Reetta-Sofia Tulkki ja Erica Covile Catziin

2.8.2019 10:39 Viime kaudella SM-hopeaa saavuttanut lappeenrantalaisseura vahvistui viime kaudella PeKassa sekä Pyrinnössä pelanneella Reetta-Sofia Tulkilla sekä amerikkalaisella Erica Covilella.

Reetta-Sofia Tulkki ajaa kohti koria WU20-maaottelussa Tšekkiä vastaan. Kuva: Ville Vuorinen

Lena Reshetkon toissaviikkoinen kohusiirto Catzistä Peli-Karhuihin ei jäänyt ainoaksi joukkueiden väliseksi pelaajaliikenteeksi, sillä Catz hankki riveihinsä viime kaudella PeKassa pelanneen laiturin Reetta-Sofia Tulkin. 

Tampereen Pyrinnöstä viime kaudeksi PeKaan siirtynyt Tulkki (s. 2000) palkittiin vuonna 2017 A-tyttöjen parhaana pelaajana, minkä lisäksi hän oli vahvasti mukana myös Pyrinnön 1. divarijoukkueessa, jossa hänen keskiarvonsa viime kaudella olivat 14,6 pistettä, 5,9 levypalloa ja 2,2 syöttöä.

- Reetta-Sofia on hyvä korintekijä, joka omaa ison potentiaalin. Divarissa ja A-tyttöjen SM-sarjassa on syntynyt kovia tehoja. Uskon, että Reetalla on nyt hyvä sauma lyödä läpi myös pääsarjatasolla, päävalmentaja Mika Haakana kommentoi seuran tiedotteessa.

Tulkilla on maaottelukokemusta nuorten maajoukkueista aina U16:sta lähtien. Hän on pelannut yhteensä 28 nuorten maaottelua 3,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Tulkin lisäksi Catz on vahvistanut joukkuettaan amerikkalaisella Erica Covilella. Temple Universitystä maailmalle lähteneen Covilen (s. 1993) tie on käynyt Romanian, Espanjan, Australian ja Belgian kautta Suomeen, jossa hän pelaa nyt ensimmäistä kertaa. Pitkänä pelaajana Covile on monikäyttöinen niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. 

Toissa kaudella Espanjan kakkossarjassa 185-senttinen Covile oli sarjan levypalloykkönen 11,5 keskiarvolla. 

- Erica on erittäin hyvä levypallopelaaja, Haakana selventää. Hän on myös erittäin atleettinen ja hyvin liikkuva sisäpelaaja, joka pystyy viimeistelemään monin tavoin, Haakana avaa.

 
19.3.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Arttu Tammi vahvistamaan Hongan naisten ja tyttöjen valmennusta

Tapiolan Honka on tehnyt valmentajasopimuksen Arttu Tammen kanssa. 30-vuotias Tammi liittyy Reetta Piiparin seuraksi naisten Korisliiga-joukkueen valmennusstaffiin ja ottaa vastuulleen seuran U19- ja U17-vuotiaiden tyttöjen valmennuksen.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

16.3.2026 15:23 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan puolivälierien ohjelma on julkaistu

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

5.3.2026 09:34 Naisten Korisliiga

Scout Frame korvasi Bree Olsenin Pyrinnössä

Pyrintö päätyi vaihtamaan kolmannen ulkomaalaispelaajansa vielä siirtotakarajan kynnyksellä. Yhdessä Naisten Korisliigan ottelussa nähty Bree Olson lähti kotimatkalle ja tilalle saapui kaksi edelliskautta Irlannissa pelannut 27-vuotias Scout Frame.

Näytä lisää vastaavia