Ruotsi jäi kahdesti Sudenpentujen tassujen alle, Suomen voittokulku 16-vuotiaiden PM-kisoissa jatkuu

4.8.2021 23:43 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen voittokulku sai jatkoa, kun Sudenpennut selätti Ruotsin sekä tytöissä että pojissa. Suomen molemmat maajoukkueet ovat edelleen voittamattomia PM-kisoissa, kun huomenna pelataan viimeiset ottelut.

Elina Aarnisalo määräsi 28 pisteellä ja 10 levypallolla Ruotsin kumoon. Kuva: Ville Vuorinen.

Kolmen peräkkäisen murskavoiton jälkeen Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui tekemään kokonaisen päivätyön, jotta Sudenpennuille irtosi voitto Ruotsista loppunumeroin 55-70 (26-44).

– Pelasimme hienon ensimmäisen puoliajan. Ajoittain peli näytti ihan aikuisten naisten koripallolta ja sitä kautta pääsimme aika hyvään johtoon, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

Ruotsi sai paremmin pelistä kiinni toisella puoliajalla, eikä antanut eron revetä sen suuremmaksi. Länsinaapuri ei kuitenkaan päässyt 13 pistettä lähemmäksi, joten Sudenpentujen johto ei missään vaiheessa tullut aidosti uhatuksi.

– Olemme aiemmin olleet näissä kisoissa yhtä kokoluokkaa isompia kaikilla pelipaikoilla, mutta Ruotsi pystyi vastaamaan siihen ja aiheutti hankaluuksia. Kun Ruotsi iski päälle, niin pystyimme puolustamaan omaa asemaamme. Töitä jouduttiin tekemään voiton eteen.

Jälleen kerran Suomen tähtipelaaja oli Elina Aarnisalo, joka tilastoi 28 pistettä, 10 levypalloa ja kolme syöttöä. Tulitukea antoivat mm. Fiia Hellsten (13/3/4 syöttöä) sekä hurjat seitsemän kertaa vastustajan heiton torjunut Elsa Lemmilä (11/11).

Puolustussuunnan erityisonnistuja oli Wilma Tuomi (5/2/4 syöttöä), joka riisti pallon vastustajalta kuudesti.

– Wilma puolusti hyvin ja pelasi virheettömän pelin. Hän on todella varma suorittaja ja luotettava pelaaja, joka pelasi nuoren maajoukkueuransa parhaan pelin, Räikkä nosti hattua.

Ruotsin selkeä ykkönen oli 22 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan kerännyt Tilda Trygger.

> Ottelutilastot


16-vuotiaiden poikien päihitti Ruotsin puolustuksellaan

Brunel Madzoi oli Suomen pisterikkain Ruotsin kaadossa. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden poikien ottelussa Suomi ei päässyt sen helpommalla, kun Sudenpennut selviytyi Ruotsin kikkapussin jokaisesta yllätyksestä vaikeuksien kautta 54-64 (32-31) -voittoon.

– Tämä oli aikamoinen puolustusvoitto, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti huojentuneena.

– Tunnetasolla erittäin arvokas voitto. Pelin aikana oli vaikeuksia, ahdistusta, väsymystä ja muuta tuskaa. Hienosti ne tunteet kääntyi. Pelin jälkeen tunnelma pukukopissa oli oikein riemukas.

Ensimmäisen neljänneksen Suomi vei 21-10, kun Ruotsi pelasi vielä miespuolustusta. Toisella neljänneksellä länsinaapurin puolustus muuttui hidastavan koko kentän paikkapuolustuksen kautta makaavaksi paikkapuolustukseksi, joka suorastaan kutsui suomalaisia heittämään kolmosia.

Suomi heitti koko pelissä kolmosensa 6/36, joista kolme ensimmäisen neljänneksen aikana.

– Puoliajalla kopissa päätettiin, että pitää nostaa taas intensiteettiä, tehdä enemmän töitä ja olla aktiivisempi. Siitä se sitten kääntyi. Ei me edelleenkään montaa koria saatu aikaan, mutta riittävät korit.

Päätösneljänneksellä Ruotsi jäi vain viiteen pisteeseen, kun Suomi teki 20.

Suomen parhaat pistemiehet olivat Brunel Madzou (15/4) ja Elmeri Abbey (11/4), kun taas levypallopelistä piti huolen Roope Filtness (8/13). Puolustuksen moottori oli taas Kalle Kuivalainen (9/1).

Ruotsin pistekärki oli 15 pistettä ja neljä levypalloa kerännyt Gustav Skogsjö.

> Ottelutilastot

 
3.7.2022 20:06 Sudenpennut

16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

1.7.2022 18:21 Sudenpennut

U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

30.6.2022 18:29 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueille tappiot tiukkojen vaiheiden jälkeen

PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.

29.6.2022 18:43 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueet ratkaisivat voitot päätösjaksoilla

Sudenpennut avasivat PM-kisaurakkansa Tanskaa vastaan. Tytöt hoitivat oman ottelunsa lukemin 64-43. Pojat puolestaan järjestivät todellisen trillerin. Päätössummerin soidessa tulostaululla komeili Suomen voittolukemat 71-69.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

5.8.2021 18:37 Sudenpennut

Suomelle molemmat 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudet puhtaalla pelillä

Sudenpennut huuhtoi tuplana kultaisia mitaleja 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat jokaisen PM-kisojen ottelunsa, kun päätöspeleissä Sudenpennut kaatoi Viron kahdesti.

3.8.2021 21:55 Sudenpennut

Sudenpentujen voittokulku jatkuu 16-vuotiaiden PM-kisoissa kahdella Tanska-voitolla

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpentujen voittokulku sai jatkoa kolmantena ottelupäivänä, kun Suomi päihitti tytöissä ja pojissa Tanskan.

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

1.8.2021 21:55 Sudenpennut

Sudenpennuille kaksi murskavoittoa Norjasta 16-vuotiaiden PM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat pyörähtivät käyntiin tänään Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut kaatoi Norjan kahdesti murskalukemin.

30.7.2021 08:34 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet valmiina PM-kisoihin

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakalliossa 31.7.-5.8. pelattaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin on valittu. Sudenpennut aloittaa pelinsä sunnuntaina.

29.7.2021 08:31 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden PM-kisat alkavat viikonloppuna, ottelut katsottavissa Solidsportista

Alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat viikonloppuna Kisakallion Susi Training Centerissä. 31.7.-5.8. pidettävien PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Tanska, Viro ja Islanti.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

Näytä lisää vastaavia