”Riemua ja iloa” – Unified-koripallon ensiaskeleet Forssassa

29.11.2020 14:41 Unified-koripalloa pelataan kuluvalla kaudella valtakunnallisessa sarjassa 17 joukkueen ja kahdeksan seuran voimin. Tammikuussa 2020 forssalaisessa Feeniks Basketissa perustettiin joukkue, joka osallistuu sarjaan ensimmäistä kertaa.

Unified-koripalloa pelataan kaudella 2020/21 neljässä divisioonassa Special Olympics Unified-sarjassa. Mukana on kokonaisuudessaan 17 joukkuetta kahdeksasta eri seurasta. Forssalaisen Feeniks Basketin joukkue Feeniks Unified pelaa ensimmäistä kauttaan 4. divisioonassa.

Uuden Unified-seuran taustalla on tuttu tekijä eli Pia Heino, joka on ollut mukana Unified-toiminnassa jo kymmenen vuotta. Hän on ollut perustamassa Unified-joukkueita Turun Rientoon, kaarinalaiseen Ura Basketiin ja nyt synnyinkaupunkiinsa Forssaan vuoden alusta lähtien.

– Jokainen seura on ollut välittömästi innostunut, kun olen ehdottanut joukkueen perustamista. Seuran kautta tätä kuitenkin tehdään ja hankitaan toimijoita. Valmentajat on helppo saada mukaan, partneripelaajat taas vähän vaikeampia, Heino aloittaa.

– Forssassa tätä oltiin pohdittu jo pitkään, mutta toiminnan aloittaminen vaatii tekijöitä niin kuin aina. Kysyin vanhalta ystävältäni Mari Mattilalta, joka innostui saman tien, eikä häntä tarvinnut edes houkutella valmentajaksi.

Isoin haaste toiminnan aloittamisessa on partneripelaajien löytäminen. Koripallossa kehitysvammaisten urheilijoiden rinnalla urheilevat vammattomat partneripelaajat, joiden ainoa rajoitus on, etteivät he saa olla dominoivia pelaajia kentällä.

– Olemme saaneet partneripelaajia mukaan yhteistreeneistä junioreiden tai aikuisten kanssa. Kun he pääsevät saliin mukaan aistimaan ja näkemään fiiliksen, tunnelman, riemun, ilon ja aitouden, niin sitä kautta porukka on ihan myyty, Heino hymyilee.

Feeniksissä muun muassa seuran puheenjohtaja Kirsi Ylösmäestä tuli partneripelaaja.

– Kun hän tuli ensimmäistä kertaa mukaan treeneihin, niin sen jälkeen hän on ollut joka kerta, Heino nauraa.

Feeniks Basketin Unified-koripallo aloitti toimintansa tammikuussa 2020 ja joukkue osallistui ensimmäistä kertaa virallisiin sarjaotteluihin Special Olympics -sarjassa kuluvalla kaudella. Joukkueessa on tällä hetkellä 13 urheilijaa. Uudet kehitysvammaiset urheilijat ja partneripelaajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Lisätietoja:

Pia Heino, joukkueenjohtaja, Feeniks Unified
piaheino@gmail.com

Lisätietoja Unified-koripallosta:

Ulla Karlsson
044 556 7776
ulla.karlsson@basket.fi

28.11.-6.12.2020 vietetään kansainvälistä Special Olympics koripalloviikkoa.

Special Olympics on kehitysvammaisten kansainvälinen urheilujärjestö. Suomessa Special Olympics Finlandin alaisuudessa toimii yli 20 lajia. Unified-koripallo on yksi Special Olympics lajeista. Unified-koripallossa kaikenikäiset kehitysvammaiset tai muuta erityistä tukea tarvitsevat urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa. Kentällä yhdessä joukkueessa pelaa samaan aikaan kolme urheilijaa ja kaksi partneria. Lähde rohkeasti kokeilemaan Unified-koripalloa urheilijana tai partnerina!

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

4.4.2024 11:35 Unified-koripallo

Koripalloliitto järjestää Unified-koripallon päiväleirin toukokuussa Pirkkolahallissa Helsingissä

Special Olympics unified-koripallon päiväleiri järjestetään lauantaina 25.5.2024 Pirkkolahallissa Helsingissä.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

14.3.2024 11:13 Pääjuttu

Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

Näytä lisää vastaavia