Lähtökohdat olivat suomalaisittain Ranska-otteluun synkät. Pelintekijä Ilkka Vuoren (nilkka) ja Viljami Vanjoen (polvi) vaivat äityivät niin pahoiksi, että he joutuivat jättämään Ranska-pelin väliin. Ennestään Suomelta oli sivussa polvivainen takamies Eero Levä.
Kun Suomi joutui tuleen ilman varsinaista pelintekijää, joutui Turo Lehtonen ottamaan suuren vastuun pelinrakentelusta. Hän suoriutui tehtävästään hyvin lähes puolen tunnin ajan. Sitten Ranska aloitti aggressiivisen paikkaprässin ja ryhtyi puolenkentän puolustuksessaan pelaamaan ns. box and one –puolustusta, jossa se keskittyi Lehtosen häirintään. Tilanne ennen Ranskan uusia puolustusmuotoja oli suomalaisittain toiveikas 41-45. Seuraavat minuutit Ranska vei kuitenkin 16-0 siirtyen 61-41-johtoon.
Loppua kohden vajaalla miehistöllä pelanneelle Suomelle iski väsymys. Lopulta Suomi menetti pallon kamppailussa 29 kertaa. Puolustuspäässä Suomi jaksoi kuitenkin taistella loppuun saakka. Suomi onnistui etenkin Ranskan tähtipelaajan, 214-senttisen, Johan Pedron pysäyttämisessä. Pedro jäi Joonas Suotamon paimennuksessa ilman pelitilannekoria tehden kaikki viisi pistettään vapaaheittoviivalta. Suotamo teki itse 12 pistettä ja merkkautti tilastorivilleen viisi pallonriistoa. Turo Lehtonen heitti 17 pistettä.
Suomen menetyksien myötä Ranska pääsi ottamaan ottelussa peräti 30 heittoa suomalaisia enemmän. Suomen 46 heitosta upposi 17 (37,0 %), kun Ranskalle merkittiin 76 heittoyritystä.
Turnauksen päätösottelussaan Suomi kohtaa maanantaina Italian, jonka riveissä pelaa Hanno Möttölän joukkuekaveri Marco Belinelli Skipper Bolognasta. Belinelli ratkaisi lauantaina kahdelle jatkoajalle venyneen Latvia-ottelun Italian eduksi (98-86) tehtailemalla 28 pistettä.
Suomi – Ranska 51-80 (25-32), 18-vuotiaiden poikien EM-jatkokarsinnat, Sisak (CRO) 4.4.2004
| Ilkka Vuori | – | (loukkaantunut) | |
| Eero Levä | – | (loukkaantunut) | |
| Turo Lehtonen | 17/3 | ||
| Ville Liimo | 0/1 | ||
| Viljami Vanjoki | – | (loukkaantunut) | |
| Mikko Koivisto | 0/0 | ||
| Vesa Mäkäläinen | 4/3 | ||
| Gerald Lee Jr. | 5/3 | /4 syöttöä | |
| Tero Laitinen | 8/4 | ||
| Antti Virta | 2/7 | ||
| Jari Vanttaja | 3/2 | ||
| Joonas Suotamo | 12/5 | /5 riistoa |
Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat/