Rannikko New Yorkin testattavaksi

13.6.2000 Miesten SM-Koriksessa kahden viimeisen kauden parhaana pelaajana palkittu Teemu Rannikko on kutsuttu NBA-joukkue New York Knicksin testeihin. Vasta 19-vuotias Rannikko matkaa Atlantin taakse jo tänään ja edessään hänellä on kaksipäiväinen harjoitusrupeama New Yorkissa.

Knicks testaa Rannikkoa torstain ja perjantain ajan, jonka jälkeen suomalaisnuorukaisella on mahdollisesti edessään muidenkin NBA-joukkueiden harjoituksia. New Yorkin tapahtuma on ns. yksityisharjoitus (private workout), jossa 189-senttisen Rannikon koripallotaitojen lisäksi testiin joutuvat hänen fyysiset ja psykologiset valmiudet.

- On tämä unelmien täyttymys päästä edes katsomaan, millaisia harjoituksia NBA-joukkueet vetävät, totesi matkapuhelimitse tavoitettu Rannikko vaatimattomasti.

NBA-joukkueet järjestävät parhaillaan yksityisharjoituksia pelaajille, jotka ovat varattavissa Minneapolisissa kesäkuun 28. päivänä järjestettävässä NBA:n varaustilaisuudessa (NBA Draft). Rannikko ilmoittautui hieman yllättäen NBA:n varaustilaisuuteen varattavien, yliopistosta valmistumattomien, pelaajien joukkoon.

- Kyllä jännittää. Olen tässä ehtinyt jo ihmettelemään, miten suomalainen voi yleensäkään olla matkalla NBA-harjoituksiin, naurahti Rannikko matkallaan Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Knicksillä yksi varaus

Nuoresta iästään huolimatta Rannikko on ehtinyt niittää mainetta ja kunniaa jo usean vuoden ajan niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin koripalloparketeilla. Kotoisessa SM-Koriksessa hänet on palkittu Vuoden kehittyneimpänä pelaajana 1998 ja Vuoden pelaajana 1999 sekä 2000.

Hän on kolmena viimeisenä kautena parantanut mestaruussarjan kaikkien aikojen syöttöennätystä ja vakuuttanut kaikki otteillaan. Kuluneella kaudella Rannikko antoi huikeat 9,22 syöttöä ottelua kohden. Edelliskauden ennätys oli 7,43. Hän kunnostautui myös kasvavassa määrin ratkaisijana, sillä hänen pistekeskiarvonsa nousi viime kauden 15,4 pisteestä 18,8 pisteeseen. Rannikon johdolla turkulaisjoukkue Piiloset (nyk. Namika-Basket Turku) voitti päättyneellä kaudella Suomen Cupin ja Suomalais-ruotsalaisen liigan.

SM-sarjamenestyksensä lisäksi Rannikko on tehnyt läpimurron Suomen maajoukkueen ykköspelintekijäksi. NBA-värvääjien mielenkiinnon hän on herättänyt mm. maaotteluissa sekä Nike Euro Campeilla, joille hän on osallistunut parina viime vuonna peräkkäin. Nike-leireille kutsutaan vuosittain Euroopan parhaat nuoret lupaukset.

Tänä keväänä itsensä ylioppilaaksi kirjoittanut Rannikko on pukenut miesten maajoukkuepaidan urallaan päälleen 22 kertaa.

Rannikkoa testaavalla New York Knicksillä on tämän vuoden varaustilaisuudessa käytössään yksi varaus, kun se pääsee valitsemaan 22. ensimmäisellä kierroksella. Toisen kierroksen varausvuoronsa (50. varaus) joukkue on kaupannut Utah Jazzille.

Kaksi suomalaista maailman vaikeimmassa pääsykokeessa

Tarunhohtoiseen NBA:han varataan vuosittain ainoastaan 58 pelaajaa, joista vain ensimmäisen kierroksen varauksien (29) pääsyä liigaan voidaan pitää "varmana". Toisen kierroksen varauksien kohtalona on yleensä joutua hakemaan vauhtia NBA-leireiltä, joille kutsutaan myös varaamattomia tai vapailla markkinoilla olevia pelaajia.

Karsinta NBA:han onkin poikkeuksellisen raakaa, sillä koripalloa harrastaa maailmanlaajuisesti yli 400 miljoonaa ihmistä. Vain jalkapalloilulla on maailmassa enemmän harrastajia. NBA:n asema on kuitenkin maailman kovatasoisimpana koripalloliigana selkeämpi kuin millään muulla ammattilaissarjalla kaikki palloilulajit huomioon ottaen.

Suomella on poikkeuksellinen tilanne kesäkuisessa NBA Draftissa, sillä peräti kaksi suomalaisnuorukaista on tyrkyllä liigaan. Rannikon lisäksi "paikkaa auringossa" tavoittelee Utahin yliopistosta valmistunut Hanno Möttölä, jota pidetään ennakkokaavailuissa ensimmäisen kierroksen varauksena. Möttölä, 23 vuotta ja 208 cm, kiertää parhaillaan ympäri Yhdysvaltoja NBA-joukkueiden harjoituksissa.

NBA Draftin 1. kierroksen järjestys

1) New Jersey Nets
2) Vancouver Grizzlies
3) LA Clippers
4) Chicago Bulls
5) Orlando Magic (Golden Statelta)
6) Atlanta Hawks
7) Chicago (Washingtonilta)
8) Cleveland Cavaliers
9) Houston Rockets
10) Orlando (Denveriltä)
11) Boston Celtics
12) Dallas Mavericks
13) Orlando
14) Detroit Pistons
15) Milwaukee Bucks
16) Sacramento Kings
17) Seattle Sonics
18) LA Clippers (Torontolta)
19) Charlotte Hornets
20) Philadelphia 76ers
21) Toronto Raptors (Minnesotalta)
22) New York Knicks
23) Utah Jazz (Miamilta)
24) Chicago (San Antoniolta)
25) Phoenix Suns
26) Utah
27) Indiana Pacers
28) Portland TrailBlazers
29) LA Lakers

NBA Draftin 2. kierroksen järjestys

30) LA Clippers
31) Dallas
32) Chicago (Golden Statelta)
33) Chicago (Vancouverilta)
34) Chicago (Atlantalta)
35) Washington Bullets
36) New Jersey
37) Denver Nuggets
38) Houston
39) Boston
40) Atlanta (Denveriltä)
41) San Antonio Spurs (Dallasilta)
42) Seattle (Orlandolta)
43) Milwaukee
44) Detroit
45) Sacramento
46) Toronto
47) Seattle
48) Philadelphia
49) Milwaukee (Charlottelta)
50) Utah (New Yorkilta)
51) Minnesota TimberWolves
52) Miami Heat
53) Denver (Phoenixilta)
54) San Antonio
55) Golden State Warriors (Utahilta)
56) Indiana
57) Portland
58) Dallas (LA Lakersilta)

HUOM! Mikäli varausvuoro ei ole alun perin jonkin joukkueen, on sulkuihin merkitty sen joukkueen nimi, jolta varausvuoro on saatu.

 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

23.4.2026 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Eemi Luukkosen kausi jatkuu Uudessa-Seelannissa

Päättyneellä Korisliiga-kaudella Kauhajokea edustanut Eemi Luukkonen on solminut Uuden-Seelannin pääsarjassa pelaavan Nelson Giantsin kanssa.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

20.4.2026 19:05 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavson heitti kauden piste-ennätyksensä - Elias Valtonen palannut vahvasti

Andre Gustavson oli vireessä heitettyään kauden korkeimman pistemääränsä Alankomaiden ja Belgian yhteisliigassa. Elias Valtonen on tehnyt vahvan paluun kentille, Olivier Nkamhoua jatkoi vahvaa kauttaan Italiassa ja Ilari Seppälä orkestroi joukkueensa hyökkäyspeliä Unkarissa voiton arvoisesti.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

Näytä lisää vastaavia