203-senttinen, 26-vuotias Corpening päätti opintonsa Southern Wesleyanin yliopistossa keväällä 2011. Viime kaudella Corpening pelasi UBA- ja WBA-liigoja kotimaassaan Yhdysvalloissa.
Joulukuussa 25 vuotta täyttävä, 185-senttinen Ricks on puolestaan Missouri Staten kasvatti, joka valmistui keväällä 2011 yliopistostaan. Ricksille kiinnitys BC Jyväskylään on ensimmäinen ammattilaissopimus.
– Corpening tuo meille kaivattua levypallovoimaa ja post-pelaamista. Olemme sillä saralla olleet hieman liikaa vain Miikka Markkasen varassa. Hänelle on tarjolla puolustusjohtajuutta sekä totta kai pisteiden tekoa, BC Jyväskylän päävalmentaja Jari Laine kommentoi.
– Ricks tuo meille ensisijaisesti johtajuutta, monipuolisuutta pisteiden tekoon sekä nopeutta niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin, arvioi Laine uutta pelinrakentajaansa.
BC Jyväskylä pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina Espoo Basket Teamin vieraana.
