– Viihdyin Kanarialla kaikin puolin todella hyvin. Sovituista asioista pidettiin kiinni ja ilmapiiri joukkueessa oli hyvä, selvittää Piipari taustoja jatkosopimukselleen.
Piiparia ja Gran Canariaa valmentaa Suomen naisten maajoukkueen valmennusjohdosta tuttu Domingo Diaz, jonka halu saada luottopelintekijänsä takaisin Kanarialle edesauttoi myös Piiparin jatkosopimuksen syntyä.
Viime kaudella Espanjan liigan yhdeksänneksi sijoittunut Gran Canaria lähtee tulevaan pelikauteen uudistuneena. Lähes kaikki joukkueen avainpelaajat vaihtuvat uusiin, jonka lisäksi edustusjoukkueeseen on nostettu useita omia junioreita. Gran Canarian tavoitteena on selviytyminen pudotuspeleihin sekä FIBA EuroCupin lohkovaiheeseen.
– Viime kauden lopusta jäi huono maku suuhun, kun pudotuspelipaikka oli niin pienestä kiinni. Pudotuspeleihin selviytyminen on nyt hyvä tavoite. EuroCupissa saamme avauskierroksella vastaamme itävaltalaisjoukkueen, joka meidän pitää voittaa, jotta pääsisimme lohkovaiheeseen asti, kertoo Piipari.
Valmistuttuaan keväällä 2003 Xavierin yliopistosta Piipari on pelannut ammatikseen kolme kautta Espanjassa. Gran Canarialla vietetyn pelikauden 2007-08 lisäksi Piipari on edustanut Zaragozaa (2003-04) ja Extrugasaa (2006-07). Piipari on pelannut myös naisten SM-sarjaa Peli-Karhujen paidassa.
Michaela Moua jatkaa uraansa Sveitsissä
Viime kaudella Italian A2-sarjaa Pontederan riveissä pelannut 180-senttinen Suomen maajoukkuelaituri Michaela Moua siirtyy syyskauden kattavalla sopimuksella Sveitsin liigan Neuchateliin.
Neuchatel voitti viime kaudella Sveitsin liigan 21 runkosarjaottelusta peräsi 20, mutta hävisi liigafinaaleissa Riva Basketille otteluvoitoin 1-3. Neuchatel kuitenkin lunasti paikan tulevalle kaudelle FIBA EuroCupissa.
– Sveitsin liiga itsessään ei ole kovimmasta päästä, mutta Neuchatel on ammattilaisjoukkue, johon on satsattu todella paljon. Joukkueen päätavoite on menestyä FIBA EuroCupissa, 32-vuotias Moua selvittää.
Mouan ja Neuchatelin sopimus on voimassa syyskauden ajan. Moualla on optio jatkaa joukkueessa, jos Neuchatel selviää EuroCupissa jatkokierroksille.
Moua on pelannut Sveitsissä aiemminkin vuosina 2003-05, jolloin hänen työnantajanaan oli Martigny-Ovronnaz Basket. Ammattilaisuransa aikana Moua on ehtinyt pelata myös Ranskan Villeneuve d’ASCQ:ssa, Italian Acer Priolossa ja Pontederassa, Unkarin ZTE-Zala Volanissa ja Kroatian Gospicissa. Pussihukkien kasvatti on pelannut myös yliopistokoripalloa USA:n NCAA I divisioonan Ohio Staten joukkueessa.
Kesällä 2008 Moua pelasi Suomen naisten maajoukkuepaidassa seitsemän ottelua 8,4 pisteen ja 5,0 levypallon ottelukeskiarvoilla. Moua on pelannut uransa aikana 85 naisten maaottelua.
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/