettä, kahmi kaksi levypalloa ja torjui vastustajan heiton kerran.

Ottelutilastot

Elias Valtonen nähtiin kahdesti aloitusviisikossa viikonloppuna, kun Arizona State haki voiton lauantaina ja hävisi sunnuntaina. Lauantain ottelussa Arizona State tulitti 49 pistettä toiseen puoliaikaan ja joukkueen käsittelyssä kaatui St. John’s numeroin 80-67 (31-40).

Valtonen oli vauhdissa pelaten 28 minuuttia ja säkittäen 10 pistettä, joiden lisäksi suomalainen keräsi kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston.

Ottelutilastot

Sunnuntaina Arizona State hävisi hallitsevalle NCAA:n mestarille Virginialle 45-48 (21-26). Valtonen oli jälleen viisikossa, mutta jäi pisteittä pelaamassaan 25 minuutissa. Valtosen käsiin tarttui kaksi levypalloa.

Ottelutilastot

Ville Tahvanainen ja Bradley voitti perjantaina, mutta hävisi maanantaina. Perjantaiottelussa Bradley nappasi 61-70 (27-37) -voiton Radfordista, kun Tahvanainen jäi pisteittä seitsemässä peliminuutissa.

Ottelutilastot

Maanantaina Bradley hävisi Northwesternille 78-51 (38-21). Tahvanainen sai peliaikaa 13 minuuttia heittäen kaksi pistettä, hakien yhden levypallon ja tarjoillen kaksi syöttöä.

Ottelutilastot

 
10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

10.12.2025 11:11 NCAA

Olavi Suutela murtautunut Oregon Staten viisikkoon – Eemeli Yalaholle tupla-tupla NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.

25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

Näytä lisää vastaavia