”Rakkisudet” alkulohkovoittoon universiadeissa Etelä-Korean kustannuksella

30.7.2023 16:57 ”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.

Touko Tainamo hallitsi korinalustaa Etelä-Koreaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vaikka Etelä-Korea oli niin yksilötasolla kuin joukkueena merkittävästi parempi kuin lauantain avausvastus Azerbaidzan, ei ottelun voittajasta ollut kahta sanaa.

Suomen joukkuepuolustus pakotti korealaiset vaikeisiin heittoihin toistensa jälkeen. Etelä-Korea upotti kakkosensa vain 34% ja kolmosensa 24% tarkkuudella, ja vaikka Suomenkin kaukoheittopeli oli edelleen yskähtelevää, Suomi repi 20 hyökkäyslevypalloa ja dominoi muutenkin levypallopeliä (58-34).

- Parantuneesta vastuksesta huolimatta paransimme mielestäni jokaisella pelin osa-alueella. Puolustus oli hyvää läpi ottelun muutamia nukahduksia ja pieniä parannuksenaiheita lukuun ottamatta, Rakkisusien valmentaja Tuomas Oja analysoi.

Rakkisusien tehokärjeksi kohosi joka paikassa kunnostautunut Mustapha Amzil (20/11/5 syöttöä) takanaan mm. Touko Tainamo (11/11), Perttu Blomgren (10/1/3 syöttöä), Vili Nyman (9/4/2 blokkia) ja Luukas Vaara (6/9).

- Rakkisudet toimii laumana. Joukkue pelaa ja joukkue voittaa, kuittasi Oja.

Suomen tie vie lohkovoittajana seuraavana kohti universiadien puolivälieriä, jotka pelataan keskiviikkona 2.8.

Etelä-Korea – Suomi 58-80 (9-17, 24-33, 41-57), miesten haastajamaajoukkueen maaottelu, universiadit (alkulohko), Chengdu (Kiina) 30.7.2023

Suomi: Mustapha Amzil 20/11/5 syöttöä, Touko Tainamo 11/11, Perttu Blomgren 10/1/3 syöttöä, Vili Nyman 9/4/2 blokkia, Tomas Pihlajamäki 7/5, Thomas Tumba 7/0, Luukas Vaara 6/9, Teemu Suokas 5/4, Eemi Luukkonen 3/5, Joel Mäntynen 2/2, Erik Sajantila 0/1/3 syöttöä, Tomas Murphy.

Etelä-Korea: Junghyun Lee 13/2, Geunhwi Lee 12/0.

 
6.8.2023 12:23 Susijengi

Rakkisudet historialliselle viidennelle sijalle universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.

1.8.2023 08:02 Susijengi

Rakkisudet kohtaa Tshekin universiadien puolivälierissä

Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.

29.7.2023 08:54 Susijengi

Rakkisudet rymistelivät Azerbaidzanin nurin universiadiavauksessa

Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.

28.7.2023 14:45 Susijengi

”Rakkisudet” valmiina kisoihin: miesten universiadijoukkue hakee tulosta puolustuksen kautta

Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.

22.7.2023 12:28 Susijengi

Revanssivoitto! Miesten universiadijoukkue narrasi Liettuaa Huangzhoun turnauksen finaalissa

Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.

11.7.2023 12:17 Susijengi

Miesten universiadijoukkue on valittu, Daniel Jansson päävalmentajaksi

Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.

1.12.2021 10:51 Susijengi

Suomelle paikat universiadien koripalloturnaukseen miehissä ja naisissa

Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.

6.4.2021 08:35 Pääjuttu

Universiadit siirtyvät vuodella eteenpäin

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.

11.7.2019 22:30 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen universiadit päätökseen, Kroatia kaatui trillerissä

Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.

9.7.2019 23:31 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen hurja toinen puoliaika universiadeissa kaatoi Tšekin

Suomi varmisti paikkansa kymmenen parhaan joukossa, kun Tšekki kaatui lopulta eheän joukkue-esityksen jälkeen 74-57. Viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa torstaina Kroatian, jossa voittajalle on tarjolla universiadien yhdeksäs sija.

Näytä lisää vastaavia