Rousku jatkaa Forssan Alun päävalmentajana

12.4.2019 08:46 Risto-Matti Rousku ja Forssan Alku ovat solmineet jatkosopimuksen. FoA jäi tällä kaudella niukasti ulos mitalipeleistä, kun se hävisi puolivälieräsarjan Kouvottarille viidessä ottelussa.

Kuva: Ville Vuorinen

Forssan Alku sijoittui runkosarjassa kuudenneksi Risto-Matti Rouskun alaisuudessa, mutta joukkue taipui tiukkojen vaiheiden jälkeen pudotuspeleissä Kouvottarille otteluvoitoin 3-2. Rousku saapui Alun päävalmentajaksi kaksi vuotta sitten ja tuloksellisesti seura on ottanut kehitysloikkia viime kausina.

– Olen ollut Forssassa pari vuotta, ja meillä on ollut hyvä tekemisen meininki. Olemme kehittyneet kausi kaudelta, ja ensi keväänä on tarkoitus mennä mitalipeleihin asti, Rousku kertoo Alun tiedotteessa.

– Risto-Matti Rousku oli meille alusta asti ykkösvaihtoehto. Risto-Matti on tehnyt todella hyvää jälkeä Forssassa, joten hänestä oltiin kiinnostuneita muuallakin. Meillä Alussa ja Risto-Matillakin oli tunne, että työt ovat täällä hieman kesken, joten päätimme yrittää viedä homman maaliin, kertoo Alun manageri Jyrki Tulander.

Rouskun ja Alun jatkosopimus on vuoden mittainen.

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

Näytä lisää vastaavia