28.11.2024 16:32 Kansainvälinen koripalloliitto täydensi torstaina vuoden 2027 naisten EM-kilpailuiden järjestäjäkatrasta. Aiemmin Suomelle ja Liettualla myönnettyjä kisoja tulevat järjestämään myös Belgia sekä Ruotsi.

Kuva: FIBA
EM-kisojen neljä alkulohkoa pelataan Antwerpenissä (Belgia), Espoossa (Suomi), Tukholmassa (Ruotsissa) sekä Vilnassa (Liettua). Euroopan mestaruudesta pelataan 16.–27.6.2027 kisojen huipentuessa pudotuspeleihin Vilnassa.
Suomelle ja Liettualle myönnetyt järjestelyoikeudet julkaistiin jo vuosi sitten.
– Olemme erittäin iloisia saadessamme lisätä Belgian ja Ruotsin naisten EM-kisojen 2027 järjestäjien joukkoon. Yhdessä Suomen ja Liettuan kanssa meillä on erinomaiset maat järjestämään ikimuistoisen turnauksen. Järjestäjien kokemus, intohimo peliä kohtaan ja sitoutuneisuus lajin kasvattamiseksi takaavat hienon turnauksen 2027, kehuu FIBA Euroopan puheenjohtaja, espanjalaislegenda Jorge Garbajosa.
Suomessa EM-pelipaikkana 2027 toimii Susijengin kotipesänä tunnettu Espoo Metro Areena.
Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, taistelee edelleen pääsystä myös EM-kisoihin 2025, kun jäljellä on yksi karsintaikkuna helmikuussa 2025.
Nais- ja tyttökoripallo on ollut viime vuosina huimaavassa nosteessa. Suomen 16-vuotiaat saavuttivat sensaatiomaisen Euroopan mestaruuden viime kesänä, 17-vuotiaat esiintyivät ensi kertaa MM-kisoissa ja universiadeissa Suomi saavutti viime vuonna pronssia. Suomen tyttömaajoukkueiden rankingsijoitus maailmassa on historiallisen korkea, kymmenes.
Naisten EM-kisat 2027 ovat osa Suomen hakemaa arvokisaputkea. Suomi järjesti kesällä 2024 Tampereella 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailut ja Tampereella pelataan myös miesten EM-kotikisat 2025.
***
Hyppää mukaan Susiladiesin matkaan kohti EM-kotikisoja:
Basket.fi: Susiladies
Instagram: Susiladies
Facebook: Susiladies
Kaksi edellistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia veti selkeästi pidemmän korren Susiladiesista EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa Leuvenissa. Belgian pallonliike poiki peräti 37 syöttöä, minkä myötä kotijoukkue marssi 96-72* voittoon.
Susiladiesin 12 pelaajan kokoonpano Belgiaa vastaan on valittu. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa tekevät nelikko Erika Mace, Nicole Ogun, Jessi Nenonen ja Anna Gardziella tänään klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa Yleltä.
Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.
Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Seuraavaksi parrasvaloihin astuu Susiladies, jolla on tähtäimessä EM-kotikisat 2027. Valmistautuminen kotikisoihin alkaa nyt, kun Susiladiesin EM-karsintojen kotiavauksessa on vastassa Ruotsi.
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.