Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

29.4.2018 Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Rene Rougeaun voittokori sujahti korirenkaan läpi vain 0,7 sekuntia ennen päätössummeria. Kuva: Ville Vuorinen

Puoliajan kahdeksan pisteen takamatkan pisteen johtoasemaksi päätösjakson alkuun mennessä kääntänyt Karhu Basket oli täpärästi kiinni neljännessä voitossa ja finaalipaikassa. Kauhajoen liikuntahallin 1410-päinen kotiyleisö oli räjähdyspisteessä, eikä kauhajokisten seurahistorian ensimmäisen finaaliesiintymisen edessä näyttänyt seisovan enää mikään.

Devoe Josephin kahdeksaa pistettä ja näätäpaitojen jakson puolivälin molemmin puolin ulottunutta 8-3 -pistejuoksua myöhemmin, kotiyleisön tunnetila oli muuttunut riemua pursuavasta, suureen juhlaan valmistuvasta ilakoinnista jännittyneeseen kynsien pureskeluun. BC Nokian kuuden pisteen johtoasema vajaat neljä minuuttia ennen päätössummeria oli kasannut kotiyleisön näkökulmasta tarpeettoman määrän harmaita pilviä finaaliunelman tielle.

Vaikealla hetkellä kokemus nousee usein pinnalle, eikä Kelvin Lewis jättänyt oranssipaitoja pulaan. Kaksi kolmosta vajaassa 40 sekunnissa tasoitti ottelun ja vahvan sarjan pelannut sisäpelaaja Gregory Mangano nosti isännät jo johtoon reilut kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä.

Vincent Councilin vapaaheitot ja lay-up Lewisin jakson kolmannen kolmosen molemmin puolin kavensivat isäntien johtoaseman yhteen pisteeseen päätösminuutille siirryttäessä. BC Nokia ei onnistunut kasvattamaan pistesarakettaan hyvistä yrityksistä huolimatta minuutin kahden ensimmäisen hyökkäyksen aikana, mutta näätäpaitojen onneksi neljästä vapaaheitosta vain Bojan Sarcevicin toinen yritys onnistui, vierailijoiden sinnitellessä yhden pisteen päässä Manganon vapaaheittojen kolisuteltua rautoja vain reilut kymmenen sekuntia ennen päätössummeria.

Levypallon jälkeen räjähdysmäistä vauhtia etukentälle siirtynyt Devoe Joseph lähti hyökkäämään korirengasta kohti, löi jarrut pohjaan vapaaheittoviivan kulmalla ja naulasi keskimatkan hyppyheitollaan BC Nokian tasatilanteeseen 82-82 kun vain viisi sekuntia jäi jäljelle Kauhajoen liikuntahallin tulostaululle.

Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso loihti aikalisältä kokeneelle laiturille Rene Rougeaulle paikan hyökätä korirengasta kohti, asettaen miehen sisäänsyöttäjäksi ja nostaen Manganon kolmen pisteen kaaren rajalle ottamaan sisäänsyötön vastaan. Pallo tarttui Manganon silkinpehmeisiin käsiin ja Rougeau jätti viekkaalla vartaloharhautuksella puolustajansa askeleen taakseen, noutaessa pallon Manganolta ja sännätessä kohti korirengasta.

Väkivahva laituri löi pallon lattiaan, otti kontaktin puolustajaansa ja nousi vastaansanomattomasti käsiviidakon yläpuolelle. Pallo paneelin kautta nailonverkkoihin ja kotiyleisö räjähti huutomyrskyyn. Pelikelloon jäi sekunti aikaa, mutta aikalisät käyttäneen vierasjoukkueen ainoaksi mahdollisuudeksi jäi Henri Hirvikosken rukous omalta kenttäpuoliskolta. Rukoukseen ei vastattu, eikä Karhu Basketin seurahistorian ensimmäiselle finaalimatkalle löytynyt enää esteitä. Kotiyleisö aloitti hallitun juhlinnan joukkueen kanssa, kauhajokisten sinetöityä finaalipaikkansa sykkeet nostattavalla 84-82 (34-42) -kotivoitolla.

- Nokia teki tästä sarjasta kovan ja huipputasaisen. Meillä riittää nälkää vielä finaaleihinkin. Siellä kohtaavat ”rookie” ja ”kloppi”, eli minä ja Joonas Iisalo, naurahti Karhu Basketin päävalmentaja ensimmäistä kauttaan toimiva Jussi Laakso.

Ottelun sankari Rougeau päätti iltansa 12 pisteen, 7 levypallon, 5 syötön, 3 riiston ja 2 torjunnan tilastoriviin. Kuusi kolmosta pussittanut Mangano läimi tulostaululle 30 pistettä ja 9 levypalloa, Lewisin (14/5) ja Sarcevicin (18/3/3 syöttöä) kompatessa kaksikkoa mallikkaasti.

BC Nokian kärkikolmikko oli väkevällä pelipäällä myös sarjan viimeisessä ottelussa. Council kirjautti tililleen 20 pistettä ja 7 levypalloa, serbijätti Dragan Labovicin rouhiessa 19 pistettä ja 8 levypalloa. Pistekärki Joseph nakutti 23 pistettä, haki 5 levypalloa ja jakoi 4 koriin johtanutta syöttöä.

Ottelutilastot: Karhu Basket - BC Nokia
 
15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

3.1.2026 10:25 Korisliiga

Teemu Suokas kärsi jo toisen pettymyksen ulkomailla mutta teki väkevän paluun Vilppaaseen: ”Arkipäivän pienet erot voittavassa ja häviävässä joukkueessa pelaamisen välillä huomaa todella selkeästi”

Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.

30.12.2025 21:56 Korisliiga

Sekä Vaaralle että Suokkaalle tuplatupla Vilppaan voitossa – Hongan Peltoniemi riehaantui kaukoheittoilotteluun Kouvolassa

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia